Matkalla jossakin läntisessä Euroopassa

Käytiin lomani viimeisinä päivinä Ranskan rannikolla, Calaisin nurkilla maisemia ihailemassa. Menomatkalla istuin ratin takana ja vanhasta tottumuksesta lähdin ajamaan Lillen kautta. Jotenkin olin muistavinani, ettei reitti ehkä ollut paras mahdollinen, mutten millään saanut päähäni, miksi. Ranskan rajan ylitettyämme muistin heti.

Sikäläisillä on outo tapa roikkua ihan peräkoukussa kiinni, mikä ainakin minusta tuntuu tosi ikävältä. Lillen kiertotielle päästyäni muistin lisää. Monikaistaisella kehätiellä on useita liittymiä ja aika tarkkana saa olla, että osaa valita oikeat kaistat ja liittymät. Paikalliset rallikuskit ylittävät tien lähes poikittain ihan nokan edestä sekä vasemmalta oikealle että päinvastoin. Tuntui taas kerran, että omien silmien piti olla ei pelkästään edessä ja takana, mutta myös sivuilla. Kotiin tullaan kyllä toista kautta, päätin silloin.

Siellä se Englanti on, vain 40 kilometrin päässä.

Kalastajakylän raitilla

Wimereuxissa lähes jokaisen talon ikkunaluukut ja ovet oli sinisiksi maalatut.

Kalastajakylän raitilla 2.

Osta oma kalastuspaatti!

Wissantin ravintolat olivat kiinni, mutta eipä meitä turistejakaan pahemmin kylällä näkynyt.

Hanhi sai rauhassa nauttia sunnuntaikylvystään ihan myllymuseon kupeessa.

Arvaa, missä suunnassa rannikko on?

Kotiin tultiin ja lenkille mentiin. Tällaista oli tuossa ihan lähellä noin viikko sitten. Nyt lunta on jo enemmän.

Aurinko laskee.

Aurinko nousee. (Kyllä vaan, toki kuvaa on käsitelty, mutta ihan vain pikkuisen...)