Näkymättömänäkö?

Olen muuttunut, tai ainakin muuttumassa, näkymättömäksi. Tänä aamuna sain siitä taas muutaman todisteen. Ensimmäinen tapahtui metrossa, jossa istuin kaikessa rauhassa ja lueskelin pokkariani. Yhtäkkiä syliini istuttiin. No, ei vieras rouva ihan ehtinyt syliin saakka, kun jo älähdin. Taisi hänkin huomata, että paikka oli jo varattu ja kovasti pyyteli anteeksi. En sen kummemmin asiaa miettinyt, sattuuhan sitä, että aamuisin on silmät vielä kiinni.

Pääsin omalle pysäkilleni ja poistuin metroasemalta samoja portaita kuin aina. Juuri portaiden yläpäässä oikealta pyyhälti ohi isokokoinen mieshenkilö, joka ei katsonut oikealle ei vasemmalle. Mennessään hän melkein tönäisi minut takaisin portaisiin. Pelästyin ja huusin miehelle jotain, mutta ei se ryökäle edes vilkaissut päinkään. Sen kuin meni menojaan ja minä jäin ihmeissäni katsomaan perään.

Hetken kuluttua ylitin katua ja ystävällinen autoilija pysähtyi antamaan minulle tietä eli näki aivan hyvin, että ihminenhän se siinä. Samasta suunnasta tuli polkupyöräilijä kirkaan raidallinen pipo hauskasti heiluen ja silmät ja ajatukset ilmeisesti ihan jossain muualla kuin ajotiellä. Kiireinen nainen ei selvästikään nähnyt edes punaista kaulahuiviani. Siitä vain suhahti ohi niin, että takinliepeeni olivat jäädä pinnojen väliin. Taas pelästyin.

Töihin päästyäni piti heti kysyä työkavereilta, josko he näkivät minut tai eivät. Sanoivat näkevänsä. Olivat kyllä jo ehtineet ihmetellä, kun työhuoneessani oli valot ja tietokone päällä vaikka minusta ei mitään kuulunutkaan. Samaa aloin ihmetellä minäkin. Siivoojat jättävät joskus valot huoneeseen, mutta että tietokonekin. Olen ihan satavarma, että sammutin virran eilen illalla, kun lähdin kotiin.