20.5.2010

Jännitystä elämään

Hassua, siskoni tulee tänne muutaman päivän vierailulle ja minua vähän jännittää. Eikös matkustajn pitäisi kärsiä matkakuumeesta eikä yösijan antajan? Olen varmaan liikaa pohtinut, kuinka hän viihtyy täällä ja mitä pitää näkemästään.

Viime vierailun aikaan emme ehtineet oikein käymään muualla kuin Brysselissä, mutta nyt on aikomuksena kuljettaa siskoa pidemmälläkin. Ja sunnuntaina menemme Eric Claptonin ja Steve Winwoodin konserttiin Antwerpeniin. Siitä tulee hauskaa!

Taitaa minua myös jännittää ensi viikon työasiat. Torstaina joudun/pääsen esittelemään yhtä työjuttua isolle yleisölle. Esittelin minä sitä jo tänäänkin, mutta kuulijat olivat saman sarjan tekijöitä, jotka ovat tottuneet höpinöihini. Torstaina on edessäni iso salillinen esimiehiä ja muita virkamiehiä. Tarjoituksena olisi "myydä" työtapamme ja -välineemme muille osastoille.

Tuskinpa kuitenkaan itseäni täysin nolaan. Asia on kaikin puolin tuttu, olenhan itse ollut sitä suunnittelemassa ja kehittämässä. Toivottavasti tämä etukäteispohdinta helpottaa ainakin esityksen laadinnassa.

Mutta nyt unohdetaan työasiat ja aletaan valmistautua vierasta varten! Huomenna minulla on lomapäivä ja maanantaina Belgia on helluntain takia kiinni eli odotettavissa on kunnollisen pituinen viikonloppu.

Mitäs, jos käytäisiin torilla ostamassa artisokkia ja mansikoita...

...ja/tai juustoja

Entä, jos sisko tarvitsisi uudet uikkarit? Ei hätää, kyllä torilta löytyy.

5 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Ihan herahti vesi kielelle, kun näin nuo juustokuvat. Artisokka on minulle vieraampi, mutta mansikat kyllä maistuvat.
Toivon sinulle ja siskollesi oikein mukavaa yhdessäoloa.
Hyvää viikonloppua!

Avletto kirjoitti...

Jännittäminen on tervettä. Vähän pitääkin jännittää. Olla sellaista levollista jännitystä. Silloin on parhaimmillaan. Belgialaisia mansikoita ja parsaa saa täällä pohjoisessakin, ihan tavallisesta kaupasta. oon ostanu ja syöny, nam. Artisokkaa en vielä.
Tietysti toreilla ja kauppahalleissa kiertely on yhtä iso osa sitä juttua ja siihen ei meillä oo mahollisuutta.Ei kaikkee voi saada. Teiltäpäin tulleet mansikat ovat olleet maukkaita, vaikka eivät yöttömässä yössä Kvæfjordin vuonopelloilla kasvaneiden veroisia olekaan. Pohjoisnorjalaiset kun ovat maailman parhaita, silloin heinäkuun lopussa kypsyttyään :)
Hyvää viikonloppua siskon kanssa.

vilukissi kirjoitti...

Teille tulee varmaan kivaa yhdessäoloa...jo pelkkien maisemien katseleminen on puoliruokaa! Ihanan värisiä juustoja! Oletko maistanut kaikkia noita!?

Rita kirjoitti...

No, miten vietitte yhteisen ajan, jatko-osaa jo kaipaan.

Meidan perhe maisteli juuri Binchen torilta ostettuja kirsikoita ja mansikoita.

Tuija kirjoitti...

Unelma: mansikoita syötiin, muttei artisokkia sitten kuitenkaan.

Avletto: Totta puhut, pieni jännitys jopa auttaa. Eikä mansikat missään ole parempia kuin pohjolassa :)

vilukissi: enpä ole kaikkia juustoja maistanut vaikka monia kyllä. En tiedä, pelkäänkö liikaa basiliskoja, mutten oikein torilta arvaa tuollaista ruokaa ostaa.

rita: joko kirsikat on siellä kypsiä?