Omituinen höpöttäjä vai ekstrovertti suomalainen

Eilen työpaikan kahvihuoneen ohi kävellessäni kuulin sattumalta suomalaisen, paljon vokaaleja sisätävän sanan. Piti ihan pysähtyä ja ääneen sanoa: hääyöaie. Kahvihuoneessa italialainen kollegani alkoi nauraa. Sanoin kuulemma sanan ihan toisella tavalla kuin Pitkänen, joka myös oli ahtautunut kahvihuoneeseen parin italialaisen, yhden itävaltalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa.

Alessandra jatkoi, ettei hän tunne muita ekstroverttejä suomalaisia kuin minut. Suomalaiset ovat kuulemma hiljaisia, puhuvat harvakseen ja hitaasti eivätkä näytä tunteitaan. Rouva lisäsi vielä, että olen joskus italialaisempi kuin italialaiset itse. Taisin näyttää hämmästyneeltä, kun kaikki rähähtivät nauramaan. En minä itseäni kovin erilaisena suomalaisena pidä, lapsena varsinkin olin kovin ujo. Nykyisin joko piilotan ujouteni tai en sitä enää ole, en oikein tiedä itsekään. Myönnettävä on, etten ole toimistomme hiljaisimpia. Avaan suuni silloin, kun tarvitaan ja joskus muulloinkin. En istu tanakasti toimistotuolillani ja lähettele kysymyksiä sähköpostitse työkavereilleni vaan käyn mieluummin juttelemassa nokitusten.

Asiaa en kuitenkaan kauaa miettinyt. Työt kutsuivat. Iltapäivällä istuin työterveysasemalla odottelemassa vuosittaisen flunssapiikin iskua olkavarteen. Aloin jutella odotushuoneessa parin ihmisen kanssa, jotka selailivat suomalaisia lehtiä. Oletuksestani huolimatta he eivät olleet suomalaisia, huoneessa ei vain ollut muita lehtiä ja rouvat sanoivat katselevansa kuvia. Juttelimme aika pitkään kaiken maailman asioista ja toivotimme lopuksi mukavaa viikonloppua toisillemme. Olipas mukavaa löytää taas uusia tuttavuuksia.

Tuo ekstrovertti-juttu jäi eiliseltä vähän vaivaamaan ja hetki sitten tein pari luonnetestiä netissä. Tuskinpa nuo lyhyet testit ihan luotettavia ovat. Ei muutamassa minuutissa voi millään saada kaikkea selville. Vastasin kysymyksiin kuitenkin mahdollisimman rehellisesti ja tulokset ovat tuossa alla.

Eysenckin persoonallisuuskysely antoi aika korkean ulospäinsuuntautuneisuus-luvun. Tuota neuroottisuuden prosenttimäärää vähän ihmettelen, mutta johtuisiko siitä, että vastasin pitäväni eläinten kiduttamista julmana. Onneksi valheasteikko sentään jäi alhaiseksi.

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

35% (7/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

57% (13/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

8% (2/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva

Toinen tekemäni testi löytyi Kuntoplussan nettisivuilta. Tulos oli selkeä:

Olet ekstrovertti

Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.

Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Tarkoittavatko nuo tulokset, että olen hyvä vai huono? Sen tiedän, että usein avaan suuni tilanteissa, joissa voisi olla hiljaakin. Lisäksi päästän suustani joskus sellaisia sammakoita, että kanssaeläjiä hävettää. Minuakin ehkä hetken, mutta unohdan nopeasti, mitä juuri äsken sanoin, kun on niin paljon muutakin asiaa ja sanottavaa.

Jännitystä, nostalgiaa ja tulisia makuja

Taas oli se aika lokakuusta, kun Brysselin messukeskuksessa pidettiin kirjamarkkinat. Muistaakseni kerroin viime vuonnakin penkoneeni tuhansien kirjojen peittämiä pöytiä.

Nyt yritin välttää kirjojen houkuttelevaa kutsua, muttei siitä mitään tullut vaan sunnuntaina oli heitettävä reppu selkään ja lähdettävä tutkimusmatkalle. Lähtiessäni päätin, että tänä vuonna en osta kirjoja, joita vain luulen haluavani tai lukevani. Melkein pysyin päätöksessäni.

Siinä ne ovat, uudet kirjani, joita uskon tulevina viikkoina lukevani tai muuten käyttäväni hyödyksi.

Uuteen kotiin lähtivät nämä (suluissa hinta):

Philip Norman: John Lennon - The life (8,95). Tänä vuonna olisi John Lennon täyttänyt 70 vuotta, jos olisi saanut elää. Tämä on ihan pakko lukea ja pian. Nostalgia-osastolle, tai onhan tuo elämänkertakin.

Elisabeth George: Careless in Red (4,95). Pidän kovasti rikoksia tutkivasta etsivästä Thomas Lynleystä ja varsinkin hänen apunaan kulkevasta Barbara Haversista. Pätevä pari on Georgen kertomuksissa kokenut kovia sekä yhdessä että kumpikin tahoillaan. Odotettavissa jännitystä lempimaisemissani. Jännitys-/rikos-hyllyn täytettä.

Owen Sheers: Resistance (2,25). Mitä jos liittoutuneet eivät olisikaan onnistuneet maihinnousussaan toisen maailmansodan aikana? Mitä jos Saksa olisi valloittanut Englannin? Voi olla mielenkiintoinen lukuelämys edessä. Epä-historiaako? Hömppääkö?

Justin Wintle: Perfect hostage - Aung San Suu Kuy, Burma and the Generals (3,95). Kertomus tunnetun burmalaisen vapaustaistelijan ja Nobelin rauhanpalkinnon saajasta. Henkilökuvia - elämänkertoja.

Guide to Wine - A practical journey through the exciting world of wine (1,95). Tässä pikakurssi viinien maailmaan. Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hyllylle.

Vatcharin Bhumichitr: The big book of Thai Curries (6,50). Kyllä markkinoilta ainakin yksi keittokirja täytyy ostaa! Nyt alan toden teolla opetella curry-ruokien valmistamista, makunystyrät vaviskaa! Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hylly alkaa uhkaavasti pursuilla.

Cecelia Ahern: The Gift (2,95). Taattua romanttista hömppää kevyeen lukunälkään. Hömppää tai ei, irlantilainen Ahern kirjoittaa yllättävän raikkaita kertomuksia ihmisistä ja paikoista, joita ei ole. Hömppä-osastolle. (Muutama muukin häpeä-myöntää-mutta-luen-näitäkin-kirjoja hyllyllä jo on.)

Trinny & Susannah: The body shape bible. Forget yur size. Discover your shape. Transform yourself. (3,95). Sehän tiedetään, että on omenan ja päärynän mallisia ihmisiä, mutta brittipukijoiden mielestä meistä löytyy kello, tikkari, tötterö, pylväs ja paljon muita. Kun tietää, miltä oma kroppa näyttää, osaa sen pukeakin oikein, väittävät Trinny & Susannah. Tämän kirjan selasin jo kerran läpi. Ehkäpä kurkkaan sivuille toistekin. Tämä pääsee pienen kirjastoni Vaatteita ja muita turhuuksia -osastolle.

Mukaan lähti vielä vajaan euron hintainen Sudoku-kirja ja sama hollanniksi alle kolmella eurolla. Ei ole väliä, millä kielellä numeroita ruutuihin sijoittaa. Nämä ovat oivaa unilääkettä.

Kuten huomaatte, kirjakokoelmani kasvoi muutamalla oikealla kirjalla ja muutamalla tyhjänpäiväisyydellä. Saatan kuin saatankin kaikki lukea, joskus.

P.S. Tajusin juuri, että kuvasta puuttuu yksi tärkeä opus. Taisin sen jo sujauttaa paikalleen kirjahyllyyn puutarhakirjojen joukkoon. Ruusukirjan Passion for Roses pudotin muistaakseni ihan ensimmäisenä kärryyni. Tätä on hauska lukea kevättä odotellessa.

Lauantaina oli Ceen syntymäpäivä

Paljon onnea tänään kahden päivän ikäiselle pikku neiti Ceelle! Belgian Ardenneilla syntynyt vauveli on nuoren työkaverini ensimmäinen lapsi. Äiti-Ee jäi äitiyslomalle runsas viikko sitten ja vauvan piti syntyä vasta huomenna. Neitosella oli kuitenkin kiire syntyä viikonloppuna, ettei isä-Geen tarvinnut lähteä synnytyssairaalaan kesken työpäivän. Fiksu tyttö!

Täällä jäädään äitiyslomalle viikko pari ennen lapsen laskettua aikaa, ettei äitiyslomaa tarvitse ilman lasta viettää turhan pitkään. Vauvan kanssa kotona saadaan olla puolisen vuotta. Äiti-Ee sanoi tulevansa töihin takaisin joskus maaliskuussa ja toivoi asuvansa Suomessa, että saisi olla kotona pidemmän aikaa. Onneksi isä-Gee on opettaja ja töissä samassa kaupungissa, jossa perhe asuu. Hän kuulemma ottaa vauvavastuun, kun äiti taas aloittaa työt.

Juttelin äiti-Een kanssa vauva-asioista ennen kuin hän jäi kotiin. Napakasti hän ilmoitti päättäneensä olla imettämättä vauvaa. Ihmettelin aika paljon asiaa, ja syyksi hän sanoi, että kun siskokaan ei imettänyt ja että sitten voisi isäkin syöttää pikkuista. Minä yritin kertoa imettämisen hyvistä puolista, mutta äiti oli päätöksensä tehnyt.

Myöhemmin kuulin, että imettämättömyys on täällä aika yleistä. Yksi syy on kuulemma se, että pullosta eväänsä saavan vauvan kanssa on helpompi liikkua yleisillä paikoilla, kun ei tarvitse etsiä imetyspaikkaa. Taisin näyttää sillä hetkellä ihan hoo-moilaselta ja kerroin, ettei imetys ole ollenkaan vaikeaa yleisilläkään paikoilla. Kyllä senkin homman voi huomaamattomasti hoitaa. Silloin katselivat muut minua ihmeissään, eihän rintoja saa julkisella paikalla näytellä!

Kyllä näissä kulttuurien välisissä eroissa on paljon oppimista.

Hidas risotto

Olen kuulkaa vasta muutama vuosi sitten tajunnut, että se risotto, jota aikoinaan kotona lapsille keittelin ja josta kaikki tykkäsivät, ei ollutkaan risottoa! Pitkästä riisistä ja mitä-milloinkin-höysteistä tehtyä ruokaa kutsuisin nyt ehkä riisipadaksi, -ilotteluksi, -humpuukiksi tms. Risotosta se oli kaukana.

Eilen tein pitkästä aikaa ihan oikeaa risottoa pitkän kaavan mukaan. Siihen tuli purjoakin. Keittelin kauan ja sekoittelin hitaasti, välillä lisäsin kauhallisen kanalientä ja taas sekoittelin. Lopputulos oli jälleen kerran parempi kuin koskaan! Valokuvia en ehtinyt ottaa, kun ruoka jo katosi nälkäisiin suihin.

Jos jotain kiinnostaa, niin näistä aineista ja näillä neuvoilla sain herkun aikaan:

Tarvitaan:

2 keskikokoista purjoa
Muutama oksa tuoretta rakuunaa (lehdet vain käytetään)
Aimo kimpale voita
Parisen desiä risottoriisiä (minulla oli Carnarolia kaapissa)
Lasillinen kuivaa valkoviiniä
Litran verran hyvää kanalientä
Vasta jauhettua mustapippuria
Parmesan-juustoa lastuina

Näin tehdään:

Voi sulatetaan pannussa tai kattilassa, lisätään paloitellut purjot ja n. puolet rakuunan lehdistä. Pyöritellään hissuksiin 10 - 15 minuuttia, kunnes purjo on pehmeää. Lisätään riisi. Sekoitetaan hyvin purjon joukkoon. Seuraavaksi lorautetaan valkoviini kattilaan ja jatketaan hämmentämistä kunnes lähes kaikki neste on imeytynyt riisiin. Lisätään kuumaa kanalientä soppakauhallinen kerrallaan. Sekoitellaan koko ajan. Uusi kauhallinen lisätään aina kun risotto tuntuu vähän tönköltä. Näin jatketaan, kunnes riisi on sellaista haukattavan kypsää. Touhussa menee ainakin puoli tuntia. Jossain vaiheessa sekoittelua ja liemen lisäystä voi loput rakuunan lehdet heittää joukkoon.

Kun risotto tuntuu omaan makuun sopivan kypsältä (saa olla aika kostean mehevää mössöä), maustetaan sekoitus mustapippurilla. Lopuksi vielä sekoitetaan joukkoon parmesan-juusto. Voi sitä juustoa vielä lautasellekin lisäillä. Tai paistaa juustosipseiksi, jos huvittaa. Siinähän ne sekoittelun ohessa paistuvat.

Jotta risoton hämmentäminen ja hellan vieressä seisominen ei tuntuisi tylsältä, voi viereen ottaa viihdykkeeksi lasillisen risottoonkin lorautettua valkoviiniä. Sen ajoittainen hörppiminen auttaa ja lisää myös ruokahalua.

Koska eilen oli torstai, jolloin kanakauppias vierailee meidän kylällä, syötiin risoton seurana grillibroileria.

Mies ja penkki

Kävelen joka aamu pienen puistontapaisen halki töihin tullessani. Aina ohittaessani penkin katson, nukkuuko mies siinä taas. Harvoin on penkki ollut tyhjillään.

Tänäkin aamuna mies oli siinä. Musta nahkatakki pään yli vedettynä ja räsymatto patjana. Matto taitaa olla uusi. Tähän mennessä mies on nukkunut paljaalla penkillä. Jalassa miehellä on farkut ja tänään kengätkin. Joskus olen nähnyt hänet sukkasillaan. Penkin alla muovikassissa on miehen tärkeimmät tavarat. Ainakin niin luulen.

Yöt alkavat olla kylmiä täälläkin. Loppuviikosta lähestytään jo pakkasrajaa. Kuinkahan puistonpenkillä tarkenee?

Ihan siin vieressä, puun alla oli tusinan verran puluja syömässä. Joku lähitalojen asukas oli varmaan kantanut kuivat leivänkannikkansa niille aamiaiseksi. Linnut sirkuttivat iloisesti, niillä taisi olla oikein juhla.

Luostarin puutarhassa, linnan puistossa ja vähän meren rannallakin

Eilen oli kesäistä, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämpöä riitti. Päätimme lähteä katsomaan, kuinka Belgian 70 km pitkä rannikko oli kansoitettu kauniina syyspäivänä. Emme ihan työpäivän mittaista matkaa suunnitelleet, mutta yli kahdeksan tuntia saimme reissussa kulumaan.

Näköala minun mieleeni

Renkaita ja varjoja hiekalla

Rannalla lennätettiin mm. helikopteria, lokkeja ja leijoja. Viimeeksi mainittuja en tähän kuvaan saanut mahtumaan.

Koksijden rantakaupungissa halutaan entisöidä ja elävöittää vanhan luostarin raunioita. Jotenkin tuon entisöinnin vielä tajuan vaikken ymmärräkään, miksi raunioita täytyy uudistaa. Mutta elävöittäminen muovisien patsaiden avulla menee jo yli ymmärrykseni. Tai sitten olen huumorintajuton tai liian vanha tai kuka ties kumpaakin.

Kotimatkalla katsastimme Beauvoordin noin 500 vuotta vanhan linnan. (Jäätyneellä vallihaudalla on menneinä aikoina pelattu jääkiekkoa puun oksista tehdyillä mailoilla.)

Linnan puutarhasta löytyi kaunis, ruosteinen pergola.

Punaisten koirien trio vartio kylän hautausmaata. Taas kerran sai huumorintajuton ihmetellä.

Hämähäkin töitä en ihmetellyt, ihailin vain. Olisikohan asialla ollut peräti ristilukki?

Hellä ja huomaavainen mies, mutta huono

Pari viikkoa sitten alkoi vasemman yläleuan viimeistä hammasta vihloa aivan älyttömästi. Siitä oli paikka pudonnut jo viikkoja sitten, mutten vain saanut aikaiseksi tilata aikaa hammaslääkäriltä. Taisi itse hammaskin - tai mitä siitä nyt jäljellä oli - olla lohjennut.

Kipu oli niin kamala, että lopulta oli pakko soittaa hammaslääkärille. En soittanut sille, jonka paikkaama hammas oli, vaan lääkärikeskukseen, jota monet työkaverinikin käyttävät. Ajan sain seuraavaksi aamuksi.

Pääsin oikein ystävällisen hammaslääkärin tuoliin ja koko legokalustoni tutkittiin huolellisesti. Röntgenkuviakin otettiin. Lopulta englantilaislääkäri totesi, että pois se kipuhammas on otettava. Ei siitä enää ole ruoan jauhajaksi. Ei kuin tuumasta toimeen ja puudutuspiikkejä ikeniin. Hammas piti jakaa kolmeen osaan ennen kuin se suostui irtoamaan, mutta kaikki sujui kuitenkin kivuttomasti.

Istuskelin vielä tuolissa tuppo suussa, kun lääkäri kertoi, mitä muuta suuhuni kuului. Ei kuulemma hyvää. Edellinen hammaslääkärini on kyllä tehnyt ihan kiitettävästi töitä, mutta työn laatu on täysin ala-arvoista. Paikkoja on irronnut muualtakin kuin kivuliaasta hampaasta, muutama juurihoito on jätetty kesken, minkä seurauksena parin hampaan juurella näkyi kuvissakin selvä tulehdus. Outoa, kun ei vielä satu.

Nyt täytyy koko hammaskalustoni tutkia oikein perin pohjin ja korjata se mikä on vielä korjattavissa. En kyllä muistele edellistä hammaslääkäriäni hyvällä. Hän on kyllä oikein mukava mies, lempeä otteissaan, huomaavainen ja iloinenkin eikä mikään rahankiskuri, mutta parempaa työtä olisi mies saanut tehdä. Onneksi en hänelle soittanut. Harmittaa, kun aikoinani suosittelin huonoa hammaslääkäriä jo muillekin.

Runsaan viikon kuluttua menen taas uudelle hammaslääkärilleni ja odotan jo innoissani, mikä hammas seuraavaksi otetaan käsittelyyn.

Uhkakuvia siellä sun täällä

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Zennessä tämän runsaan kuukauden aikana, jonka olen pitänyt blogihiljaisuutta. En vieläkään lupaa säännöllisesti raportoida, mutta joskus jotain kuitenkin. Jos tuntuu, että on asiaa.

Euroopassa on kuulemma nostettu turvavalmiustilaa terrorismin uhan takia. Täällä meillä sitä ei pahemmin näy, mitä nyt metroasemilla maleksii enemmän poliiseja kuin yleensä ja roskikset on teipattu kiinni. Että poliiseilla olisi muutakin tekemistä, kuin kuljeksia pyssy vyöllä, voisivat ne kulkeissaan pistää metroasemien nurkkiin kuseskelijat siivoamaan jätöksensä. Vaikka se ei taida olla terrorismin estämistä. Ei sen puoleen, kusenhaju em. julkisilla paikoilla on sen verran katkeran kitkerä, että pelkästään sitä voi pitää vakavana iskuna ihmiskuntaa kohtaan.

Roskiksien teippauksellakin on varmaan tarkoituksensa, mutta lievästi minua huvitti, kuin luin teipissä olevaa tekstiä. Monella kielellä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä siisteydestä. Milläs huolehdit, jos roskat pitää maahan/lattialle heittää?

Töissäkin tuli kaikille tänään turvaviesti. Toimistorakennuksemme eri osia yhdistävien kävelysiltojen käyttö on ehdottomasti kielletty tänään iltapäivällä. Ajattelin ensin, että siltainsinööri on yhtäkkiä huomannut vakavan virheen lujuuslaskelmissaan, mutta ei asia ollutkaan niin vakava. Meille tuleekin kylään ihan komissaari! Kävelysilloilta ei vierailun aikana saa syljeskellä tai heitellä purkalla alhaalla olevaa yleisöä saatikka huudella epäsopivia kommentteja. Saattaapa kiellon taustalla olla pikkuriikkisen lujuuslaskenta-ajatustakin, who knows.

Kurkkasin juuri sisäpihalle ja siellä puunataan lattiaa oikein lakaisukoneiden kanssa ja rakennetaan pääesiintyjälle lavaa. Toivottavasti kukaan ei liukastu tai putoa lauteilta. Minä aion pysyä toimistossani ja katsella komissaaria ikkunan läpi. Voi kuitenkin olla, etten kuule puheesta mitään, ikkunaa en näet saa auki kuin väkivalloin.