18.10.2010

Lauantaina oli Ceen syntymäpäivä

Paljon onnea tänään kahden päivän ikäiselle pikku neiti Ceelle! Belgian Ardenneilla syntynyt vauveli on nuoren työkaverini ensimmäinen lapsi. Äiti-Ee jäi äitiyslomalle runsas viikko sitten ja vauvan piti syntyä vasta huomenna. Neitosella oli kuitenkin kiire syntyä viikonloppuna, ettei isä-Geen tarvinnut lähteä synnytyssairaalaan kesken työpäivän. Fiksu tyttö!

Täällä jäädään äitiyslomalle viikko pari ennen lapsen laskettua aikaa, ettei äitiyslomaa tarvitse ilman lasta viettää turhan pitkään. Vauvan kanssa kotona saadaan olla puolisen vuotta. Äiti-Ee sanoi tulevansa töihin takaisin joskus maaliskuussa ja toivoi asuvansa Suomessa, että saisi olla kotona pidemmän aikaa. Onneksi isä-Gee on opettaja ja töissä samassa kaupungissa, jossa perhe asuu. Hän kuulemma ottaa vauvavastuun, kun äiti taas aloittaa työt.

Juttelin äiti-Een kanssa vauva-asioista ennen kuin hän jäi kotiin. Napakasti hän ilmoitti päättäneensä olla imettämättä vauvaa. Ihmettelin aika paljon asiaa, ja syyksi hän sanoi, että kun siskokaan ei imettänyt ja että sitten voisi isäkin syöttää pikkuista. Minä yritin kertoa imettämisen hyvistä puolista, mutta äiti oli päätöksensä tehnyt.

Myöhemmin kuulin, että imettämättömyys on täällä aika yleistä. Yksi syy on kuulemma se, että pullosta eväänsä saavan vauvan kanssa on helpompi liikkua yleisillä paikoilla, kun ei tarvitse etsiä imetyspaikkaa. Taisin näyttää sillä hetkellä ihan hoo-moilaselta ja kerroin, ettei imetys ole ollenkaan vaikeaa yleisilläkään paikoilla. Kyllä senkin homman voi huomaamattomasti hoitaa. Silloin katselivat muut minua ihmeissään, eihän rintoja saa julkisella paikalla näytellä!

Kyllä näissä kulttuurien välisissä eroissa on paljon oppimista.

1 kommentti:

Unelma kirjoitti...

Onnea vaan pikkuiselle neiti C:lle.

Täällä Suomessahan kansanedustaja J A imetti vauvaansa eduskunnassakin.

En ole tullut ajatelleeksi, että äitiyslomat muualla ovat noin lyhyitä. Tosin silloin, kun minun vauvani syntyivät lomaa oli kovin nirkoisesti. Jäin kotiäidiksi ja nyt se kotonaoloaika on sitten laskettu pois eläkkeestäni.