Kaukaisessa kylässä

Kohta on kuulemma joulu, mutta joulutunnelmasta en vielä ole saanut kiinni. En ole käynyt joululahjaostoksilla, en leiponut pipareita, en koristellut puita ja pensaita jouluvaloilla, en edes siivonnut. Taitaa tulla kiire.

Tultiinko me oikeaan paikkaa? Eihän täällä näy ketään vai onko vielä liian aikaista? Hei, katsopas, tuolla näkyy pari tyyppiä.

Hei, ketä te ootte? Hu-huu, tulkaa kaikki katsomaan, täällä on jotain outoa meneillään! Miks meille ei koskaan kukaan kerro mitään? Oottakaa, mä tuun kans! Älä töni! Äitii, mä en nää mitään, nosta! Mitä tuolla oikein tapahtuu, tulepas nyt vaari, mennään mekin katsomaan. Älkää nyt kaikki rynnätkö samaan aikaan! Kato vähän, mihin sä astut! Hysss... hiljaa siellä! Pontus puhuu.

Öhöm, tuota, (mitä mun piti sanoa?), ai niin... Tervetuloa tutustumaan pieneen kyläämme. Olemme erittäin ylpeitä, kun tänä vuonna päätitte lähteä etsimään joulutunnelmaa täältä länsirannikolta. Toivomme täydestä sydämestämme, että löydätte etsimänne. Avuksi ja pieneksi muistoksi haluamme luovuttaa teille kokoelman kylämme tunnuksia, joulusydämiä. Joten vielä kerran: Tervetuloa koko kylän puolesta! Hip-hip-hurraa!! Hip-hip-hurraa!!

Mimmille, tyttärelleen ja tämän poikaystävälle lämmin kiitos valokuvista sekä pipareiden ja possujen valmistamisesta.

Joulumielinen tunnustus

Poimin Siperiassa asuvan Eevan blogista tämän suloisen enkelin. Hän halusi antaa sen blogissaan vieraileville ulkosuomalaisille, joten Belgiassa kiitetään.


Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä Hyvää Joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluaisin antaa enkelin edelleen monelle ihanalle ihmiselle, mutta valitettavasti yksikään heistä ei blogia pidä.

Yhden enkelin saa siskoni, joka on vuosien mittaan tehnyt niin paljon äitimme hyväksi. Suuri kiitos Lelde.
Toinen tunnustuksen ansaitsija on tyttäreni. Reipas, ahkera ja rohkea nainen, joka ei kuvia kumarra. Olen kovin ylpeä hänestä.
Tietysti myös hyvä ystäväni Mimmi on enkelin saajien listalla. Aito satakuntalainen nainen, joka puhuu ja ajattelee suoraan sydämestä.
Yksi enkeli menee nuorelle pohjalaiselle ison perheen äidille. Kuinka joku pystyykin pyörittämään perhettä ja omaa yritystä niin rennosti ja levollisena?
Hyvä ystäväni täällä Belgiassa saakoon viidennen enkelin. Kaukana asuvan lapsen äiti hänkin.

Lämmin joulunalun toivotus teille kaikille!

Läppäri-telkkari-ilta

Tälläsin itseni eilen olohuoneen sohvalle ja aloin seurata kannettavan tietokoneeni kautta YLEn areenasta Linnan juhlia. Yllätys, yllätys, areena ei toiminutkaan. "Pahoittelemme ja yritämme korjata tilannetta", ilmoitti YLE usean tunnin ajan ja areena vain heitteli palloja.

Onneksi Arttu Silvast alkoi näyttää nettikameralla kuvattua telkkaria jostain takahuoneesta ja niinpä sain täälläkin seurata juhlaväen hidasta valumista Linnan saliin. Artulle tulleista kommenteista päätellen meitä ulkomaaneläviä tuntui olevan linjoilla runsaasti ja joka puolelta maailmaa. Kaikki manasivat YLEä ja kiittivät Arttua.

Siinä sohvalla huonossa asennossa istuessani pohdin, että kyllä ihminen on yksinkertainen. Minäkin katsoin pienestä läppäristä vielä pienempää telkkariruutua ja luulin, että hauskaa on. No ei kyllä varmaan ollut hauskaa! Selkä tuli kipeäksi ja silmät väsyivät. Ohjelmaankaan ei ole tullut juonimuutoksia vuosikausiin.

Illan riemuisin tilanne oli, kun vuoden professoriksi valittu Howard T. Jacobs tuli kättelyvuoroon ja kommentoija totesi professorin pukeutuneen skottiruutuun ja frakkiin! Oli tainnut jäädä asuasiantuntijalta rillit kotiin. Professorin asu kenkiä lukuun ottamatta oli ihan aito skottilainen juhlapuku, joka ei ollut frakkia nähnytkään. Joku Artun takahuoneessa olevista totesi: "Meiän entinen proffa!"

Nyt katson jalkapalloa

Aamutuimaan moottoritiellä

Eilen alkoi kurkkukipu ja päänsärky ja tänään tuntuu vaiva jatkuvan. Ei ole auttaneet lääkkeet, kuuma tee, villasukat eikä pipo. Ensi viikolla on edessä vuoden kiireisimmät työpäivät enkä silloin voisi sairastella. Tosin tämä tauti on varmaan vain tavallista vilustumista eikä mitään sänkyyn kaatavaa A(H1N1):tä. Sitä vastaan hain maanantaina työnantajan tarjoaman rokotuksen, joka varmaan alkaa vaikuttaa vasta vähän myöhemmin.

Tänään olisi pitänyt siivota, pestä pyykkiä, ulkoilla koirien kanssa ja viettää muutenkin reipas ja kiireinen lauantai. Suunnitelmat menivät uusiksi, mutta ei haittaa, kunhan pääsen lähikaupasta vähän ruokaa hakemaan.

Mitäs aamurusko lupailikaan?

Onneksi ulkona sataa kaatamalla. Voin hyvällä omalla tunnolla olla vaan ja tuijottaa telkkarista jalkapalloa ja muita kiinnostavia urheilutapahtumia (hah!). Taidan napata kirjahyllystä jonkun lukemattomista kirjoista, kaivautua peiton alle ja nukahtaa rillit vinossa, kirja naaman päällä.

Metsäkukkia

Mitä, mitä? Nousin metrosta ylös ja koko aseman täytti tuttu musiikki. Jostain soi Metsäkukkia ja minulla kääntyili pää kuin pöllöllä. Selvisihän asia lopulta, soiton aiheuttaja oli kulman takana. Tällä kertaa asialla ei ollutkaan vain yksi soittaja, vaan kaukaa tulleet miehet olivat saaneet oikein bändin aikaan. Metrokäytävän nurkalla veteli yksi haitaria, toinen rämpytti kitaraa ja oli siinä vielä rumpalikin asialla. Edessään heillä oli iso pahvilaatikko, johon bändin ihailijat saivat rahansa heittää.

Minua nauratti, kun kävelin ohi. Olisin kyllä kolikon laatikkoon viskannut, jos taskussa sellainen olisi ollut. En miesten soittotaidon takia, mutta hyvästä yrityksestä. Ihmispaljoudessa en kuitenkaan arvannut ruveta laukustani lompakkoa kaivamaan. Siinä kuljeskellessani tuli mieleeni, että tässähän voisi vaikka tanssia. Olisipa vierellä kävellyt valssitaitoinen mies, niin olisin napannut kädestä kiinni ja vienyt tanssiin. Mitähän kanssakulkijat olisivat sanoneet? Jäinpä kuitenkin taas yhtä kokemusta köyhemmäksi.

Metron portaissa vastaani tuli epäsiististi pukeutunut mies hyvin käyttäytyvän koiransa kanssa. Koiralla ei ollut hihnaa eikä kaulapantaa ja sen naamakarvat olivat harmaantuneet. Pari oli varmaan jo pitkään kulkenut yhtä matkaa. Ehkäpä mies ja koira etsivät paikkaa, jossa viettäisivät taas tovin rahaa kerjäten. Tuskin kuitenkaan orkesterin kanssa samalle nurkalle jäivät. Sitä meteliä ei koiran korvat kestäisi.



Tässä teille joulunalusmusiikka, Metsäkukkia suomalaisittain.

SING

Olen jo usean kuukauden ajan seurannut Facebookissa Annie Lennoxin perustamaa SING-kampanjaa. Tänään, kansainvälisenä aids-päivänä, on kampanjan vuosipäivä, SING täyttää kaksi vuotta.

Ihailemani muusikko ja laulaja, Annie Lennox oli useita vuosia sitten kuulemassa, kuinka Nelson Mandela ilmoitti kansainväliselle lehdistölle, että hänen mielestään hiv/aids on naisiin ja lapsiin kohdistuva kansanmurha. Siitä lähtien muusikko on tehnyt töitä saadakseen ihmiset tiedostamaan valtavan ongelman. Tiesitkö, että päivittäin Etelä-Afrikassa kuolee yli 1000 ihmistä aidsiin tai siihen liittyviin tauteihin? Tai että maan raskaana olevista äideistä noin 30 % on HI-viruksen kantaja?

En tiedä, kuinka paljon yksi ihminen pystyy tekemään maailman hyväksi, mutta siitä olen varma, että Annie Lennox on lisännyt aids-tietoisuutta ja saanut ihmisiä liikkeelle hyvän asian puolesta. Minusta on suurenmoista, että musiikillaan ja levyillään miljoonia tienanneelle henkilölle ei riitä pelkkä julkisuus, vaan hän tekee konkreettisesti jotain naisten, lasten ja koko maailman hyväksi.



Minulla oli tänään punainen nauha takin kauluksessa, oliko sinulla?

THE SING CAMPAIGN