25.8.2009

...ja maailma pelastuu

Nythän löytyi helppo tapa pelastaa koko maailma tai ainakin tämän pallomme vesivarat! Unohdetaan vessassa käynti ja aletaan pissata suihkussa.

Ylen uutisen mukaan brasilialainen ympäristöjärjestö SOS Mata Atlântica on laskenut, että vettä säästyy tuhansia litroja vuodessa, jos ihmiset eivät käyttäisi vettä vessojen huuhteluun. Suihkussa kuluu vettä muutenkin, joten samallahan se pissi huuhtoutuu siinä missä shampoo ja hoitoainekin. Hajuhaittojakaan uutisen mukaan ei tule, jos vain muistaa pissiä heti suihkun alussa.

Minä olen jo ihan pikkuisena oppinut, että saunassa - ja myöhemmin suihkussa - ei pissata. Se on yksi niitä tärkeitä, äidiltä opittuja asioita. Tiedän toki, että varsinkin monet miehet (Pyydän anteeksi teiltä, jotka ette sitä koskaan tee.) lorottavat ihan vain ilokseen samalla kun suihkuttelevat. Toivottavasti myös siivoavat kunnolla jälkensä ja kuuraavat suihkualtaan. Epäilen, että urean haju kyllä tarttuu aikaa myöten niin altaaseen kuin suihkuseiniinkin. Hyi!

Minä taidan olla huono maailmanpelastaja, sillä en missään tapauksessa aio ottaa uutisesta opikseni. Toisaalta suomalaisena ja paljon aikaani maalla viettäneenä en vierasta puuceetä ja nurmipissikin on ihan tuttu juttu. Kyllä vettä säästyy niilläkin tavoilla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

en kyllä haluaisi itsekään opettaa lapsenlapselleni, että suihkussa saa pissata. Tuntuipas hassulta asialta, en liioin usko, etteikö ajan kanssa hajut yms.tarttuisi suihkukaapin lattiaan! Enkä kyllä haluaisi seisoakaan pissasuihkussa, heh.

Anonyymi kirjoitti...

Yök yök yök, ei ainakaan meillä!
Meillä ei edes ole mitään suihkukaappia vaan kylpyamme ja koska kaakelit ovat vaan puoleen seinään (eikä täällä muutenkaan ole mitään vesieristyksiä) niin pitää istua ammeessa ja suihkutella varovasti. En kyllä halua istua missään mihin on pissattu.

Heidi kirjoitti...

Jää kyllä tuo maailmanpelastuskeino multa käyttämättä. Iu!