Melkein kuin uusi

Tehtiin kylppäriin remonttia. Seinät maalattiin valkoisiksi ja katto eristettiin ja peitettiin bambumatolla. Ei siitä ihan älytön tullut. Katsokaa vaikka.

Katto on tehty puutarha-aidaksi tarkoitetusta bambumatosta.

Vielä pitää maalata nyt puunväriset, öljytyt puolipaneelit. Varmaan niistäkin valkoiset tulee.

Tässä vanhassa talossa on kylpyhuonekin vanha. Aikoinaan, kun tänne muutettiin, halusin seinät niin vaalean sinisiksi kuin mahdollista. Sekoitin itse maalin, että siitä tulisi juuri sellaista kuin halusin, mutta pieleenhän se meni. Usean vuoden ajan olemme nyt katselleet lähinnä taivaansinisiä tai vaihtoehtoisesti Välimeren sinisiä seiniä. Aluksi ajattelin, että olkoon, mitä nyt yhdellä kylppärillä on väliä. Väri alkoi kuitenkin kyllästyttää aika pian ja kun edellinen katto (ei ihan bambua, mutta jotain ruokoa kuitenkin) alkoi irtoilla, päätimme korjata koko huoneen.

Jos talo olisi oma, kylpyhuoneen paikalla saattaisi olla vain suihkuhuone ja kellarissa vaikka sauna. Vaan ei ole. Vuokra-asuntoon ei kauheasti voi muutoksia tehdä, vaikka meillä onkin belgialaisittain erittäin vapaat kädet korjailla taloa ja muuttaa sitä mieleiseksemme. Aika paljon olemmekin tehneet, mm. olohuoneessa on nyt öljytty puulattia kokolattiamaton sijaan ja pihanpuoleisen seinän mineriittilevyt pääsivät kunnan ongelmajätekonttiin. Tilalle rakensimme lautaverhoilun. Lisäksi olemme eristäneet taloa kaikkialta, mistä vain on ollut mahdollista. Talon rakentamisaikaan, vuonna 1930 ei eristyksistä taidettu paljon ymmärtää. Kun tuuli osuu sopivasti, tuntuu kuin se puhaltaisi suoraan seinien läpi.

Voitto kotiin, eikun töihin

Tällainen magnum-pullonen lepäilee nyt työhuoneeni kaapissa. Yksikkömme virus-ryhmä nimittäin voitti paras ryhmäasu ja teema -äänestyksen. Naamiaiset olivat jo lokakuussa, mutta palkinnot jaettiin vasta tänään.

Hyvä kun jaettiin. Saatiinpa tähänkin pitkään kokouspäivään vähän hauskuutta. Nyt täytyy miettiä, koska saamme koko ryhmän kokoon, että voimme palkintoa maistella.

Talo talon perään

Jätin ruoan tänään uuniin hautumaan ja lähdin koirien kanssa lenkille. Kameraa en kahden riekkujan kanssa viitsi kantaa vaan näppäilin kuvia vain kännykällä. Miksihän muuten jotkut kännykkäkuvat onnistuvat ja joistakin tulee ihan kamalia? Koittakaa kuitenkin kestää.

Käveltiin aika pitkä matka ja samalla tutkailin kylän taloja. Silloin tällöin haaveilen oman belgialaisen talon ostamisesta, mutta ainakin toistaiseksi asia on jäänyt. Nykyinen kotimme on ihan hyvä meille, on tilaa riittävästi, iso puutarha ja vuokrakin ihan siedettävä.

Tällainen myyntikyltti on ihan kotimme lähellä. Taitaisi 800 neliön siivoaminen olla vähän liikaa eli jääköön ostamatta. Sitä paitsi talon hankkimiseen tarvitsisi ainakin yhden lottovoiton verran rahaa.

Kurkkasin aidan taakse ja tämä se on. Arvatkaapa mitä maksaa? Ihan oikein, 1.750.000 euroa! (Kuva täältä)

Jatkettiin matkaa ja nähtiin talo tyhjillään, postilaatikosta pursuavat mainokset ja pihalla Porsche. Jäin pohtimaan, mitä talossa on tapahtunut.

Tämä kaunis, iso asuintalo oli vielä muutama vuosi sitten lähes romahtamaisillaan oleva navetta ja hevostalli.

Yksinäinen ja tyhjä. Tässä talossa ei ole koskaan asuttu sinä aikana kuin minä olen näillä seuduilla kuljeskellut. Joskus olen käynyt ikkunoista kurkkimassa sisään ja miettinyt, mistä saisin selville, kuka tämän omistaa.

Harjakattotaloja kylän reunamilla.

Ennen polku kulki suoraan, mutta nyt pitää kiertää tämä rakennelma. Omakotitalo siitä varmaan on tulossa. Saa nähdä, koska valmistuu vai valmistuuko koskaan.

Lopulta päästiin kotiin ja syötiin. Jälkiruoaksi tein sitruunamarenki-piirakan. En tiedä maistuisko sullekin, mutta mulle kyllä maistuu, liiankin hyvin.

Lauantaina aurinkoista ja lämmintä

Lupaan, että tämä on viho viimeinen kerta, kun ihmettelen tätä syksyä ja julkaisen tämänvuotisia puutarhakuvia. Tänään on kuitenkin ollut niin lämmintä ja kaunista, että en voi olla kertomatta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja 18-asteen lämmössä tarkeni pihalla oikein mainiosti.

Tämä on se sama ruusu, jonka en enää tänä vuonna uskonut kukkivan. Olin väärässä.

Talven kestävät valkosipulit kylvettiin noin kuukausi sitten. Saa nähdä, kuinka suuriksi kasvavat, jos lämmintä riittää.

Vadelmapensas kuivuu, mutta marjat vain kypsyvät. Tänäänkin olen taas kourallisen niitä syönyt.

Peruna parka on eksynyt. Saadaankohan vielä tänä vuonna uusia perunoita?

Marraskuu

Tämä marraskuu on ollut kyllä tosi outo. Päivisin on ollut niin lämmintä, että ilman takkia on tarjennut ulkona kävellä. Aamut ovat aurinkoisia ja taivas sininen. Tavallista Belgian sateista syyskeliä on saatu odotella jo monta viikkoa.


Jos säätiedotusta on uskominen, kyllä me sen oikeankin sään saamme pian. Sataa ja tuulee ja on harmaata aamusta iltaan. Hyvä kuitenkin, kun näinkin kauan on pysynyt poissa. Aurinkoinen syksy on paljon iloisempi kuin sateinen harmaus.

Jos viikonloppuna ei hirveästi sada, taidan lopultakin siirtää kesäkukat kellariin tai kompostiin. Eikös näihin aikoihin jo pitäisi ripustella jouluvaloja huurtuneiden puiden oksille?

Kuvat nappasin aamulla töihin mennessäni.

Palkkio melkein hyvästä tuloksesta

Niin kuin täällä taisin mainita, minulla oli vielä tässä kuussa yksi käynti sairaalassa. Eilen kävin kuulemassa tutkimustuloksia ja taas opin vähän lisää itsestäni.

Tuloksista selvisi, että en ole sairas ja sydänkin lyö ihan tavalliseen tahtiin. Painoa tietenkin pitäisi pudottaa, mutta senhän tiesin jo etukäteen. Sitä en kyllä tiennyt, että olin kasvanut alaspäin eikä pääni enää keiku 1,65 metrin korkeuksissa. Harmi, kun en voi korkokengilläkään asiaa korjata. Jotkut veriarvot olivat vähän vinksin-vonksin, mutta eihän meistä kukaan ole täydellinen.

Lähes hyvien tulosten kirvoittamana ajelin lähikylään katsomaan, josko löytäisin itselleni palkkioksi uudet kengät. En löytänyt, mutta kenkien sijaan ostin farkut naapurikaupasta. Sellaiset ihan oikeat, jotka eivät lökötä mistään. Tällä hetkellä niitä varmaan lyhennetään reippaasti, mutta viikonloppuna haen farkkuni kotiin koirien ihmeteltäväksi.

Ruokakuvittelua

Viime viikolla kuljeskelin ruokatunnilla työpaikan lähikaduilla ja näpsin kännykällä kuvia. Afrikkalaisten pikku kauppojen juurekset ja vihannekset olivat kadulla tarjolla, mutta lihakauppa ei sentään tuotteitaan liikenteen sekaan tuonut. Ikkunan läpi piti makkaroita sihdata niin kuin viereisen kaupan juustojakin. Muutamaan puotiin menin oikein sisälle asti.

Kyllä näistä aterian pystyisi kasaan saamaan, onhan siinä lihan lisäksi ainakin okraa ja ruokabanaaneja. Enää ei tarvita kuin kourallinen mausteita ja hiven mielikuvitusta.

Ruokajuomaksi olisi tällä kertaa tarjolla olutta, maitoa tai viiniä.

Jälkiruoaksi yksikertaisesti juustoja ja hyvää leipää tai patonkia. Riittäisikö se vai tekisinkö sittenkin omenapiirakan?

Näistä voisi valita pöytäliinakankaan, jos romanttinen tyyli miellyttää.

Nyt tuli ongelma. Sopisivatko jääkarhut, valkoiset maljakot vai kiiltävät kynttilänjalat pöydän koristeiksi?

Syksyinen paikallistilannepäivitys

Pihan rönsyilevä ruusupuska ei taida tietää, että nyt on marraskuu. Tuskinpa nuo nuput enää kukiksi ehtivät.

Kehäkukkien tilanne ei ole paljon parempi. On nuppua, kukkaa, kuivuneita siemeniä. Eivät muuten putoile kauas ja ensi vuonna rinkeplumma kukkii taas samalla paikalla.

Lobelioista ei ensi vuonna kukkijoiksi ole. En ole niitä poiskaan vielä raaskinut heittää, mutta ensimmäisen pakkasen jälkeen niin varmaan täytyy tehdä.

Uskokaa vain silmiänne, nämä ovat vadelmia! Niitä on vielä kypsynyt muutama päivittäin. Makunsa se tosin on unohtanut kesään.

Käytiin sunnuntaina puistossa kodin lähellä. Sisään sinne pääsee näin kauniin portin alta.

Puistossa on jotain belgialaisittain perin harvinaista. Vinkiksi voin sanoa, että se ei ole tuo kyltti. Siinä muuten kielletään myrskyllä puistoon menemästä. Ei sinne saa autolla, pyörällä tai hevosellakaan mennä paitsi, jos ne ovat sairauskuljetus- tai palonsammutusasioilla. Koirat täytyy pitää taluttimissa.

Oudon näköinen puu ja penkki. Puuta on varmaan joskus pienenä yritetty muokata oikein kunnolla, kun on tuollaiseksi kasvanut. Penkki on joutunut vihanpidon kohteeksi tai ehkä vaan vanhuuttaan rapistunut.

Lampaille oli puistossa oma aidattu alueensa. Nämä kuusi (kyllä, kuusi niitä on, katso tarkkaan) tietävät, kuinka jonotetaan, yksikään ei etuillut, vaikka jono ei mihinkään liikkunutkaan pitkään aikaan.

Kierrettiin lampi. Näillä kohdin toisen koiran talutin pääsi kädestä irti, kun se (siis koira, ei käsi eikä talutin) halusi käydä tervehtimässä perässämme tullutta vierasta koiraa ja kiskaisi napakasti. Koiran omistaja moitti minua, kun annoin omani juosta vapaana. Kävimme vähän aikaa keskustelua siitä, pureeko irti oleva koira hanakammin kuin taluttimessa oleva. Neuvottelu ei johtanut konsensukseen, mutta se ei haittaa, tuskinpa koirammekaan enää kohtaavat.

Vielä vähän matkaa ja sitten ollaan taas portilla.

Pysytäänpä jonossa

Onkohan se joku kulttuurien välinen ero vai mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun eivät osaa jonottaa? Kävin tänään alakerran työmaakuppilassa lounaalla eikä jono ruokatiskille mitenkään pitkä ollut, kun edessäni oleva henkilö näki jonon päässä kavereitaan. Eipä aikaakaan, kun ensin alkukeskustelujen ja kuulumisien vaihdon jälkeen nämä kaverit jäivät tarjottimiensa kanssa jonoon minun eteeni.

Tällainen käytös tuntuu olevan täällä kovin tavallista. Etuilijat eivät katsele ympärilleen saatikka kysy, voisivatko ehkä kenties saada etuilla. Ei tietenkään. Onneksi en ollut kovin äkäisellä tuulella, mutta kassalle päästyäni alkoi kuitenkin höyry päästä nousta. Yksi hyväkäs etuilija ryhtyi kiistelemään kassarouvan kanssa hinnoista eikä siirtynyt mihinkään ennen kuin oli päässyt haluamaansa lopputulokseen. Siinä vaiheessa minulta meinasi hihat palaa.

Kahvilla ko. kuppilassa käyn harvoin samaisesta syystä. Lähes jokainen aamukahvijonottaja saa hetkessä tusinan työkavereita ympärilleen ja siinä sitten ihmetellään, kuka juo tavallisen kahvin, kuka capuccinon, kuka ei missään tapauksessa halua kahvia vaan ottaa mieluummin teetä - eikun sittenkin kaakaota, yhdelle tulee tupla-espresso, toiselle tavallinen, jne. jne. Kuinka hemmetissä se voikin olla niin vaikeaa? Jos eilen, viime viikolla ja lokakuussa on joka aamu juonut espressoa, miksi sen saman valitseminen tänään vie niin kauan?

Toisaalta, voihan olla, että pohjoismaalaisella mentaliteetilla varustettu henkilö vain luulee välitöntä käytöstä etuiluksi. Ehkäpä minä käyttäydyn oudosti, kun jonotan kiltisti vaikka näenkin tuttuja edessäni.
Muistio itselle: Opettele etuilemaan.

Miesten juttuja

En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut, että joskus kävisin autojen renkaita potkimassa autokirpparilla Antwerpenin laitamilla. Nyt olen käynyt siellä jo kolme kertaa viikon kuluessa.

Sunnuntai belgialaisella autotorilla

Tuttava Suomesta haluaisi itselleen auton, jonka kuulemma saisi täältä paljon edullisemmin kuin kotimaasta. En minä mitään noista auto- tai hinta-asioista tiedä, mutta olen luvannut vähän olla mukana ajopelin etsimisessä ja sillä asialla kirpparilla vierailin. Se on muuten hauska paikka.

Hyvä peli: Yksi omistaja, kääntyvät etupyörät ja takapenkillä tuskin käytykään

Myytäviä autoja oli paikalla satoja ja markkinoilta löytyisi varmasti auto jokaisen makuun edellyttäen tietysti, että ehtii ensin. Paikka kuhisee ostajia, joista suurin osa on kotoisin muualta kuin Belgiasta. Puolalaisia ja muita itä-eurooppalaisia oli oikein kiitettävästi, myös pohjois-afrikkalaiset olivat hyvin edustettuina ja paljon oli ranskalaisiakin lähtenyt tänne kaupantekoon. Eivät myyjätkään, tai ainakaan suurin osa heistä, alkuperäisiä belgialaisia ole. Kielten sekamelska oli riemastuttava ja hinnoista keskusteltiin yksinkertaisella englannin-flaamin-ranskan sekoituksella. Kadun varrella olevien autorekkojen kuorman perusteella yhteisymmärrykseen kyllä päästiin.

Autokyydillä Puolaan

Vähän tunsin oloni oudoksi karskien miesten joukossa. Jos edes päälläni olisi ollut musta nahkatakki, olisin ehkä sulautunut jotenkin joukkoon, mutta en edes omista sellaista. Onneksi etsimäämme autoa ei löytynyt. Tuskin olisin osannut tinkiä oikein.