En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut, että joskus kävisin autojen renkaita potkimassa autokirpparilla Antwerpenin laitamilla. Nyt olen käynyt siellä jo kolme kertaa viikon kuluessa.
Tuttava Suomesta haluaisi itselleen auton, jonka kuulemma saisi täältä paljon edullisemmin kuin kotimaasta. En minä mitään noista auto- tai hinta-asioista tiedä, mutta olen luvannut vähän olla mukana ajopelin etsimisessä ja sillä asialla kirpparilla vierailin. Se on muuten hauska paikka.
Myytäviä autoja oli paikalla satoja ja markkinoilta löytyisi varmasti auto jokaisen makuun edellyttäen tietysti, että ehtii ensin. Paikka kuhisee ostajia, joista suurin osa on kotoisin muualta kuin Belgiasta. Puolalaisia ja muita itä-eurooppalaisia oli oikein kiitettävästi, myös pohjois-afrikkalaiset olivat hyvin edustettuina ja paljon oli ranskalaisiakin lähtenyt tänne kaupantekoon. Eivät myyjätkään, tai ainakaan suurin osa heistä, alkuperäisiä belgialaisia ole. Kielten sekamelska oli riemastuttava ja hinnoista keskusteltiin yksinkertaisella englannin-flaamin-ranskan sekoituksella. Kadun varrella olevien autorekkojen kuorman perusteella yhteisymmärrykseen kyllä päästiin.
Vähän tunsin oloni oudoksi karskien miesten joukossa. Jos edes päälläni olisi ollut musta nahkatakki, olisin ehkä sulautunut jotenkin joukkoon, mutta en edes omista sellaista. Onneksi etsimäämme autoa ei löytynyt. Tuskin olisin osannut tinkiä oikein.
5 kommenttia:
Autot on kyllä semonen asia, josta en ymmärrä mitään!
Renkaiden potkiminen olisi ollut minunkin ainoa osaamani toimenpide autokaupassa.
:)
Kai ainakin silmänlumeeksi kurkit konepellin alle! ;D
Anne: En minäkään niistä mitää ymmärrä. Näyttävätkin kaikki samanlaisilta.
Unelma: Minulle ei ole koskaan selvinnyt, miksi renkaita pitää potkia. Ilmeisesti se kuuluu johonkin kaupankäynnin riittiin.
Heli: ;o))
Marjukka: Joo, kurkkasin kyllä, kun monessa oli konepelti valmiiksi auki. Moottoritkin (tai miksi niitä kutsutaankin) näyttivät keskenään ihan samanlaisilta.
Ai niin, lisäsin yhden kuvan tuonne pari juttua taakse päin.
Lähetä kommentti