Silloin aikoinaan, kun muutettiin tähän kylään, muutama työkaveri ihmetteli suureen ääneen, kuinka minulla oli varaa asua täällä. Pidin kysymystä kummallisena, koska ihan tavallinen paikkahan tämä. Tavallisia ihmisiä tavallisissa kodeissaan. Vuosien mittaan olen kyllä huomannut, että asuu täällä jokunen erittäin varakaskin henkilö, mutta eikös niitä ole kaikkialla.
Eilen vein koiria iltalenkille ja lähdettiin ihan eri suuntaan kuin ennen. Ohitettiin kylän siniverisen tilukset (iso, aidattu alue. Niillä on niin iso lampikin, että sinne mahtuu pieni kolmen puun saari. Oli siellä kaarisiltakin.) ja jatkoin matkaa omakotialueelle. Voihan yhden kerran! Niillä kaduilla ja kujilla en ennen ollutkaan kulkenut.
Annoin koirien haistella ja pysähdellä juuri niin paljon kuin halusivatkin. Minä sain rauhassa toljotella taloja suu auki. Oli moderneja, kulmikkaita kivitaloja, vanhoja linnamaisia rakennuksia torneineen, olkikattoisia siirtomaatyylisiä kartanoita. Kaikille yhteistä oli, että neliöitä oli ainakin 500. Pihoille oli rakennettu tenniskenttiä, katettuja sekä kattamattomia uima-altaita ja jos jonkinlaisia huvimajoja.
Enää en ihmettele, että työkaverit ihmettelivät.
3 kommenttia:
Niin se tässä maailmassa menee, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Tasan ei käy onnen lahjat.
aaaah! Toisaalta, kuka niitä jaksaa siivota. Aijaa että kotihengettäret...no, uudestaan sitten aaaah. Toisessa elämässä sitten mekin!
Onneksi ei sellaista suuren suurta lukaalia omista. Ei tosiaan tarvitse siivota hiki päässä eikä asentaa kaikenmaailman turvavirityksiä. Ja kukas sen uima-altaankin huoltaa?
Lähetä kommentti