26.3.2010

Kadonneen tunnin metsästäjä

Muistakaapa kääntää kellonne kohti kesää viimeistään sunnuntaina. Minä en tiedä, missä päin kesä on, joten enpä käännä niitä etelään enkä pohjoiseen. Voisinhan tietysti kiepauttaa kellot ihan ylösalaisin, vaikka eipä noita käännettäviä huushollissa paljon enää olekaan.

Vanhan videolaitteen voisin tietysti siirtää seinää katsomaan, mutta uunin suuntaa en ryhdy muuttamaan. Liian vaikeaa ja vaivalloista, leipääkään en voisi enää paistaa enkä näkisi aamuisin, koska töihin pitää lähteä. Yöpöydällä on yksi isonumeroinen kello, ehkäpä käännän sen. Muut ajannäytön sisältävät laitteet taitavat muuttaa itsensä kesäaikaan ihan itsekseen.

Koko kesäaika on kyllä ihan älytön. Aamuherääminen on muutenkin vaikeaa ja yhden tunnin poistaminen tekee siitä tuskallista pitkäksi aikaa. Tutkija Timo Partonen on sitä mieltä, että kesäaikaan siirtyminen ei ole vain vaikeaa vaan saattaa olla jopa vaarallista. Sen tilalle hän ehdottaa pidempää työaikaa kesäisin ja talvella taas voisimme olla töissä vain vähän aikaa.

Kaipa tuollainenkin joillekin sopisi, mutta minä olen mieluummin vapaalla pitkinä, valoisina kesäiltoina kuin istun sisällä toimistossa. Muutenkin työpäivät ovat pitkiä. Mitä työnteostakin tulisi, jos ilta-aurinko paistaisi silmiin ja muistuttaisi, kuinka mukavaa olisi mönkiä puutarhassa, liikkua luonnossa tai mennä vaikka rannalle. E-hei, ei pitkiä kesätyöpäiviä minulle.

On kesäajassa jotain hyvääkin. Se nimittäin loppuu lokakuussa ja silloin saamme takaisin nyt menetetyn tunnin. Sitä odotellessa nauttikaamme keväästä!

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Minusta ainoa huono puoli kesäajassa on, että se ei kestä koko vuotta.

Työnteko nyt on aivan typerää, oli sitten kesäaika tai ei. :-P

Unelma kirjoitti...

Tuollaisesta narsissipellosta ei täällä voi kuin unta nähdä.

Famu falsetissa kirjoitti...

Olisipa pihallani noin paljon narsisseja. Ei ole kuin pari ruukullista portaita koristamassa. Nekään eivät ole kunnolla puhjenneet.
Leppoisaa pääsiäistä!

Tuija kirjoitti...

Anne: Niinhän se on, toiset tykkää ja toiset ei. Pitkät valoisat illat ovat minunkin mieleeni.

Unelma: Nämä narsissit ovat varmaan kaupungin puutarhurien puistoon istuttamia.

tagskie: Thank you for your visit.

Famu: Mukavaa pääsiäistä sinullekin!