12.3.2010

Puistolenkillä

Viime viikonloppuna oli niin kaunista ja aurinkoista, että oli ihan pakko lähteä tutkimaan, josko kevät jo näkyisi muuallakin kuin omalla pihalla. Kaksi puistoa kierrettiin, mutta piilossa se vielä oli. Tuuli puhalsi kylmästi eikä aurinko tuntunut yhtään lämmittävän.

Vielä iltapäivälläkin puro oli jäässä.

Nyt voisi taas arvailla, missä päin meri on. Oli missä oli, sadan kilometrin päässä kuitenkin.

Pähkinäpensas sentään ilmoittaa kevään jo tulleen.

Kaupunkipuistoon oli oikein tienviitatkin tällätty. Hyvinhän tuosta selvän ottaa, mihin suuntaan pitää mennä.

Vanha ruokailukatos on tainnut jäädä unholaan. Grillikatoskin se voisi olla, vaan ei ole. Täällä ei nimittäin saa puistoissa grillailla.

Kohta tällä polulla on vihreä lehtikatto.

Aasi oli vienyt isäntänsä lenkille. Kaverukset kävelivät pitkin katuja ja lopulta suuntasivat puistoa kohti.

5 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Siellä on kuitenkin kevät paljon pidemmällä kuin täällä. Onneksi tänään on aurinko paistanut. Lumi sulaa, mutta hitaasti

Unelma kirjoitti...

Keväisiä kuvia, tätä odotamme täälläkin. Nyt on vaan metri lunta pihassakin ja toisella puolella vielä enemmän, kun katolta pudottivat lisää.

Sulo Heinola kirjoitti...

Mukavat lenkkipolut Sinulla, täällä vielä on kovasti lunta ja kengät kastuvat.

Heli kirjoitti...

Mäkin voisin ruveta lemmikiksi tuollaiselle söpölle aasille!

Tuija kirjoitti...

Tiedättekö, huomiseksi on luvattu 18 astetta lämmintä! Kyllä nyt ON KEVÄT!