20.3.2010

Puutarhahommiin siitä, mars!

Jippii, pihalla kukkivat narsissit!

Siinä ne iloisina ilmoittavat, että nyt viimeistään on ryhdyttävä puutarhatöihin. Ensin täytyy siivota kukkapenkeistä vanhat ja kuivuneet oksat sekä heinät pois. Sen jälkeen tutkiskelen, mihin istuttaisin lisää kukkia ja kuinka tänä vuonna suunnittelen kasvimaani. Sen verran olen jo päättänyt, että viime vuonna talon seinustalle, oven viereen istutettu vaaleakukkainen köynnösruusu siirtyy puutarhan perälle portinpieltä kaunistamaan.
Tämä ruusupensas vaatii pikaista leikkausta ennen kuin se on liikaa työntänyt uusia oksia ja silmuja.
Arvatkaapas, mikä tämä vihreä heinä on?

Ruohosipulihan siinä. Se onkin päässyt kasvamaan ihan huomaamatta melkein parikymmensenttiseksi. Muut yrtit sen sijaan näyttävät kärsineen talvesta. Siemenestä kasvattamani metrin korkuinen rosmariinipuska on talven mittaan vaihtanut väriä vihreästä ruskeaksi. Taidan kuitenkin odotella vielä vähän aikaa, jospa kevät palauttaisi sen ennalleen. Salvian leikkasin viime keväänä ihan maata myöten, eikä se siitä yhtään suuttunut. Kasvoi reippaasti koko kesän ja syksyn. Nyt näyttää siltä, että joudun taas tekemään saman operaation. Pensas näyttää kovin puumaiselta ja epäsiistiltä, tuskin se kuitenkaan kuollut on. Timjami ja oregano sen sijaan näyttävät kokonaan kadonneen yrttimaalta. Belgian pitkä talvi taisi olla niille liian rankka.

Tästä se alkaa.

Siemeniä kävin aamusella ostamassa aika läjän. Korissa on yrttien lisäksi, erilaisia salaatteja ja punajuurta sekä kahdenlaisia auringonkukkia, ruiskaunokkeja ja monen värisiä krasseja. Suurimman osan siemenistä kylvän ensin pikkuruukkuihin ja vasta myöhemmin istutan taimet maahan. Uusina viljelytuttavuuksina mukaani lähtivät myös lehtimangoldin ja suolaheinän siemenet. Puutarhaoppaista täytyy lisäksi tutkia, mitä kommervenkkejä laakeripensaan kasvattamisessa tarvitaan. Sellaisenkin taimen kaupasta mukaani nappasin.

Nyt lähden kasvimaalle ennen kuin tulee pimeä.

7 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Nyt iski kateus. Meillä on vielä niin palkjon lunta pihassa, että maata tonkimaan päästään vasta muutamien viikkojen kuluttua.

Älä välitä, vaikka täällä vihertää nyt vaan mamma. Nauti keväästä ja puutarhastasi. Perässä tullaan.

pianistms kirjoitti...

Kertoisitko, miten ja millä perusteella leikkaat ruusua?

Tuija kirjoitti...

Unelma: Minun vuoroni on vihertää sitten, kun Suomessa on aika kuopsuttaa ja istutella. Se on puutarhuroinnissa kaikkein hauskinta.

pianistms: Hyvä kysymys! Puutarhuri-isoisäni aikoinaan sanoi, että ruusut pitää keväällä leikata niin, että joka oksaan jää kaksi silmua. Minulla ei ole muistikuvaa miksi näin pitää tehdä, mutta joka kevät olen pappaa totellut. Sillä tavalla leikkaamalla tosin jokunen oksa häipyy kokonaan. Ihan kivasti ruusuni kuitenkin kukkivat ja kasvavat.

marjukka kirjoitti...

Ei taideta täällä ihan lähiaikoina päästä noihin hommiin!

Tuija kirjoitti...

Marjukka: Kyllä ne lumet ennen pitkää sieltäkin sulaa :)

vilukissi kirjoitti...

aaaah....ihanaa. Kevät.

Tuija kirjoitti...

totta puhut, vilukissi, kevät on ihanaa (vaikka ei syksyssäkään mitään vikaa ole)