Tunnustan - I confess

Värikäs blogiystäväni vilukissi ojensi minulle hienon tunnustuksen. Thanks a million for the Beautiful Blogger award!

Tunnustuksen mukana tuli seitsemän asian haaste eli saan avautua ja kertoa teille, rakkaat lukijani, juuri sen verran asioita itsestäni. (Kerrataanpa samalla hollannin lukusanoja.)

Yksi-Een: Olen aamu-uninen. Nuorena en ollut aamu- enkä iltauninen vaan minulle riitti muutaman tunnin horros, mutta nyt voin nukkua vaikka kuinka pitkään. Tosin öisin saatan valvoa ja harmitella, kun hyvä unifilmi katkesi kesken kaiken.

Kaksi-Twee: En voi sietää hierojalla käyntiä. Tiedän, olen omituinen. Kuulemani mukaan jokainen nauttii, kun kroppaa käsitellään ja lihaksia veivataan. En minä. Kampaajaakin kiellän hieromasta päänahkaani. Muutaman kerran olen joutunut onnettomuuden tai muun vaivan takia käymään hierottavana ja ne hoitokerrat olen kestänyt kuin nainen, mutta ihan vain omaksi ilokseni en hierottavaksi mene. Toistaiseksi olen tavannut vasta yhden kaltaiseni, joka on myös hieman häveten tunnustanut hierojainhonsa.

Kolme-Drie: Nautin väenpaljouksista. En tarkoita, että viihtyisin lauantai-iltapäivisin Brysselin keskustan kävelykadulla, jonne kaikki muut ja turistit myös ovat ahtautuneet tekemään vaateostoksia, mutta tykkään katsella ihmismerta. Jos olisi mahdollisuus, istuskelisin tuntikausia katukahvilassa vilkkaan kadun laidalla ja seuraisin ohikulkijoita ja rakentaisin heille kuvitteellisen elämän.

Neljä-Vier: Rakastan merta. Tämä on nyt aika voimakkaasti sanottu, mutta totta se on. Minusta meri, oli se sitten myrskyinen, peilityyni tai jotain siltä väliltä, on hienointa, mitä tällä maapallolla on. Niin kuin vanhassa laulussakin sanotaan, meri tuo viestin jostain kauempaa. Harmi vain, että kovin tuulisilla laineilla tunnen itseni pahoinvoivaksi. Ei minusta merimiestä tulisi.

Viisi-Vijf: Olen hyvä kokki. Tykkään ja osaan tehdä maukasta ruokaa. Luen keittokirjoja ja lehtien ruokapalstoja, seuraan telkkarista kokkaamisohjelmia ja käytän nettiä ruokaohjeiden hakuun. Harvoin niitä kuitenkin seuraan tarkasti, ovat vain osviittana. Keittiössä käytän paljon oman puutarhan yrttejä ja vihanneksia ja paistamiseen voita ja/tai oliiviöljyä. Ns. kevyttuotteet jätän muille (ja sen kyllä huomaa!). Teen yleensä ruoat alusta alkaen itse, koska allergioitteni takia minun täytyy tietää, mitä suuhuni pistän.
Bonustunnustuksena tähän kohtaan myönnän, että joskus kokeileva luovuuteni menee täysin pieleen ja ruoka pääsee joko a) uudelleen tuunattavaksi, b) koirien ruokakippoihin tai c) suoraan kompostiin. Viimeistä vaihtoehtoa vältän kuitenkin kuin ruttoa.

Kuusi-Zes: Innostun helposti ja nopeasti uusista asioista, mutta en aina jaksa seurata niitä loppuun saakka. Minulta puuttuu kärsivällisyys ja haluaisin kaikki valmiiksi heti, oitis, mieluiten eilen. Jos asiat pitkistyvät tai mutkistuvat, saatan jättää koko homman sikseen. Töissä on pakko tehdä hommat loppuun saakka, mutta delegoimalla olen päässyt monesta tylsästä rutiinihommasta eroon.

Seitsemän-Zeven: Jos minulla olisi mahdollisuus, eläisin tien päällä (olisiko pitänyt alkaa rekkakuskiksi?). Matkustaisin paikasta, maasta, maanosasta toiseen, viipyisin muutaman päivän ja jatkaisin taas kulkuani. Kulunut sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka", pitää paikkansa tämän ihmisen korvien välissä. Toisaalta, osaan kyllä olla paikoillanikin. Nytkin olen asunut samassa kylässä jo lähes 10 vuotta!

Siinäkö se oli, tuliko seitsemän jo täyteen? Eikö saa enää yhtään tunnustaa lisää? Yhden asian vielä haluaisin kertoa, saanko, saanko, saanhan?

(Kahdeksan-Acht: Kommunikoin ruotsalaisen pomoni kanssa huutamalla. Emme me vihaisesti toisillemme ärjy, mutta kun viereisissä toimistohuoneissa olemme, on keskustelu helppoa vähän ääntä korottamalla. Työkaverit ovat vuosien mittaan siihen tottuneet. Pitävät vähän hassunakin, kun kaksi "hiljaista" pohjoismaalaista elämöi.)

Tämän tunnustuksen ehtoihin kuuluu, että se pitäisi lähettää edelleen seitsemälle bloggaajalle, jotka tahoillaan tunnustaisivat omat juttunsa. Koska kaikki seuraamani hienot, hauskat ja kauniit blogit ovat tunnustuksen arvoisia, luovutin onnettaren roolin Titi-Uulle, ettei puolueellisuudesta syytettäisi ainakaan minua.

Onnetar tässä ilmoittaa, että valmista tuli!

Tiitu kävi reippaasti toimeen ja nappasi tunnustuksen saajiksi seuraavat kirjoittajat: Wappu ja Opri Wapun valtakunnasta, Pirjo Pirjon blogista, Anne Helvetiasta, Famu falsetissa , Anna Täkistä ja torkkupeitosta, Eeva Siperiasta ja Norjalaisen päiväkirjan Heli.
Olkaapas hyvät, kelpo blogiystäväni!

Kieku ja kaiku eli kesähuomioita Suomesta

Mitä kummaa on tapahtunut suomen kielelle? Siis puhutulle kielelle? Olen nyt pari päivää seurannut suomalaisia alueuutisia ja ihmetellyt toimittajien ja haastateltavien puhetapaa. Iästä ja sukupuolesta riippumatta lähes jokainen kiekaisee sanojen viimeiset tavut yläilmoihin. Kuulostaa oudolta, huvittavalta ja jopa rumalta. Tähän saakka olen luullut vain teini-ikäisten korostavan puhettaan painottamalla lauseen viimeistä sanaa tai sanan viimeistä tavua. Joko teini-ikäiset ovat ikääntyneet tai aikuiset ovat omaksuneet nuorten puhetavan. Tänä aamuna kuulin jopa opetusministerimme käyttävät kiekuvaa puhetapaa.

Ruotsalaisia Ruotsissa

Joskus menneisyydessä muistan oppineeni, että suomen kielessä painotus on aina ensimmäisellä tavulla. Ovatko kaikki äidinkielen opettajani olleet täysin väärässä? Entä opetanko ulkomaalaisia tuttujani suomen kielen saloihin ihan päin metsää?

Myös Brittein saarilla teini-ikäiset puhuvat painottaen lauseen viimeistä sanaa, mutta BBC:n uutistoimittajat ovat vielä pitäytyneet perinteisessä englannin kielessä. Sen kielen painotus on kuitenkin ihan erilaista kuin suomen.

Toinen kummastuksen aihe täällä isieni maassa (miksi se on muuten monikossa?) on liikennekäyttäytyminen. Suojatietä ylittäessäni lähes joka kerta olen ollut jäädä auton, traktorin, mopon tms. alle. Yksikään kuski ei hiljennä vaan päin vastoin kiihdyttää ajopeliään, että ehtisi ennen jalankulkijaa. En ole sellaiseen tottunut. Enkä ole tottunut autoilijoiden itsekkyyteen muutenkaan. Moottoritielle tullessani en taatusti saa tilaa niin kuin muualla Euroopassa, ohittaessani hitaampaa ajoneuvoa ohitettava kiihdyttää vierellä, etten pääsisi liian helpolla, hiljaisella päätiellä ajellessani eteeni tupsahtaa yhtäkkiä kolmion takaa sivutieltä perävaunullinen traktori tai eläinkuljetusrekka. Eilen tasaista nopeutta satasen alueella ajaessamme edessämme oli - yllätys, yllätys - pari mopoilijaa, jotka ajelivat omaa vauhtiaan vieretysten lähes käsi kädessä. Pelottava tilanne, mutta onneksi jarrut pelasivat.

Happamia, sanoi...

Ettei arvosteluni olisi pelkästään negatiivista, niin täytyy sanoa (vaikka kukaan ei pakotakaan), että hiljaiset päätiet ovat hyvässä kunnossa ja ajokaistat täällä yllättävän leveitä. Lisäksi ainakin suurimpien huoltoasemien vessoissa saa kädet pestä oikein kuumalla vedellä ja saippuaakin on. Käsipyyhkeitä tosin ei aina tahdo löytyä. Ja se kahvi, hmmm... siitä en sanokaan mitään, vielä.

Turistina omalla maalla

Leikittiin eilen turistia ja lähdettiin tuhansien muiden kanssa ihailemaan Brysselin Grand Placelle rakennettua suurta kukkaismattoa.

Ajeltiin ratikalla kaupunkiin, vaihdettiin jonkin ajan kuluttua metroon ja loppumatka patikoitiin jalan. Väkeä oli liikkeellä lievästi sanoen runsaasti. Grand Placea lähestyessämme alkoi toisen turistin hermot kiristyä. Kumma, kun kaikki eivät tunne oloaan kotoisaksi ihmispaljoudessa. Väkisin työnsimme itsemme kuitenkin kukkaismaton reunalle kameroinemme. Sitten äkkiä pois ennen kuin ahdistus sai vallan.

Tällaista jälkeä tulee, kun osaamaton käyttää kameraa. Taustalla olevat talot ovat oikeasti ihan suorassa.

Nälkähän siinä väentungoksessa tuli ja kuin tilauksesta vieressämme oli intialainen ravintola. Turistilounaaksi nautimme pehmeän tulisen kana-aterian (minä) ja tulistakin tulisemman lammasannoksen (toinen turisti). Palanpainikkeeksi hörppäsimme intialaista Kingfisher-olutta.

Metroasemalle kävellessämme ohitimme turistirysänä toimivan antiikkikirpparin. En ostanut uutta silitysrautaa, entinen on vielä ihan hyvä.

Siitä uusi silitysrauta edullisesti!

Ei meistä oikein turisteiksi ollut, ei jaksettu kulkea tuntikausia ja ihailla nähtävyyksiä. Suklaakin jäi ostamatta.

Punainen sohva etsii hyvää kotia

Tulin äsken kotiin hyvän ystäväni luota. Käytiin hakemassa pois joitakin hänelle lainaamiamme tavaroita. Ystäväni on tyhjentänyt kotiaan nyt jo muutaman kuukauden ajan ja vielä hänellä on kaksi viikkoa aikaa. Koti on nyt huonekaluista jo lähes tyhjä. Enää on jäljellä sohva, pari hyllyä ja keittiön jakkaraa ja vähän jotain muuta. Olohuoneeseen on kerättynä iso läjä tavaroita, jotka muuttavat hänen mukanaan kauas pitkälle.

Uuteen, valmiiksi kalustettuun kotiinsa hän voi kuljettaa vain pienen kontillisen tavaraa. Karsiminen ei ole ollut helppoa ja viimeiset esineet, joita ei voi mukaan ottaa, etsivät hyvää kotia. Meidän huushollimme uudelleen sijoittaa lakanoita, pyyheliinoja, pesuaineita, oliiviöljyä, työkalupakin, kukkaruukkuja, jatkojohtoja yms. Erityiskiitos Catille ihanasta tuoksusta! Armani mania tuo tästä lähin aina mieleeni erityisen hyvän ystävän.

Toivottavasti muutto ja matka uuteen kotikaupunkiin sujuu hyvin. Minua - ja uskoakseni monia muitakin - pelottaa Catin puolesta. Onneksi hän itse ei pelkää, eikä edes jännitä Kabuliin muuttoa. Suomalaiset naiset ovat siitä erikoisia, etteivät pienistä hötky ja pitävät jalat maassa, Afganistanissakin.

Pakastunut pakastin

Minulla alkoi lopultakin kauan odotettu loma ja löysin itselleni heti pientä lomapuuhastelua. Eilen huomasin, että pakastimemme, sellainen jääkaapin alaosassa oleva kaappi, oli jäänyt rakoselleen useammaksi päiväksi ja alkanut rakentaa meille ihan omaa napajäätikköä. Kaapin arktisista kokkareista ei ihan heti osannut sanoa, oliko kysymyksessä ruisleipäpaketti vai ranskanperunat vai kenties kylmäkalle.

Muutama raivosana taisi suustani päästä ennen kuin aloin heitellä jäisiä tavaroita ämpäriin. Ruisleivät kelpasivat vielä syötäviksi, mutta lähes kaikki muu joutui kompostiin tai roskikseen. Vielä en kaappia ole sulattanut, koska se on sangen primitiivistä mallia ja toimii samalla virralla kuin yläpuolellaan oleva jääkaappi. Jos sulatan pakastimen, lämpenee jääkaappi, mitä en nyt juuri halua. Toistaiseksi annan pakastimen nauttia jääkaudestaan tiukasti suljetun oven takana (ja se ovi pysyy kiinni!!). Sulatan sitten kun jääkaappi on syöty tyhjäksi.

Kyllä jäätymisestä jotain hyötyäkin oli. Pääsin eroon monista viimeisen käyttöpäivän jo vuosia sitten ohittaneesta paketista ja pakastin saa nyt lomailla tyhjänä muutaman viikon.

Tavallinen torireissu

Lauantaina käytiin lähikylän torilla ja ostettiin talvipurjon ja persiljan taimia. Kolmella eurolla 50 purjoa ja eurolla tusina persiljoita. Saa nähdä, lähtevätkö kasvamaan.

Kyllä torilla oli taas paljon tavaraa! Taimien lisäksi tutkailtiin kalakauppiaiden tarjontaa. Oudot kalalajit ovat usein tuottaneet pettymyksen ja lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen forelliin. Tai kirjolohiahan ne taisivat olla, ihan liian suuria forelleiksi. No, olivat mitä olivat, hyviltä maistuivat.

Yrttejä oli jos jonkinlaisia. Mitähän muuta tuossa on kuin basilikaa ja timjamia?

Onkos tämä suomeksi jalopeno vai chili vai ihan joku muu? Myyjä ei ole osannut päättää, kuinka alkuperämaa kirjoitetaan, joten siitä vain päällekkäin sekä cee että koo. Pikant tarkoittaa täällä päin tulista.

Siitä mekot tyttöbändille! Jotenkin hauskan näköisiä, vaikka yleensä en sinisiä vaatteita kaupoissa edes näe. Ei ole minun värini.

Lasten muovikengät näyttivät syötävän herkullisilta.

Ei syksy vielä saa tulla, enhän ole vielä lomaanikaan pitänyt! Olen aina yhdistänyt hortensian viileisiin syyspäiviin.

Tämä ressukka ei sentään torilla myytävänä ollut, ihan omassa puutarhassa se surullisena nuokkui.

Kierrätystä ja mutkaisia umpikujia

Ei pitäisi ihmisen yrittää löytää oikopolkuja töistä kotiin, jos tuntee yhden hyvän reitin. Ei vaikka se tuttu reitti olisi muitakin kulkijoita täynnä. Olen muutaman päivän käynyt autolla töissä, kun vasemmassa nilkassa on joku outo tulehdus enkä oikein pääse kävelemään. Lääkäri käski lepuuttaa kinttua ja syödä tulehduskipulääkkeitä. Olisi hän sairauslomaakin antanut, mutten halunnut, kun lähes kaikki muut ovat kesälomilla ja työtkin täytyy jonkun tehdä.

Tänään päätin lähteä kotiin eri tietä kuin yleensä, kun piti käydä naapurikylän kaupassa. Alku meni ihan sujuvasti, mutta Brysselin kehätielle yrittäessäni edessä oli usean kilometrin jono. Käännyin äkkinäisesti moottoritieltä pois ja ajattelin, että kyllä minä muualtakin perille osaan. Osasinhan minä, mutten muistanut tai ottanut huomioon, että lähes jokainen tie pääkaupungin ympärillä on remontissa. Jouduin ajamaan useita kilometrejä eestaas ennen kuin pääsin oikeaan suuntaan. Vähän suututti aivojen pienuus. Juuri runsas viikko sitten ajettiin samoja teitä ja todettiin tietöiden runsaus. Miksi kummassa en sitä enää tänään muistanut? No, tulipas taas lisää liikennekokemusta.

Kaupan pihalle oli joku kierrättänyt vanhoja huonekalujaan. Tamminen kaapisto, pari nojatuolin raatoa, pöytälampun jalka ja jonkin verran muuta tarpeellista tavaraa oli saanut viimeisen lepopaikkansa parkkipaikan vaatekeräyskontin vierestä. Taas kerran ihmettelin, miksi tavarat oli siihen pitänyt jättää, miksei luopuja ollut vienyt niitä kierrätyskeskukseen tai käytettyjen tavaroiden kauppaan. Samanlaisia läjiä näkee täällä usein. Halvempaahan tietysti tuollainen jättö on ja kuka tahansa tarvitsija voi tavarat viedä mukanaan. Vasta kotona tajusin, että olisin minäkin voinut sen lampunjalan ottaa. Eiköhän siitä kelvollisen olisi pienellä tuunauksella saanut .

Vanhat huonekalut hiiteen. Kaapin päällä oleva lampunjalka olisi kelvannut minullekin.

Lamppuja voi oikeastaan tehdä mistä vain, vaikka vanhoista ämpäreistä. Aikaisemmin tänä kesänä piipahdin yhden työkaverini kanssa vaateliikkeessä, joka oli aika erikoisesti sisustettu. Varsinkin kattolamput näyttivät tosi hauskoilta.

Entiset paloaseman ämpärit eivät päätyneetkään kaatopaikalle.

Koska en ratin takana voinut kuvata tämänpäiväistä liikennehässäkkää, saatte autojen sijaan ihailla Mr Morsen suorittamaa tehokasta liikennelaskentaa.

Kukkia ja öttiäisiä

Eilen sunnuntaina puutarhassa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Levitin viltin ruohikolle, kuuntelin hyönteisten surinaa ja seurasin pilviä taivaalla. Maanrajasta katsoen puutarha näytti rehevältä ja viidakkomaiselta.

Toki minä vähän jotain teinkin. Otin muunmuassa valokuvia. Ja leikkasin nurmikolla koirien kynnet, harjasin ja nypin niiden turkit ja putsasin korvat. Tuoksuvat juustonpalat olivat oiva apu. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Näin jatkettiin kunnes kaikki kynnet olivat lyhentyneet. Toinen odotti innoissaan vuoroaan, kun nipsauttelin toisen kynsiä poikki. Hassuja koiria.

Tässä viidakossa viihtyvät niin hyönteiset, koirat kuin ihmisetkin.

Mehiläinen tärisi riemuissaan salkoruusun kimpussa. Mahtaa olla herkkujen herkkua.

Kehäkukatkin saivat paljon vierailijoita päivän aikana.

Jos sanon, että tässä on salvian kukka, voin olla väärässäkin. Mutta öttiäinen siinä ainakin on, tai oikeastaan kaksi. Katsokaa tarkasti, leppäkerttukin on päässyt kuvaan.

Pöristele, pöristele, kyllä sinä kukkaan pääset! Kurkkuyrtti vetää nuoria pörriäispoikia puoleensa.

Auringonkukka ja laiska mehiläinen, iskemätön yhdistelmä.

Nämä pulleat otukset eivät tässä puutarhassa elele vaan ovat kotoisin vähän kauempaa tienvarresta.

Salvian lennonjohtotornista oli juuri annettu laskeutumislupa.

Sunnuntairuokaa nopeasti ja kevyesti

Nyt on simpukka-aika. Minäkin noudatin kaupan kutsua ja ostin eilen kaksi kiloa sinisimpukoita. Oli hyvä tarjous, kilohinta alle 2,50 euroa.

Muistin jääkaapissa olevat herkut tänään heti aamulla herättyäni, mutten sentään aamupalaksi niitä alkanut valmistaa vaikka mieli olisi tehnyt. Muutaman tunnin pystyin itseäni pidättelemään, mutta vähitellen annoin vallan mieliteolle. Poimin ensin puutarhasta yrttejä: timjamia, lipstikkaa, oreganoa, laakerinlehtiä ja tuoksuruutaa. (Luin äsken Yrttitarhan sivuilta, että yrtti on myrkyllinen, jos sitä käyttää paljon, mutta ei kai pari pikku oksaa vielä vahinkoa aiheuta.)
Pilkoin pari, kolme sipulia ja useita valkosipulinkynsiä. Avasin valkoviinipullon.

Yleensä olen keittänyt simpukat pikku kattiloissa, jolloin jokainen ruokailija on saanut omansa. Tällä kertaa heitettiin kuitenkin kaikki merenelävät kerralla pataan ja koko kokkaus hoidettiin pihalla kaasukeittimen päällä. Eipä tullut sisälle käryä.

Ensin pyöriteltiin sipuleita ja valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, sitten lisättiin puoli pulloa valkoviiniä, yrtit,suolaa, mustapippureita, vähän hapankermaa ja lopuksi pestyt simpukat. Viitisen minuuttia raivoisaa keittämistä ja ajoittaista padan ravistelua ja siinä se oli! Syömään!

No, tein toki salaattiakin oman maan antimista ja paistoin uunissa perunoita. Uusista perunoista tulee tosi hyviä, kun laittaa eiliset, keitetyt perunat uunipannulle, maustaa ne mustapippurilla ja suolalla, heittää pannulle muutaman rosmariinin oksan ja lorauttaa päälle aimo annoksen oliiviöljyä. Perunoiden annetaan muhia uunissa grillivastuksen alla parikymmentä minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita.

Hyvin onnistui ja simpukoiden valmistukseen kului kaikkinensa aikaa peräti noin 15 minuuttia. Viini olisi tosin saanut olla jotain paljon kuivempaa kuin nyt ostamani moselilainen. Seuraavalla kerralla täytyy vähän ajatella ennen kuin vain nappaan pari halpaa viinipulloa kaupan hyllyltä.