19.10.2010

Jännitystä, nostalgiaa ja tulisia makuja

Taas oli se aika lokakuusta, kun Brysselin messukeskuksessa pidettiin kirjamarkkinat. Muistaakseni kerroin viime vuonnakin penkoneeni tuhansien kirjojen peittämiä pöytiä.

Nyt yritin välttää kirjojen houkuttelevaa kutsua, muttei siitä mitään tullut vaan sunnuntaina oli heitettävä reppu selkään ja lähdettävä tutkimusmatkalle. Lähtiessäni päätin, että tänä vuonna en osta kirjoja, joita vain luulen haluavani tai lukevani. Melkein pysyin päätöksessäni.

Siinä ne ovat, uudet kirjani, joita uskon tulevina viikkoina lukevani tai muuten käyttäväni hyödyksi.


Uuteen kotiin lähtivät nämä (suluissa hinta):

Philip Norman: John Lennon - The life (8,95). Tänä vuonna olisi John Lennon täyttänyt 70 vuotta, jos olisi saanut elää. Tämä on ihan pakko lukea ja pian. Nostalgia-osastolle, tai onhan tuo elämänkertakin.

Elisabeth George: Careless in Red (4,95). Pidän kovasti rikoksia tutkivasta etsivästä Thomas Lynleystä ja varsinkin hänen apunaan kulkevasta Barbara Haversista. Pätevä pari on Georgen kertomuksissa kokenut kovia sekä yhdessä että kumpikin tahoillaan. Odotettavissa jännitystä lempimaisemissani. Jännitys-/rikos-hyllyn täytettä.

Owen Sheers: Resistance (2,25). Mitä jos liittoutuneet eivät olisikaan onnistuneet maihinnousussaan toisen maailmansodan aikana? Mitä jos Saksa olisi valloittanut Englannin? Voi olla mielenkiintoinen lukuelämys edessä. Epä-historiaako? Hömppääkö?

Justin Wintle: Perfect hostage - Aung San Suu Kuy, Burma and the Generals (3,95). Kertomus tunnetun burmalaisen vapaustaistelijan ja Nobelin rauhanpalkinnon saajasta. Henkilökuvia - elämänkertoja.

Guide to Wine - A practical journey through the exciting world of wine (1,95). Tässä pikakurssi viinien maailmaan. Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hyllylle.

Vatcharin Bhumichitr: The big book of Thai Curries (6,50). Kyllä markkinoilta ainakin yksi keittokirja täytyy ostaa! Nyt alan toden teolla opetella curry-ruokien valmistamista, makunystyrät vaviskaa! Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hylly alkaa uhkaavasti pursuilla.

Cecelia Ahern: The Gift (2,95). Taattua romanttista hömppää kevyeen lukunälkään. Hömppää tai ei, irlantilainen Ahern kirjoittaa yllättävän raikkaita kertomuksia ihmisistä ja paikoista, joita ei ole. Hömppä-osastolle. (Muutama muukin häpeä-myöntää-mutta-luen-näitäkin-kirjoja hyllyllä jo on.)

Trinny & Susannah: The body shape bible. Forget yur size. Discover your shape. Transform yourself. (3,95). Sehän tiedetään, että on omenan ja päärynän mallisia ihmisiä, mutta brittipukijoiden mielestä meistä löytyy kello, tikkari, tötterö, pylväs ja paljon muita. Kun tietää, miltä oma kroppa näyttää, osaa sen pukeakin oikein, väittävät Trinny & Susannah. Tämän kirjan selasin jo kerran läpi. Ehkäpä kurkkaan sivuille toistekin. Tämä pääsee pienen kirjastoni Vaatteita ja muita turhuuksia -osastolle.

Mukaan lähti vielä vajaan euron hintainen Sudoku-kirja ja sama hollanniksi alle kolmella eurolla. Ei ole väliä, millä kielellä numeroita ruutuihin sijoittaa. Nämä ovat oivaa unilääkettä.

Kuten huomaatte, kirjakokoelmani kasvoi muutamalla oikealla kirjalla ja muutamalla tyhjänpäiväisyydellä. Saatan kuin saatankin kaikki lukea, joskus.

P.S. Tajusin juuri, että kuvasta puuttuu yksi tärkeä opus. Taisin sen jo sujauttaa paikalleen kirjahyllyyn puutarhakirjojen joukkoon. Ruusukirjan Passion for Roses pudotin muistaakseni ihan ensimmäisenä kärryyni. Tätä on hauska lukea kevättä odotellessa.

5 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Kiinnostavia kirjoja olet löytänyt. Sudokua minäkin osaisin sujuvasti. :)

vilukissi kirjoitti...

Voi kun joskus pääsisi kirjamessuille...kukkaro sanoi tossa juuri vieressä, että on hyvä kun et pääse. RRRRRRrakastan kirjoja, kaikkia kirjoja. Jopa joskus pelkkiä kansiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Eilen olin kuuntelemassa Eppu Nuotiota, Taavi Soininvaaraa ja Reijo Mäkeä Otavassa. Helsingin Kirjamessut vasta tulossa...
Liisa
PS. Kun Gordon Ramsaylla oli kotipihallaan 2 possua, niiden nimet oli Trinny ja Susannah. :-)

Anna kirjoitti...

Voi jehna, tuli hirveä ikävä Brysseliin ja kirjamarkkinoita. Olivatko nämä ne Heyzelissä pidettävät? Ostin sieltä aina niin paljon kirjoja että selkä vääränä kannoin, parilla eurolla kappale pokkareita monen kuukauden lukutarpeisiin aja keittokirjoja. Aijai, olisinpas ollut taas siellä!

Tuija kirjoitti...

Unelma: Sudokuja on helppo lukea :)

vilukissi: Minäkin rakastan kirjoja, ehkä vähän liikaakin, kun en osaa niistä luopua.

Liisa: Olivatkohan Gordonin possut omppu- vai päärynämallia? Hauskaa kirjamessuilua!

Anna: Juu-u, markkinat oli Heyzelissä. Usein minäkin olen sieltä raahannut laatikkokaupalla lukemista.