Kuinka pururata siirretään paikasta toiseen ja muita tärkeitä kysymyksiä

Tällaista oli eilen, vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Sumuista ja aurinkoista samalla kertaa. Kuvassa on Hofstaden vanha maauimala, jota aina silloin tällöin täytyy käydä kuvaamassa.

Harvoin on niin vähän ihmisiä liikkeellä kuin eilen. Muutama muukin koiranulkoiluttaja alueella liikkui. Leikkipuistossa näytti yksi perhe heittelevän toisiaan kovilla lumikokkareilla. Riemullista tämä Belgian talvi.

Aurinko värjäsi puun oranssillaan.

Kevät on kuitenkin tulossa jo kovaa vauhtia, katsokaa vaikka. Jotain tuolta lehtien joukosta jo ihan pikku-pikkuriikkisen pilkistää. Taitavat olla narsisseja.

Tuonne ei koirien kanssa ole asiaa. Mutkitteleva polku on suomalainen pururata, jonne karvakuonoilta on pääsy kielletty. En tiedä, onko kielto tuotu Suomesta radan mukana tänne Belgiaan. Millähän tavoin pururata on tänne kuljetettu? Laivan ruumassa Antwerpeniin ja sieltä rekalla Hofstadeen? Lentokoneen rahtina Zaventemiin ja autoilla loppumatka? Vai onkohan Euroopan teillä ajellut kilometrin pituinen rekkajono, joissa jokaisessa on pätkä pururataa valoineen ja voimistelupisteineen?

Belgialaiseen tapaan pururadankin käyttö on ohjeistettu. Tuo ruskea, kimurantti viiva on se rata. Voimistelu- ja venyttelyalueet on merkitty pisteillä.

Mikä on se suomalainen yritys, joka valaistuja pururatoja markkinoi ulkomaille? Kuinkahan suuri liikevaihto ko. yrityksellä on? Käykö kauppa hyvinkin?

Voi, miten paljon kysymyksiä yksi pururata saakaan aikaan. Ei tällaisia viitsisi vuoden lopussa miettiä. On niitä tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi, niin kuin vaikka, miksi lihakset tulevat kipeiksi vesijumpasta? Tai miksi saunan kiukaalle ei saa heittää vettä?

Ihan näin meidän kesken voin tunnustaa, että eilen aamulla vesijumpan jälkeen yksinäni kuntosalin saunassa loikoillessani lorottelin koko juomapullollisen kiuaskiville sihisemään. Ja kun kerran olen tunnustuslinjalle lähtenyt, niin tunnustan senkin, että olin saunassa alasti! Vuoden viimeiset päivät olen siis pyhittänyt kansalaistottelemattomuuden harrastamiseen. Pitäisiköhän vielä tänään mennä Hofstadeen takaisin ja ottaa koira mukaan kiertämään suomalainen pururata? Oli se kyllä niin liukkaan näköinen, että taidan jättää tekemättä. Ainakin tänään.

Hauskaa ja reipasta uutta vuotta kaikille!

Pitkin, poikin kaupunkien katuja

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.

Jouluna sataa lunta

Tänne meillekin saatiin valkoinen joulu, pihalla on lunta melkein puoli metriä. Puutarhan talipallobaari on ollut viime aikoina erittäin suosittu punarintojen, talitinttien ja erilaisten rastaiden kohtauspaikka. Lintulautaravintoloiden auringonkukkasiemenistä koostuvat, maukkaat gourmet-ateriatkin ovat huvenneet pika pikaa. Taitaa olla hinta-laatu-suhde kohdallaan.
On meillä puutarhassa lumiukkokin. Se ilmestyi pihalle yhtenä päivänä, kun vielä olin töissä. Tänään ukko sai joululahjaksi hartioilleen valkoisen shaalin. Paketissa oli nenänlämmitinkin. Kovin olivat lahjat mieluisia.

Kalapainotteinen jouluateria on nyt nautittu ja on aika pohtia, miksi taas valmistin ruokaa kymmenille, kun syöjiä oli vain kaksi. En taida koskaan oppia.

Oikein hauskaa ja rauhallista joulua kaikille. Kohta on taas kesän ja perhosten aika.

Ringeblumma ja muita syksyn kukkia

Muistan, kun aikoinani Skotlannissa au pairina ollessani perheen äiti muisti aina muistuttaa, että jos ulkona on hieno ilma, on siitä nautittava. Sisätöitä voi tehdä sateellakin. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää asian mielessäni. Tosin sisätöiden teko saattaa nykyisin unohtua jopa sateella.

Luontoihminen on tainnut tuoda sisätyöt ulos ja unohtanut kiireessään tuolinsa polun varteen.

Pitäisikö sanoa, että "voikukkakin kukkii vielä marraskuussa" vai "taitaa olla kevät tulossa, kun voikukkakin kukkii"?

Eilen oli niin hieno ilma, että ulos oli lähdettävä. Ensin koirien kanssa pitkälle lenkille pitkin lähikylien peltoja ja sen jälkeen siirryin siivoamaan puutarhasta lakastuneita kukkia pois. Puutarhan siivoamisen olisin voinut tehdä jo muutama viikko sitten, mutta on ollut niin kovin sateista viime aikoina, ettei puutarhaan ole edes kumisaappaat jalassa viitsinyt mennä.

Vielä riittää siivottavaa. Ruukut on tyhjennettävä ja kannettava kellariin. Rikki ne pihalla menvät vaikkei pakkasta olisikaan. Kurkkuyrtti ja kehäkukka jaksavat kukkia marraskuussakin.

Mitähän tekisin kasvimaan yli puolimetrisistä mangoldeista? Välillä käytän muutaman lehden vihannespataan, mutta mitään kunnon ruokaa en kasvista osaa tehdä. Pelargoniat ovat toinen murheenkryyni. En viitsisi heittää kasveja pois, kun vieläkin kukkivat. Taidan kantaa ne vintille odottamaan kevättä niin kuin viime syksynäkin. Pitäisikö ne leikata nyt vai vasta keväällä?

Lähes viimeiset kehäkukat pääsivät sisälle maljakkoon. Ne jaksavat kukkia samoilla paikoilla vuodesta toiseen.

On tainnut maajussiltakin jäädä pellon syyssiivous kesken.

Aina niin ahkera naakkaparvi huolehtii tästä pellosta.

P.S. Tuo otsikon ringeblumma on pappani peruja. Hän oli ruotsia äidinkielenään puhuva puutarhuri, jolta olen kukkien nimiä oppinut. Ringeblumma on minulle oikeasti ringeblumma eikä mikään kehäkukka ja viola on viola (lausutaan: viula) eikä orvokki.

Fysiikan lakeja uhmaten

Eilen tuli taas toteen näytetyksi se, että ihan vain pikkuriikkisen ylimääräistä rasvaa ihonsa alla säilövä ihminen pysyy veden pinnalla vaikka ei haluaisikaan. Tai ei ainakaan pysty pitämään jalkojaan altaan pohjalla ja samalla juoksemaan. Uiden kyllä pärjäsin, mutten vesijuosten.

Menin eilen vesijumppatunnille ja yritin pysyä mukana tahdissa, muttei siitä mitään tullut. Jalkani eivät kertakaikkiaan pysyneet pohjassa, vaikka muuten kyllä oli mukavaa. Vesi oli +30-asteista ja alussa riuhtoessani tuli jopa kuuma, mutta tunnin loppuessa aloin melkein palella. Tehokasta liikuntaa se kyllä oli ja pystyin jopa seuraamaan ohjaajaa ja tekemään liikkeitä perässä (paljon hitaammassa tempossa tosin kuin hän) niin kauan kuin hän seisoi altaan reunalla. Veteen pulahdettuaan en enää tiennyt, kuinka vaahtomuovisia vesikäsipainoja olisi pitänyt heilutella. Vesi loiskui, musiikki soi ja ohjaajan ääni ei kantanut mihinkään, joten improvisoin vedenalaisliikkeet itse.

Seuraavaksi vesijumppakerraksi yritän hankkia nilkkapainot. Betoniset tai lyijyiset, ei sillä niin väliä ole, kunhan jalat pysyvät altaan pohjassa.

Vesijumpan jälkeen siirryin hetkeksi lämmittelemään suomalaiseen saunaan. Niin ainakin ovessa luki. Seinällä oli taulu, jossa ohjeistettiin saunomista: Saunassa täytyy pitää päällä joko uimapukua tai olla pyyheliinaan kietoutuneena. Saunaa ei saa kuumentaa heittämällä kiukaalle vettä. Ennen ja jälkeen saunomisen täytyy käydä suihkussa.

Viimeinen ohje oli jopa minulle selvä, mutta nuo kaksi edellistä pistivät hymyilyttämään. Menin kuitenkin kiltisti saunaan pyyhe ympärilläni, mutta lauteilla annoin itselleni vapauden. Harmitti, kun en huomannut tuoda vettä juomapullossa mukanani, että olisin voinut löylyäkin heittää. Tuskin saunatonttu olisi siitä pahastunut. Onneksi sauna oli sentään kunnolla kuuma eikä mikään 60 asteen lämpökaappi.

Tämä oli toinen kerta, kun käytin kuntokeskuksen palveluita. Kävin yhtenä iltana tällä viikolla osallistumassa BodyBalance-tunnille. Se oli vähän liian rauhallista liikuntaa, ainakin minulle. Hitaita venytyksiä ja tasapainoilua yhdellä jalalla. Lopuksi piti vartin verran maata lattialla meditoimassa. Kylmä siinä tuli. Kokeilisinkohan seuraavaksi vaikka Zumbaa?

Terveisiä ostoskeskuksesta, tositarkoituksella

Arvatkaapaas, mitä olen tehnyt? Se on jotain, josta olen haaveillut jo kauan aikaa, mutta aina vain asia jäänyt ja jäänyt. Olen liittynyt kuntoiluklubiin! Viime viikolla töitten jälkeen ajoin lähikylän klubille tutustumaan liikuntamahdollisuuksiin ja muihinkin talon tarjoamiin mukavuuksiin. Kun kerran sinne asti olin päässyt, ilmoittauduin saman tien jäseneksi. Olisin heti saanut aloittaa kunnon kohottamisen, mutta kun mukana ei ollut asiaan kuuluvia vaatteita, en oikein tohtinut. Työvaatteissa on aika epämiellyttävää hikoilla muualla kuin työpöydän takana.

Eilen lähdin etsimään liikuntaan sopivia vaatteita, sillä eihän hienolle klubille vanhoissa verkkareissa voi mennä. Tai ehkä voisi, mutten sovi niiden sisälle. Kaikki entiset liikuntavaatteeni ovat jostain syystä kutistuneet kaapissa. Lempiurheilukaupastani löysinkin hauskat 3/4-pituiset housut kuntosalille ja jumppatunneille, kunnollisen uimapuvun vesijumppaa varten ja pujahtipas ostoskoriini oikein ulkoilupukukin. Kaikkein tärkeintä asustetta, jumpparintsikoita, piti lähteä muualta hakemaan. Jostain syystä urheilukaupassa sellaisia ei myyty.

Seuraavaksi oli suunta kohti valtavaa ostaria, jonne muutama muukin oli päättänyt lähteä viettämään lauantaista rankkasadepäivää. Kauppakeskuksen parkkipaikalle oli melkein kahden kilometrin jono ja autolle ei tahtonut millään löytyä omaa ruutua tuhansien joukosta. Onneksi ostari on niin valtava, ettei kymmenien tuhansien ihmisten määrä tuntunut ahdistavalta. Oikea alusvaatekauppa löytyi nopeasti ja sopivat rintsikatkin ammattimyyjän avustuksella helposti. Nyt ei ole enää mitään syytä, miksen lähtisi tuota pikaa rakentamaan kuntoani kohdalleen.

Siinä se, läjä uusia vaatteita. Vasemmalla ulkoilupuku, keskellä harmaat liikuntahousut ja oikealla uimapuku. Rintsikatkin sieltä uikkarin alta pilkistävät ja ostinpa pari paria sukkiakin. Minulla tuo värikoodi tuntuu olevan sisäsyntyinen. Harvoin osaan muuta kuin mustaa ostaa, en edes näe muita värejä. Harmaat housut olivat yllätys itsellenikin.

Tänään olen jatkanut rättisulkeisia kotona. Monet t-paitani pääsevät nyt viettämään aikaansa liikuntavaatteiden kanssa samalle hyllylle. Siirsin myös lopultakin kesävaatteet pois kaapeista talvisäilöön ja muutenkin karsin garderobiani oikein rankalla kädellä. Kaikki vaatteet, joita en ole pariin vuoteen käyttänyt, pääsevät etsimään uutta kotia. Kylläpä tuli kaappiin tilaa ja monta pulleaa muovikassia on odottamassa vaatekeräyslaatikkoon vientiä. Kaiken lisäksi tienasin yli 30 henkariakin!

Nyt ovat kaikki mustat vaatteeni siististi lajiteltuina komerossa ja kaapin hyllyillä. Komeron vasemmassa reunassa kurkistelee jotain tummanpunaista, mutta tuskinpa vedän niin värikästä päälleni pitkään aikaan. Se on nimittäin ainoa juhlaleninkini, joka myös on henkarilla roikkuessaan kutistunut. Komeroon se jäi vain minua härnätäkseen. Onpahan lisää paineita saada muodot kohdalleen. No niin, nyt pois tietokoneelta ja kuntosalille siitä!

Pylvään palvojat

Tänään sain ajella töihin melkein yksikseni ja aika haipakkaa meninkin, kun tiet olivat auki. Lähes kaikki muut viettivät vapaapäivää 1. maailmansodan päättymisen muistoksi. Töihin pääsin alle 20 minuutissa, kun normaalina päivänä matkan tekoon omalla autolla saattaa kulua yli tunti joskus jopa kaksi.

Oli meitä muitakin kuninkaan linnan vieressä pylväitä kumartelemassa ja jarruttelemassa. Siinä on hassu paikka, ensin on iso merkki nopeusvalvonnasta ja hetken päästä tummanvihreä pylväs samanvärisine kameroineen puitten sekaan naamioituna kummallakin puolen tietä. Joka ikisen auton jarruvalot syttyvät ennen kameraa ja vähän sen jälkeen painetaan kaasu pohjaan. En pysynyt millään edelläni ajavan autoilijan perässä, niin vauhdikkaasti hän jatkoi matkaansa. Tavallisena aamuna sellaista ei voisi tehdä, kolmikaistainen tie on nimittäin tupaten täynnä ja liikenne soljuu lupsakasti kymmenen kilometrin tuntivauhtia.

Aika hauskasti ovat kamerat täällä muutenkin piilossa. Sain jokunen aika sitten sakot, kun olin ajanut viidenkympin alueella kuuttakymppiä. Ainakin saamani kirjeen mukaan. Viime viikonloppuna ajelin samoilla nurkilla ja ihan uteliaisuuttani yritin löytää matkaani kuvanneen kameran. Ensimmäistä kertaa ohittaessani paikan en sitä nähnyt, vasta takaisin tullessa tajusin, että se oli lähes kiinni taajamamerkissä, jonka jälkeen on heti liikennevalot.

Aika kehveleitä sen kunnan poliisit. Niin kauan kuin muistan on nopeusrajoitus sillä tiellä ollut 70 km/h, mutta nyt asia on muutettu ja lisätty taajamamerkki eli eipäs saakaan enää valoihin seitsemääkymppiä päästellä. Toisaalta hyvä, mitä varten pitäisi asutulla alueella ajaa kuin höyrypäinen.

Saisivat muuttaa nopeuden myös kotikadullani 70:stä ainakin 50:een. Talon ohi ajetaan välillä vallan hirveää vauhtia. Siinä on pitkä suora, jonka päässä loistavat liikennevalot. Kaipa niihin valoihin on pakko ehtiä ja mieluusti vielä ohi ennen kuin vaihtuvat punaisiksi. Kyllä siinä joskus rytiseekin, kun kaikki eivät tunnu ymmärtävän liikennevalojen merkitystä. Eilen viimeeksi oli kaksi autoa jalkakäytävällä hätävalojaan vilkutellen. Aika hyvin olivat rypistyneet.

Aamurusko siellä mainostaa myrskyn saapumista.
Jos ei olisi pyhä, tiellä olisi piiiitkä autojono.

Tänään muuten sain ensimmäisen kerran kokea, miltä tuntuu jarruttaa oikein kunnolla märkien lehtien peittämällä nupukivikadulla. Oli aika liukasta. Juuri nyt lentävät loputkin lehdet kaduille. Myrsky myllertää ja vettä sataa vaakasuoraan. Toinen koiristakaan ei suostu nenäänsä ulos pistämään. Toivottavasti jaksaa pidättää kunnes myrsky laantuu.

Minähän en sateella ulos lähde!