31.5.2009

Pakollinen pysähdys ja muita matkamuistoja

Olipas viime viikolla kiva reissu! Jopa auton temppuilu alkumatkasta lisäsi matkan hauskuutta, kun saimme viettää ylimääräisen vapaaviikonlopun Dresdenissä. Juuri ennen kaupunkia autoon tuli sellainen vika, ettemme uskaltaneet jatkaa matkaa. Onneksi maahantuojan huoltopalvelu hoiti asian nopeammin ja tehokkaammin kuin olisin ikinä uskonut.

Dresdenistä olisi löytynyt yösijaa muualtakin kuin leirintäalueelta.

Jos olisimme olleet reissussa viikkoa myöhemmin,
minut olisi lauantai-iltana löytänyt varmasti täältä.

Muisto lähihistoriasta kulttuuritalon seinässä.

Vähän vanhempaa historiaa vanhan kaupungin aukiolla.

Paikallista janojuomaa koko lasillinen

Maanantaina pääsimme jatkamaan matkaa ja perillä Brnossa olimme iltapäivällä. Leirintäalueen etsiminen vei kyllä oman aikansa. Vanha, entisistä ajoista muistuttava kyltti oli autuaasti jäänyt puskien taakse piiloon eikä kellekään ollut juolahtanut mieleen korjata tilannetta. Löytyihän se majapaikka kuitenkin lopulta ja saimme rauhallisen paikan vaunullemme lähes tyhjältä leirintäalueelta.

Leirintäalueella oli mökkejäkin vuokrattavana. Rakennusmateriaali näytti olevan vaneria ja rakennusvuosi on varmaan ollut joskus kauan, kauan sitten.

Poikani kanssa teimme suunnitelmia pariksi seuraavaksi päiväksi. Ensin päätimme käydä Olomoucissa, joka on vanha kulttuurikaupunki Brnosta pohjoiseen. Siellä kuljeksimme pitkin katuja ja puistoja ja ihastelimme kauniita rakennuksia.

Talo Olomoucissa

Yksi päivä kului mukavasti Brnossa pojan toimiessa turistioppaanamme. Hyvin hän oli tutustunutkin kaupungin historiaan ja osasi kertoa monta hauskaa juttua.

Kuultiin muun muassa, että ruotsalaiset yrittivät aikoinaan vallata Brnon kaupungin ja linnoituksen. Pohjolan joukot olivat piirittäneet linnaa jo pitkään ja väsymys alkoi miehiä vaivata. Brnon joukkojen vakooja kuuli piirittäjiltä, että jos linnoitusta ei pystytä valloittamaan saman vuorokauden kuluessa, lähtisivät ruotsalaiset tiehensä. Silloin brnolaiset päättivät hämätä pohjoisen sotilaita ja soittivat illalla yhdeltätöista kirkon kelloja kaksitoista kertaa. Ruotsalaiset luulivat päivän vaihtuneen ja lähtivät takaisin Svean maalle. Siitä lähtien on Brnossa kello lyönyt kaksitoista kertaa tuntia ennen keskiyötä.

Näkymä linnoitukselta Brnon kaupunkiin

Yksityiskohta kaupungilla olevan rakennuksen sisäänkäynnin yläpuolelta. Arkkitehti oli suunnitellut kaikki pylväät suoraan, mutta koska luvattua korvausta ei kuulunut, mies päätti kostaa ja rakennutti keskimmäisen pylvään kiemuraan. Eipä sitä rahaa siitäkään herunut ja arkkitehti sai tempustaan niin huonon maineen, että kuoli köyhänä ja unohdettuna.

Kotimatkalle lähdimme torstaina, kun ensin haimme pojan kämpiltä kassillisen tavaraa Suomeen tuotavaksi. Helpompihan hänen on takaisin kotiin matkata, kun rinkkaa ei talvivaatteilla tarvitse täyttää.

Suuntasimme kulkumme ensin kohti Itävaltaa, jossa illan kuluessa nousi aikamoinen ukkosilma ja rankkasade. Löysimme pysähdyspaikan jonkin pikkukylän maauimalan parkkipaikalta aivan poliisilaitoksen vierestä. Aikaisin aamulla matka jatkui. Olimme tien päällä jo heti kuuden jälkeen, mikä meistä aamu-unisista tuntui tosi omituiselta!

Alppiniitty jossakin Itävallassa

Näkemiin Brno ja Tsekinmaa! Kiitos vieraanvaraisuudestasi.

5 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Hienoja kuvia! Kiemura pylväs oli muuten hienompi kuin suorat kaverinsa. Voi arkkitehtiparkaa!

Unelma kirjoitti...

Olihan mukava retkeillä kanssasi kuvien avulla.

Famu falsetissa kirjoitti...

Mukava matkakertomus. Aivan kuin olisin ollut mukana.

marjukka kirjoitti...

Tuolle matkalle olisin halunnut päästä ihan oikeastikin mukaan, vaikutti tosi mukavalta ja antoisalta. Kiitos sinulle, että sain nauttia siitä näin kuvien ja kertomuksen kautta!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Zappaa voi aina kuunnella.