Kuten edellisen postaukseni lukijat ehkä muistavatkin, minulta hajosi takki ihan omaa syytäni. Koska vielä ei ole kesälämmin, tarvitsen palttoota ainakin aamuisin, joten uuden ostoon oli lähdettävä.
Kävin jo eilen ruokatunnilla paikallisen Stockan hulluilla päivillä ja luulinkin löytäneeni rikki mennelle seuraajan tuleviksi vuosiksi. Se oli limetin vihreä. Valitettavasti takkien joukosta ei löytynyt kokoani, oli vain vähän suuria, liian suuria, liian pieniä ja lasten kokoja. Eilen yritin saada jonkun kertomaan, löytyisikö mahdollisesti myös minun kokoani, mutta ei löytynyt kaupantätiä eilen. Kellokin tuli paljon ja lähdin takaisin töihin.
Tänään päätin livahtaa ruokikselle pikkuisen aikaisemmin kuin yleensä ja lähdin katsomaan eilista takkiani. Siellä se vielä roikkui parin muun mahdollisen vaihtoehdon kanssa. Nappasin takit kainalooni ja marssin kassalle. Kassaneiti olisi mieluusti myynyt minulle monta takkia kerralla, mutta pyysin häntä vain kuuluttamaan jonkun minua avustamaan. Joku tuli ja vihreä takki jäi henkarille. Ei löytynyt kokoani. Sen sijaan ostin harmaan-beigen kevättakin 20%:n alennuksella. Lähtöhinta oli kuitenkin sen verran korkea, että aika kauan saan pyöräillä metrolle ja takaisin, että olen takin hinnan säästänyt. (Se vihreä olisi kyllä ollut kivampi.)
Kun kerran kauppa oli täynnä alennettuja vaatteita, minun oli ihan pakko tutkia takkien lisäksi muutakin tarjontaa. Taas kerran totesin, että riippuu ihan valmistajasta, minkä kokoiset rätit päälleni sopivat. Skaala näyttää olevan 38:sta 46:een. Saksalaiset ompelevat suuria pieniä kokoja ja italialaiset ja ranskalaiset pieniä suuria kokoja. Muut tuntuvat olevan siltä väliltä. Takin lisäksi en ostanut muuta kuin pellavajakun 20 eurolla ja naapurikaupasta pari perus t-paitaa samalla hinnalla. Vaateostoksille en taidakaan taas vähään aikaan mennä. Kuinka vaatteiden hipelöinti ja ajoittainen sovittaminen voikin olla niin väsyttävää ja rasittavaa?
3 kommenttia:
Onnea vaan uudelle takillesi.
Nuo vaatteiden kokomerkinnät ihmetyttävät minuakin. EU:ssahan on monenmontaa direktiiviä ja ohjeistusta, miksi ihmeessä ei ole yhdenmukaistettu vaatteiden kokomerkintöjä?
Unelma, sitä minäkin olen ihmetellyt. Joka maalla tuntuu olevan omat kokotaulukkonsa, mikä on tosi hämäävää.
Tuntuu monasti, että kauppiaat tilaavat vain joko pieniä tai suuria kokoja, kun yleensä sopivaa kokoa ei löydy. Itsekin tuon koin monessa kaupassa myös kevättakkia itselleni hakiessa.
Meinasin jo luovuttaa, kunnes yhdessä kaupassa oli yksi ainoa just minun näköiseni takki ja vielä ihan oikean kokoinenkin!
Lähetä kommentti