24.4.2010

Murtui se

Erittäin kauniina huhtikuun lauantaina pyöräilin siihen toiseen saksalaiseen kauppaan tuohon lähikylään. Takaisin polkiessani ihailin pihojen kukkaloistoa enkä ollut tarkkana. Yhtäkkiä edessäni pyörätiellä oli auto parkissa. Jarrutin, mutten tarpeeksi nopeasti ja työnsin vasemman käden autoa kohti, etten olisi siihen törmännyt.

Käsi tömähti auton kylkeen ja ranne vääntyi. Sattuihan se, mutten heti tajunut kuinka paljon. Kotona pyöräytin ranteen ympärille kylmäkääreen ja otin pari särkylääkettä. Kävin vielä naapurikaupassakin, siivosin yhdellä kädellä pihaa ja tein ruokaa. Sitten alkoi kipu olla niin paha, että päätin lähteä lääkärille. Köröttelin bussilla sairaalaan. Käsi kuvattiin ja todettiin murtuneeksi. Ei mikään paha murtuma, mutta kipsattavaksi jouduin. Bussilla en enää kotiin lähtenyt vaan palasin taksikyydillä. Kuski tuli oikein hakemaan odotushuoneesta.

Keskiviikkona menen erikoislääkärille ja siihen asti on sairaslomaa. En tykkää yhtään. Miksi kummassa minulle sattuu näitä onnettomuuksia toinen toisensa jälkeen? Ja miksi tämä yhden käden sormin kirjoittaminen on näin vaikeaa? Entäs kuinka pesen tukkani? Mitähän töissä sanovat, taas? Ja miksen sairaalassa muistanut, että minulla oli kamera laukussa.

7 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Ohhoh!!! No mitäs tässä sitten voi muuta, kuin toivottaa kärsivällisyyttä toipilasaikaan ja nopeaa parantumista.

Unelma kirjoitti...

Olipa ikävä tapaus. Eipä taida yhtään helpottaa, jos sanon, onneksi ei käynyt pahemmin.
Kipsi hankaloittaa elämääsi nyt jonkun aikaa. Koeta kestää. Haluaa ottaa osaa koettelemukseesi toinen tapaturma-altis persoona.
Tulipa vaan mieleeni, onko se oikein tutkittu juttu, että toisille sattuu useammin kaikenlaisia kolhuja. Minulle sattuu, sama nilkkakin on ollut kipsissä jo kolme kertaa.

Tuija kirjoitti...

Kiitos Anne. Eiköhän tämä tästä parane, enää ei särjekään.

Vai kuulut sinäkin meihin tapaturma-alttiisiin, Unelma. Minä ajattelin myös, että hyvä kun ei pahemmin käynyt.

Päivi kirjoitti...

Voi harmi. Kärsivällisyyttä sinulle kätesi kanssa.

Voisiko onnettomuusalttius liittyä jotenkin luottamukseen omaan kehoon? En pidä itseäni onnettomuusalttiina, koska erittäin kömpelönä ihmisenä en voi luottaa kehooni. Keskityn liikkumiseeni. Heti jos keskittymiseni herpaantuu, kompastun tai kaadun. Onneksi sitä ei tapahdu usein.

Heli kirjoitti...

Mikä harmi! Toivottavasti käsi paranee ilman ongelmia.
Mutta postauksen viimeinen lause on ihan paras ;)

marjukka kirjoitti...

Harmi, pitikin sen auton olla siinä sinun tielläsi! Toivottavasti saat käden kuntoon pian!

Tuija kirjoitti...

Päivi, minä keskityn erityisesti portaissa alaspäin kulkemiseen. Muutaman kerran olen oikein lahjakkaasti tullut alas askelmia pitkin pomppien.

Heli, harmi tosiaan se kameran unohtaminen. Olisin voinut vaikka kuvata odotellessani.

marjukka, eiköhän tämä aikanaan parane. Vähän, tai siis paljon kyllä vaikeuttaa elämää.