Ajeltiin ratikalla kaupunkiin, vaihdettiin jonkin ajan kuluttua metroon ja loppumatka patikoitiin jalan. Väkeä oli liikkeellä lievästi sanoen runsaasti. Grand Placea lähestyessämme alkoi toisen turistin hermot kiristyä. Kumma, kun kaikki eivät tunne oloaan kotoisaksi ihmispaljoudessa. Väkisin työnsimme itsemme kuitenkin kukkaismaton reunalle kameroinemme. Sitten äkkiä pois ennen kuin ahdistus sai vallan.
Tällaista jälkeä tulee, kun osaamaton käyttää kameraa. Taustalla olevat talot ovat oikeasti ihan suorassa.
Nälkähän siinä väentungoksessa tuli ja kuin tilauksesta vieressämme oli intialainen ravintola. Turistilounaaksi nautimme pehmeän tulisen kana-aterian (minä) ja tulistakin tulisemman lammasannoksen (toinen turisti). Palanpainikkeeksi hörppäsimme intialaista Kingfisher-olutta.
Metroasemalle kävellessämme ohitimme turistirysänä toimivan antiikkikirpparin. En ostanut uutta silitysrautaa, entinen on vielä ihan hyvä.
Ei meistä oikein turisteiksi ollut, ei jaksettu kulkea tuntikausia ja ihailla nähtävyyksiä. Suklaakin jäi ostamatta.
3 kommenttia:
Ihana kukkamatto, kuva on hieno.
Mulle saa sitten tuoda näitä ihania silitysvehkeitä edellisten seuraksi:) Yksikään niistä ei kyllä ole noin hieno kuin kuvassa. Ihanaa...
Unelma: Kukkamatto oli hieno. Harmi vain, että se ei pitkään säily kauniina.
Heli: Voi, kun olisin tiennyt!
Lähetä kommentti