Kävin eilen uusien naapureiden luona kakkukahvilla. Mukava nuoripari oli kutsunut kaikki naapurit tutustumiskahville ja ihmettelemään, miltä remontoitu vanha talo nyt näyttää.
Kaikki kutsutut eivät tietenkään tulleet. Rivitalon asukkaista ei kukaan. Istuimme pihalla päivänvarjon alla, joimme kahvia, söimme mansikka- ja banaanikakkua ja juttelimme. Tai kaikki muut juttelivat, mutta minä enimmäkseen kuuntelin, kun hitaalla alkeis-hollannillani en millään ehtinyt kiivaana kulkevaan keskusteluun mukaan. Heti, kun joku kysyi minulta jotain, kaikki muut hiljenivät kohteliaina ja sain rauhassa vastata. Kukaan ei kertaakaan nauranut sanomisilleni eli kaipa ne oikein menivät.
Ymmärsin keskustelusta paljon. Vanhat naapurit kertoivat, minkälaisia talon entiset asukkaat olivat olleet. Sain myös tietää, että rivitalon asukkaat ovat kaikki puolalaisia (eivät ehkä olleet ymmärtäneet tulla kahville hollanniksi kutsuttuina) ja yhden puolalaisperheen isä kouluttaa äitiä erittäin äänekkäästi ja jopa nyrkkien kanssa. Surullista.
Uusista naapureista opin, että olivat avioituneet pari viikkoa sitten, rouva käy töissä yli tunnin ajomatkan päässä, mutta oli edellispäivänä ollut työhaastattelussa lähikylässä ja mies työskentelee fysioterapeuttina pikku kaupungin sairaalassa Brysselin lähellä. Parin kaksi tytärtä ovat miehen edellisestä liitosta ja asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.
Puhetta riitti kahvipöydän ympärillä ja kaikkien lähtiessä koteihinsa tajusin, että kymmeniä vuosia vastapäätä toisiaan asuneet ihmiset eivät tienneet toistensa etunimiä. Hyvä, kun vihdoin eilen saivat nekin tietää. Onpahan helpompi huudella naapuriin, kun voi sanoa vain "Huomenta, Judith!" ja "Kaunis päivä tänään, Raymond!" sen sijaan, että rouvittelisivat ja herroittelisivat.
Nyt on myös posket muiskuteltu kunnolla. Kylään mennessä kaikki poskisuutelivat kaikkia (paitsi miehet miehiä) ja sama muiskukierros käytiin pois lähtiessä. Oikea-vasen-oikea, oikea-vasen-oikea, se on virallinen belgialainen tapa. Entisen kielenopettajani mukaan poskisuukottelua ei Flanderissa harrasteta, mutta sitä ei olisi eilen voinut millään arvata.
7 kommenttia:
Olisipa täälläkin tuollaisia kutsuja naapureille. EI mekään kutsuttu naapureita kylään silloin kolme vuotta sitten, kun tänne muutimme. Nykyäänkin tunnen vain omat seinänaapurit. On tähän taloyhtiöön muuttanut uutta väkeä meidän jälkeemmekin, mutta hekään eivät ole kutsuja järjestäneet. Olisi varmaan mukava tapa. Aikamoisia jörriköitä me vieläkin täällä Suomessa olemme.
Ai, täällä pusutellaan vasen-oikea-vasen.
Unelma: Jörrikkä olen minäkin. En ole naapureita toistaiseksi pahemmin kylään kutsunut. Ehkä pitäisi.
Anne: mulla on välillä vaikea muistaa, kenen kanssa milläkin lailla muiskutellaan. Pitäis olla joku standardi siinäkin :)
Liian usein ihmiset eivät tunne napureitaan edes hyvän huomenen vertaa. Ollaan me aika jörriköitä!
Tulee hauskaa, kun toinen antaa poskisuukon ensin vasemmalle ja toinen oikealla, taitaa pläjähtää keskelle suuta ;D
marjukka: joskus menee posket vahingossa päinvastoin, mutta onneksi asia ei ole hirmuisen vakava :D
Me kun asumme jyrkässä rinteessä, niin tie toisen puolen eli yläpuolen naapureita harvemmin edes näkee. Tuskin edes tunnistaisin, jos tulisivat jossain muualla vastaan.
Täällä Norjassa on muuten sellainen (minun mielestäni) hassu tapa, että kun esittäydytään uusille ihmisille, niin sanotaan VAIN etunimi. Tämä tuntuu olevan sääntö lähes tilanteesta riippumatta.
Heli, olisi kyllä kiva asua jyrkässä rinteessä. Täällä ollaan kylki kyljessä tasaisella maalla. Onkohan Norjassa niin vähän sukunimiä, että monet ovatkin samannimisiä :D
Lähetä kommentti