Pohjoisen Euroopan lentomatkustajat eivät suurta hiilijalanjälkeä tänään tai huomenna jätä. Piskuisen Islannin Eyjafjallajökull-jäätikkö pössäyttelee sen verran tuhkaa taivaalle, että sinne ei muita jälkiä enää mahdukaan.
Koko pohjoisen Euroopan lentoliikenne on jumissa, kun lentokoneita ei yläilmoihin levinneen tuhkan takia uskelleta päästää ilmaan. Huomenna meillä olisi iso kokous ja osallistujia pitäisi tulla vähän joka puolelta Eurooppaa. Nähtäväksi jää, onko kokouksen järjestäjillä varasuunnitelmaa vai peruuntuuko koko palaveri. Muutama tulija on jo soitellut ja kysellyt, mitäs seuraavaksi pitäisi tehdä. Kentillä taitaa olla jo aikamoinen kaaos.
Junallakin tänne pääsee mainiosti, mutta aika kauan menee, ennenkuin Jyväskylästä tai Uumajasta lähtenyt junakyytiläinen on Brysselissä asti. Lontoosta onkin helppo matkustaa, mutta taitavat EuroStarin junatkin olla jo ihan täynnä, kun Lontooseen jumiutuneet matkailijat yrittävät päästä reissuun.
Jotenkin nyt hymyilyttää, sillä lailla ihan pikkuisen. Näyttää tällä yhteisellä maapallollamme olevan sittenkin konstinsa, vaikka ihminen kaikkensa yrittääkin sen sotkemiseksi tehdä. Hyvä Eyjafjallajökull! (Minä sitten tykkään tuosta nimestä.)
5 kommenttia:
Pieni on ihminen siellä mahtavien luonnonvoimien vierellä.
Taitavat Suomen mepitkin joutua jäämään sinne Belgiaan viikonloppuaan viettämään.
Niinhän se on, Unelma. Pieniä me ollaan.
Tosiaan, meppien täytyy nyt keksiä viikonlopputekemistä Belgiassa. Ensi viikolla matkustavat taas Strassburgiin, joten ovatpahan täällä jo aika lähellä.
Meillä töissä seurataan nyt tiiviisti tällaista sivustoa: http://www.metoffice.gov.uk/aviation/vaac/vaacuk_vag.html
Islanti on todella kiehtova maa ... järki ei athdo aina tajuta näitä valtavia luonnonvoimia!
Onneksi ei tuo Eyjafjallajökull ruvennut purkautumaan viikkoa aikaisemmin, muuten minäkin olisin Lontoossa jumissa ja ties koska ja millä olisin kotiin päässyt. Aikamoisia luonnonilmiöitä!
vilukissi: Islannissa olisi kyllä kiva vierailla ja pulikoida kuumissa lähteissä.
marjukka: hyvä, kun pääsitte ajoissa kotiin.
Lähetä kommentti