13.2.2009

Taimi Kukkanen

Näin toimistonvaihtoviikolla pääsen joskus lähtemään töistä vähän aikaisemmin kuin yleensä. Eilen oli vielä ihan valoisaa ja aurinko paistoi, kun kävelin aukion poikki metrolle. Kummasti alkoi kevät kihelmöidä. Kotiin päästyäni oli ihan pakko heti jatkaa matkaa ja ajaa Kontichiin taimimyymälään sen tarjontaa tutkimaan. (Kuvassa näkyvissä vain osa kaupasta.)


Onneksi matkan aikana suurin innostus hiipui ja pystyin olemaan ostamatta säkkikaupalla juurakoita, taimia ja siemeniä. Oikeastaan syy kyllä taisi olla siinä, että kauppa oli menossa kiinni. Ei taida olla vielä virallinen puutarha-aika, kun jo kuudelta sulkevat. Puutarhakaupassa täytyy viettää aikaa ainakin tunti ellei kaksi muuten jää paha mieli. Vähän aikaa kaupassa kierrellessäni ajattelin, että tänä vuonna suunnittelen istutukseni ja hankintani paremmin kuin edellisvuosina. Vaikka taitaa jäädä suunnittelu kuitenkin vain ajatukseksi, hamstraamiseksi se kuitenkin menee, kun ostoksille oikein vakavissani päädyn. Eilinen oli vasta kylmäharjoittelua, eikä tainnut myymälän taimivalikoimakaan vielä olla parhaimmillaan.

Kevätesikoita oli kuitenkin runsaasti.


Krookuksiakin löytyi...


...ja orkideoja.


Kaktukset olivat saaneet hassut keväthatut.

Ei kommentteja: