Rahat meni, mutta lupaa ei tullut

Päätin eilen katsoa jääkiekon MM-kisojen Suomi-Tsekki-ottelun netin kautta. Ensin kyllä tutkin, josko joku 35 tv-kanavastamme olisi pelin näyttänyt, mutta ei tietenkään. Pitäisi olla vissiin satelliittiantenni, digi-tv ja vielä suomalaisia ohjelmia näyttävä kortti tai laatikko. En minä niistä oikein mitään ymmärrä. Meillä on vain paikallinen kaapeliliittymä, joka on toistaiseksi riittänyt.

Tutkin MM-nettisivuilta tarkkaan ja huolellisesti, kuinka kirjaudutaan käyttäjäksi, kuinka maksetaan katseluoikeus ja mitä tehdään, jos tulee ongelmia. Kaksi ensimmäistä onnistui mainiosti. Loin oman tilin ja maksoin luottokortillani haluamani matsin katselumaksun 6,95 euroa. Sain vahvistuksen sähköpostiini ja aloin seurata peliä.

Mitä */.)&#":ä! "You are not authorised to follow this broadcast", sanoi näyttöni. Kuulin kaiuttimista, että joku yritti oikein suusanallisesti ilmoittaa varmaan samaa asiaa, vaikka kunnolla en puheesta selvää saanutkaan. Ihan pikkuisen alkoi pään sisällä keittää. Peli oli jo alkanut ja maalejakin tehty. Kävin läpi kaikki viankorjaamisohjeet, tein niin kuin kehotettiin ja yritin uudestaan. Ei vieläkään mitään!

Yritin ottaa yhteyttä ohjelman tarjoajaan ja selvittää asian. Nettisivulla ilmoittavat, että paikalla ollaan 24/7, mutta olivat tainneet kuitenkin juuri nyt mennä jäähalleille katsomaan meneillään olevia matseja, enkä saanut apua. Kyllä otti päähän!

Lähetin asiakaspalveluun aika vihaisen sähköpostiviestin, mutta vielä en ole vastausta saanut. En usko, että rahojani palauttavat, mutta jonkinlaisen selityksen kyllä haluaisin.

Onneksi Suomi sentään voitti!

Vappunaamarin teko-ohje

Seuraavassa taatusti yksilöllisen ja ehdottomasti luonnonmukaisen vappunaamarin teko-ohje:

1. Kävele kaikessa rauhassa pihalla äläkä ole huomaavinasi edessäsi olevaa vesiletkun telinettä.

2. Kompastu ihan vahingossa telineeseen ja kaadu rähmällesi.

3. Iske naamasi maahan niin, että silmälasit iskeytyvät nenänvarteen ja lentävät sen jälkeen nurmikolle.

4. Muista myös iskeä suusi maahan.

5. Makaa naamallasi sen aikaa, että tajuat naamasi olevan veressä.

Nyt on naamarin pohja valmis. Puhdista veri kasvoilta, etsi rillit ja pese ne, pyydä avustajaa länttäämään haavan (ja melkein silmän) päälle laastari ja painele turpoavaa huulta pakastehernepussilla. Sitten voit vain odottaa. Jos onni on myötä, vappuaattona sinulla on ilo esitellä uutta luomunaamariasi työkavereille.

Onneksi on sentään kevät. Laskiaisnaamarin teko on paljon ikävämpää, kun voi käsikin murtua valmistusoperaatiossa jäisellä pihalla. Ja onneksi oli tällä kertaa nurmikkopohja, mihin kaatua. Jalkakäytävän reunaan kaatuminen sattuu paljon enemmän ja siinä katkeaa hampaatkin. Sekin on koettu.

Hauskaa vappua kaikille! Älkää menkö nurin.

Vappunaamarin lisäksi tein ihkaensimmäisen kollaasini.
Viikko sitten meidän pihalla näytti tältä.

Selleriä, kiitos ei

Tulin vähän aikaa sitten työpaikkaruokalasta syömästä. Tänään meidän gurmee-kuppilassamme oli tarjolla korppujauhoissa pyöriteltyä ja öljyssä paistettua porsaanlihaa (ruokalistalla luki Gordon Bleu), tomaatti-vihanneskastiketta ja farfalle-pastaa.

Luin tarkkaan, mitä kastike sisältää, koska olen pari kertaa joutunut ikävästi yllätetyksi ruuassa olleen sellerin takia. Olen sille nimittäin allerginen. En voi edes pientä palaa selleriä syödä saamatta allergista reaktiota.

Katselin annosta edessäni ja epäilykseni heräsi. Kysyin keittiöväeltä, että oliko kastikkeessa mahdollisesti selleriä, minkä heti myönsivät. Kun ilmoitin, etten valitettavasti voi ruokaa syödä, tiskin toisella puolella oleva, yleensä ystävällinen ja kohtelias nuori mies, kiskaisi lautasen pois edestäni ja ihmetteli suureen ääneen, miksi sitä sitten tilasin ja mihin hän lautasen nyt pistäisi. Samalla hän huusi keittiöön, ettei rouva halua soossia, eikä kuunnellut ollenkaan kun sanoin, että ottaisin vaikka pastaa ja jauhelihakastiketta. Mikään muu ruokalaji ei sillä hetkellä tullut mieleeni. Hetken päästä eteeni heitettiin kastikkeesta puhdistettu, kuiva annos sianlihaa ja pastaa.

Onneksi kassalla ollut rouva oli nopea ja lennätti lautasen takaisin keittiöön. Lopulta sain ruokani ja pyysin kassalta hinnanerotuksen takaisin. Sitä oli kuitenkin kuulemma kiireessä liian vaikea laskea. Rouva lupasi rahat, kun tulen seuraavan kerran kahville. Toivottavasti muistaa lupauksensa. Minä ainakin muistan.

Kastikkeessa ei loppujen lopuksi selleriä ollut. Työkaverini tutkivat tarkkaan lautastensa sisällön eivätkä löytäneet muruakaan. No, eipä haittaa. Ainakin nyt tiskin toisella puolella tiedetään, että se suomalainen, äkäinen muija on sellerille allerginen.

Puutarhaintoilua

Kaikkea sitä ihminen puutarhan ehostamisen vuoksi tekeekin! Lauantaina etsin useastakin kaupasta isoja kiviä etupihan koristukseksi. Kyllä, täällä ne kivenmurikat pitää kaupasta ostaa, kun maaperässä ei sellaisia kasva. On kuulemma Belgian pohja jotain marskimaa-nimistä ainetta ja tietysti jokainen vähänkin geologiaa lukenut tietää, että sellainen maaperä ei kiviä suosi. (Wikipedian selitys asiasta ei kyllä oikein tue saamaani tietoa marskimaasta. Harvemmin meillä vesi pihalla lilluu.)

Eihän noissa meidän kylän k-raudoissa mitään kiviä ollut. Muistan ihan varmasti, että vielä muutama vuosi sitten kummastelin kaupattavia kiviä ja ajattelin, että en minä ainakaan. Yhdessä kaupassa kyllä oli kauniin valkoisia ja sileitä mötiköitä, mutta en minä mitään albinostrutsin munia etupihalle halua. Kunnollisia harmaita tai ruskehtavia eri muotoisia kiviä niiden täytyy olla. Miltä nyt valkoiset kivet näyttäisivät kanervien ja katajien seurana? Ei miltään tai ainakin ihan kummallisilta.

Sunnuntaina piti lähteä kivimetsälle, kun päätin, että ilman kiviä piha ei tule sellaiseksi kuin sen haluan. Ajettiin vajaa sata kilometriä Ardenneille päin ja löytyihän niitä kiviä, kun Meuse-joen partaille päästiin. En tiedä, saatiinko niitä tarpeeksi kerätyksi, kun päivä loppui kesken. Kivien hakeminen ei ole kaikkein nopeinta puuhaa. Sunnuntailounastakin päästiin syömään vasta illalla vähän ennen yhdeksää.

Hakureissu oli kyllä hauskaa, kun samalla voi ihailla kevään - tai oikeastaan jo kesän - edistymistä. Rypsi on jo kukassa monessa paikassa, voikukat alkavat levitellä siemeniään ja perunat oli kylvetty kauniille kaarille.

Nähtiin me tällainenkin hökötys. Tuon tötterön juurella tehdään energiaa ydinvoimalla. Siinä ne ovat kaikessa sovussa, misteliryppäät puun oksilla ja lauhdutustornit joen rannalla.

Vanha, puskien ja köynnöksien peittämä lato osui myös matkan varrelle. Se oli täynnä autonrenkaita, vaikka sitä ei ihan heti huomannutkaan.

Katsotaan, koska ehdin puutarhaan riehumaan. Etupiha on nyt vähän fuusiomallia ja ajettelin kivillä saada siihen jonkinlaista yhtenäisyyttä. Entiset asukkaat ovat istuttaneet rhododendroneita, hasselpähkinäpuun ja riesaksi asti leviävää bambua. Taitaa siellä olla ainakin yksi pioni ja joku minulle tuntematon keltainen lilja. Meidän jäljiltämme etupihalla kasvaa kanervaa, pari pensasmäntyä ja kataja. Yksi vuosi istutin muutaman metsämansikan ja ne tuntuvat täyttävän nyt lähes koko alueen. Katsotaan, miltä lopputulos näyttää, kun olen kiskonut rikkaruohot pois ja sijoittanut kivet sikin sokin kasvien joukkoon.

Minäkö se oon

Kiitos Eevalle haasteesta. Mielenkiintoista, saas nähdä, tunnistanko itsekään itseäni:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Osaan heiluttaa korviani ja saan helposti olka- ja lantioniveleni pois paikoiltaan. Enää en niveliäni viitsi rasittaa, kipeytyvät muutenkin. Lapsena kuitenkin oikein mielelläni kauhistutin ihmisiä taidoillani.

2. Rakastan matkailua ja uusiin paikkoihin tutustumista. Olen samaa mieltä, kuin se ajattelija, joka sanoi: "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike." En tiedä, olisiko matkailuintoni periytynyt maailman meriä seilanneelta iso-isoisältäni. Ei väliä, olenko maalla, merellä vai ilmassa, pääasia on, että eteenpäin mennään.

3. Lempivärini on punainen. Tosin vaatteistani sitä ei kyllä huomaa. Yleensä sorrun ostamaan tylsiä mustia vaatteita, kun se on niin helppoa. Joskus kyllä käytä peräti raikkaan ruskeitakin vaatteita. No, onhan noita vihreitä, oransseja ja punaisiakin, kun oikein asiaa mietin.

4. Minulla arpijalat. Vasemmassa polvessa on kamala, mustanharmaa muisto lapsuudesta. Olin kuusivuotias, kun kaaduin pyörällä ja polveen tuli iso haava. Lääkäri tikkasi, muttei muistanut puhdistaa. Oikean jalan nilkassa on vetoketjut sekä vasemmalla että oikealla puolen. Saapahan helposti auki, jos tarvitsee vielä neljännen kerran leikata.

5. Eläimet olivat minulle aivan yhdentekeviä, kun olin nuori. Muutama vuosi sitten mieli muuttui ihan yhtäkkiä ja tuntui siltä, että meille täytyy saada koira. Nyt koiria on kaksi, enkä edes osaa ajatella, mitä elämä olisi ilman niitä.

Eipä nuo nyt tainneet ihan ohjeen mukaan mennä, mutta ovat kuitenkin minua itteäni. Jos hukkaan joutuisin, tuskinpa noilla tuntomerkeillä kukaan löytäisi.

Nyt vähän kapinoin ja lähetän haasteen kahdelle bloggaajalle viiden sijaan: Famulle falsetissa ja Leenalle.

Helsinkiläinen veronmaksaja

Jaahas, minusta on tehty pitkästä aikaa helsinkiläinen vaikka olen luullut olevani täällä Belgiassa kirjoilla. Sain nimittäin eilen postia pääkaupunkiseudun verotoimistosta. Muistivat minua jokavuotisella veroilmoituksella. No, eipä tämä helsinkiläisyys nyt niin outoa ole. Tietoni mukaan kaikkien ulkomaille muuttavien suomalaisten veroasiat hoidetaan keskitetysti Helsingin verotoimistossa. Hassua kuitenkin on se, että tämä oli ensimmäinen kerta muuttoni jälkeen, kun veroilmoitus tuli pääkaupungista. Tähän mennessä, lähes kymmenen vuotta, se on aina tullut kaupungista, jossa olin kirjoilla ennen muuttoani. Viime vuonna tosin oli jotain muutoksia nähtävissä, sillä sain kaksi veroilmoitusta. Toinen viimeisimmältä asuinpaikaltani ja toinen sitä edeltävältä.

En minä veroilmoituksiani kummemmin ole pohtinut, eihän niissä mitään täytettävää ole. Ainoat summat, jotka lomakkeessa näkyvät, ovat tiedot asuntolainastani. Minulla on toiseksi viimeisimmässä kotikaupungissani pieni osakehuoneisto, josta on vielä vähän lainaa jäljellä. Siksi varmaan se ilmoituskin sieltä viime vuonna tuli.

Kohta postiluukkuun kolahtaa myös belgialainen veroilmoitus. Siinä olisi sivukaupalla täytettävää ja oikein kunnolla pohdittavaakin, jos olisin belgialaisen yrityksen palveluksessa. Nyt riittää, kun liitän ilmoitukseen työnantajalta saamani todistuksen, ruksaan pari kohtaa ja lisään allekirjoitukseni. Helppo homma, mutta silti tuntuu aina jäävän viime tippaan.

Aloin eilen pohtia muutenkin näitä veroasioita, kun luin Hesarin uutisen ehdotetusta mediamaksusta. Perittäisikö se koko vuodelta myös ulkomailla asuvilta suomalaisilta, joilla on esimerkiksi kesämökki tai asunto Suomessa, mutta käytössä vain lomien aikana? Jos maksan mediamaksun koko vuodelta, saanko sitten katsoa suomalaisten TV-kanavien kaikkia ohjelmia tietokoneeltani myös Suomen rajojen ulkopuolella? Nyt vain osa esimerkiksi YLE Areenan ohjelmista on ulkomailla nähtävissä.

Entäs sitten kotitaloudet, joissa ei ole televisiota eikä internettiä. Pitäisikö heidänkin maksaa muiden television katselusta? Onkohan tässä on taas yksi suunnitelma, jota ei ole ihan loppuun asti ajateltu?

Kyllähän minä mediamaksun maksan niin kuin olen maksanut TV-lupamaksunkin, mutta hyvä olisi jos kummatkin voisi maksaa vaikkapa vain kuukaudeksi tai pariksi. Voisinhan Suomessa olevan autonkin siirtää halutessani seisontavakuutukseen, miksen sitten telkkaria.

Eipäs pullistella

Sain tänään tutustua taas uuteen belgialaiseen sairaalaan, kun kävin Aalstissa erikoislääkärin juttusilla välilevytyräni takia. Sairaalan uusi vastaanottosali on avattu vasta muutama päivä sitten ja vanhan osan palvelut siirtyvät uusiin tiloihin vähitellen muutaman kuukauden sisällä. Paljon näytti vielä olevan kesken, mutta täytyy sanoa, etten koskaan ennen ole niin hienoa ja uudenaikaista sairaalaa nähnyt.

Palvelu oli joka paikassa ystävällistä eikä kiireinen tohtori ollut ollenkaan myöhässä. Hän katseli lantiorangasta otettua kuvasarjaa ja totesi, että jos olisin tullut sairaalaan silloin, kun olin oikein kipeä, hän olisi leikannut heti. Kyllä minä itsekin kuvasta näin, että tyrä oli suuri. Eipäs ollut ihme, etten kävelemään päässyt. Nyt tyrä on kuulemma kadonnut, kun en enää tunne kipua. Hyvä, kun ei enää pullistele. Tuntokin taitaa raajaan palata vähitellen. Kolmeen kuukauteen en saa nostaa mitään painavaa ja jos kipu uusii, pitää uudestaan mennä Aalstin tohtorin puheille.

Vaikka lääkärillä kiire olikin, ehti hän silti jutella muistakin asioista jonkin aikaa. Jutellessamme tohtori kirjoitti laskun, maksoin käynnistä 35 euroa, mitä oli iloinen yllätys. Olin luullut, että paljon enemmän joutuisin huipputason tohtorille pulittamaan. Taas kerran pitää ihmetellä tämän maan sairaanhoitoa. Erikoislääkärillekin pääsee nopeasti, vastaanotolla ei pidetä kiirettä ja lasku on ihan siedettävä.

Voihan tietysti olla, että minulla on vain käynyt hyvä tuuri lääkärien kanssa. Ehkäpä seuraavalla kerralla joudun oikeen kamalaan pyöritykseen, kuka tietää. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut enemmän kuin tyytyväinen saamaani hoitoon. Toivon silti, ettei tyrä uusisi. Vaikka sairaanhoito hyvää onkin, olisin kuitenkin mieluummin ilman sitä.

Koirakin kuluttaa

Onkohan koiran omistaminen ja pitäminen kallista? Lauantaina aloin vähän asiaa miettiä, kun piti viedä tuo nuorempi ja ärhäkämpi eläinlääkärille. Olin kokonaan unohdanut neiti Titi-Uun jokavuotiset rokotukset ja nyt oli jo kiire.

Eläinlääkärimme asuu melkein nurkan takana ja mentiin Titin kanssa sinne kävellen. Vähän se näytti hermostuva odotushuoneessa ja vastaanotolla tärisi jo oikeinkin peloissaan. Raukkaparka.

Koira sai rokotuksensa, tippoja vuotavaan silmään, rasvaa punoittavaan tassuun, Omega-öljyä ruuan sekaan laitettavaksi ja vielä koko vuoden annoksen matolääkkeitä. Niitä otin myös toista koiraa varten. Koko lysti maksoi 115 euroa. Ensin vähän nikottelin, mutta sitten ajattelin, että jos tämän vain kerran vuodessa maksaa, ei se nyt paljon ole.

Belgiassa ei saa kotieläimille samanlaista vakuutusta kuin joissakin muissa maissa, mitä vähän ihmettelen. Täällä on koiria tosi paljon ja niiden vakuuttaminen voisi olla hyvä bisnes vakuutusyhtiöille. Tuntuu, että olen kuitenkin säästänyt pitkän pennin, kun vakuutusta ei ole. Ainakaan toistaiseksi koirat eivät ole sairastelleet. Lääkärillä käydään vain pakolliset rokotukset ja matkustuslääkitykset hakemassa. Seuraavan kerran täytyy lääkärin luona käydä ennen kesälomia, kun passeissa täytyy olla merkintä punkin estohoidosta ja madotuksesta.

Kuluuhan noihin otuksiin toki muutenkin rahaa. Ruokaa syövät säkkikaupalla vaikka pieniä ovatkin. Kuivanappulat käyn ostamassa erikoisliikkeestä. Onhan se vähän kalliimpaa kuin marketissa, mutta myös parempaa. Tai en minä mausta tiedä, mutta ainakin koirien iho pysyy kunnossa eikä niille siitä tule ripulia niin kuin jostain halpanappuloista. Lisäksi annan aina ruuan joukossa vähän lihasäilykettä tai kotiruokaa. Myös kaikenlaisia pieniä herkkupalapusseja tulee silloin tällöin ostetuksi.

Vaatteitakin ryökäleet kuluttavat. Varsinkin talvella reissatessa tarvitaan joskus lämmintä päälle. Harvoin koirat ulkona takkia tarvitsevat, mutta märkänä, ulkoilulenkin päätteeksi ne palelevat aika lailla, kun joutuvat kylmään autoon. Silloin on kiva sujahtaa verkkareihin tai villapaitaan.

Ei koiran pito kaikkinensa kallista ole. Mitäs sitä rahaa ajattelemaan, kun koirat levittävät karvojaan kaikkialle, haukkuvat ikkunalla jokaisen ohikulkijan, pelottelevat postiljoonin ja muut meille yrittävät ja sotkevat puutarhan kukka- ja vihannesistutukset. En usko, että rahalla sellaisia kokemuksia saisikaan.

Jousen pysähtyessa automaatin heiluttelu sallittua

Iltapäivällä tuli ihan kamala makeannälkä. En löytänyt karkkia, suklaata, rusinoita, en edes näkkileipää toimistohuoneestani, joten oli ihan pakko lähteä kanttiiniin ostoksille. Muillekin näytti käyneen samalla tavalla juuri samalla hetkellä, kassalle oli pitkän pitkä jono. Olisikohan syynä ollut meille tänään tarjottu kalaruoka?

En jäänyt jonottamaan vaan siirryin kellariaulassa olevan automaatin viereen kolikkoineni. Silmäni osuivat Oxfamin tummaan suklaalevyyn (ihan pieni, vain 50 g) ja päätin tuhlata peräti 1,35 euroa hyvään tarkoitukseen. Sitä paitsi tumma suklaa on viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu peräti terveelliseksi. Vempautin kolikot koneeseen yksi kerrallaan. Kun rahaa oli tarpeeksi, naputtelin suklaalevyn koodinumeron automaattiin.

Pieni jousennäköinen teline alkoi pyöriä ja valitsemani suklaalevy liikkui hitaasti hyllyn reunaa kohti pudotaakseen automaatin pohjalle, josta sen sitten luukun kautta poimisin. Jousi pyöri sen aikaa, että levy pääsi juuri ja juuri hyllyn reunalle ja jäi siihen kököttämään. Tönäisin laitetta vähän, mutta ei se liikahtanutkaan. Katsoin ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan näe. Otin automaatin kummastakin kyljestä oikein vahvasti kiinni, työnsi sitä kaikin voimin seinää kohden ja päästin irti. Jouduin tekemään toimenpiteen kaksi kertaa ennen kuin suklaalevyni suostui putoamaan.

Palkitsin itseäni hyvin suoritetusta suklaan metsästyksesta toisellakin levyllä. Pieni Leo-maitosuklaalevy maksoi vain 55 senttiä ja kaloreitakin on pelkästään 176. Juuri sen verran minulta niitä taisi kuluakin automaattia keikutellessani.

Hyvältähän tumma suklaa maistui. Vähän kuitenkin petyin, kun luin kääröstä, että kaakaota siinä oli vain 48%. Jotta suklaa olisi Oikeasti Terveellistä, siinä pitäisi olla kaakaota vähintään 75%. Maitosuklaata en ole vielä maistanut. Taidan jättää sen huomiseksi.

Ruokapalkalla

Työkaveri pyysi tänään minua ulos lounaalle. Hänellä oli jotain erittäin tärkeää pohdittavaa ja halusi kuulla mielipiteeni asiasta. Mikäs siinä, ulkona oli aurinkoista ja kuppilan terassilla olisi kiva istuskella ja rupatella. Saimme pöydän ihan suihkulähteen viereltä, tilasimme kumpikin savulohipastaa ja sitten hän aloitti.

Parisen viikkoa sitten ystäväni oli menossa teatteriin siskonsa kanssa, sisko sairastui ja yksi lippu jäisi käyttämättä. Kekseliäänä naisena Sophie lähti norkoilemaan teatterin nurkille ja tarjosi lippua ohikulkijoille. Heti ei tärpännyt, mutta jonkin ajan kuluttua siististi pukeutunut, liikemiesmäinen afrikkalaismies sanoi olevansa kiinnostunut ja uskoisi ehtivänsä näytökseen. Lippu vaihtoi omistajaa.

Teatterissa Sophie istui kadulla tapaamansa miehen vieressä ja näytöksen päätyttyä mies pyysi ystävääni hetkeksi johonkin istumaan. Ilta kului rattoisasti ja Sophien mielestä mies oli ollut tosi kiinnostava. Hetki sitten toisilleen ihan tuntemattomat ihmiset viihtyivät ravintolassa puoleen yöhön asti. Mies antoi Sophielle puhelinnumeronsa ja pyysi tätä soittamaan. Kumpikin lähti tahoilleen. Nyt tulee se pulmakohta: Sophie ei tiedä, soittaisiko vai ei. Toistaiseksi ei ole uskaltanut.

Hän sanoi, ettei tiedä onko mies hänelle oikea vai tuottaako vain sydänsuruja. Lisäksi hän pelkää, että mies ei ollut oikeasti kiinnostunut. Sophie myös arastelee miehen alkuperää ja pelkää, mitä ystävät ja sukulaisetkin sanoisivat, jos hän esittelisi heille uuden poikaystävänsä.

Minä vain kuuntelin ja sitten sanoin, että jos kerran kiinnostaa, niin soittaisi ihmeessä. Kyllä sen puhelun saisi aina katkaistuksi. Sophie sanoi siihen, että mies saisi tietää hänen numeronsa ja alkaisi kenties pommittaa puheluillaan. Nyt oli minun vuoroni väittää vastaan ja sanoa, että soittaisi puhelinkioskista (täällä niitä on vielä) tai toimistosta. Kummassakaan tapauksessa numeroa ei vastaanottajalla näkyisi. Siitähän Sophie aivan kauhistui. Ei töistä voi soittaa tällaisia puheluita!

Enhän minä osannut enää muuta sanoa kuin, että jos neiti ei soittaisi, hän ei saisi koskaan tietää, olisiko mies hänelle oikea vai ei. Sanoin hänelle myös, että aika oudolta minusta tuntuu että ensin hän tyrkyttää lippua ventovieraille kadun kulkijoille, muttei uskalla tarttua puhelimeen ja soittaa ihmiselle, josta jo aika paljon tietää. Pakkohan minun oli myös todeta, että soittaa tai ei, itse hänen täytyy päätöksensä tehdä. En tiedä, oliko mielipiteilläni mitään vaikutusta, mutta ainakin hän sai murheensa minulle vuodatetuksi.

Nyt odottelen mahdollisen belgialais-togolaisen romanssin jatkoa. Vähän kuitenkin epäilen, ettei sitä tule, niin epävarmalta Sophie tuntui. Hän oli kuuntelustani ja kommenteistani kuitenkin niin iloinen, että maksoi koko lounaslaskun itse. Ruoka oli oikein maukasta ja lupasinkin toimia Leelian lepotuolina jatkossakin, jos tarve vaatii. Kyllä minä ruokapalkalla voin kuunnella isompiakin ongelmia.

Kyynärpäätaktiikkaa ja mielen hallintaa

Brysselin metrolinjat ovat muuttuneet. En vielä tiedä, kuinka paljon uudet linjat auttavat työmatkaajia, mutta ainakin minä pääsin aamulla töihin paljon nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ei enää tarpeettomia metron vaihtoja, yhdellä junalla saan körötellä koko matkan. Istumapaikkakin löytyi helposti.

Ilalla asia olikin aivan toisin. Odottelin parin tuhannen muun matkalaisen kanssa laiturilla metroa saapuvaksi. Valotaulun mukaan tulossa oli kaksi junaa, ensin se, jolla minä pääsisin perille ja seuraava juna olisi muita varten. Harmi vain, että kumpikin metrojuna ajaa samaa linjaa aika pitkän matkan ja lähes kaikki työmatkailijat työntyivät tietysti siihen. Kyynärpäitä käyttämällä pääsin minäkin mukaan rattoisaan matkantekoon. Aikani siinä ahtaudessa seistyäni, juna pysähtyi taas asemalle ja lisää väkeä yritti änkeä sisään. Hetken päästä kuljettaja ilmoitti teknisestä ongelmasta ja ajoi kaikki ulos. Siinä taas seisoskeltiin ja odoteltiin seuraavaa mahdollista kulkuneuvoa. Minä sain tarpeekseni, menin toiselle puolelle odottelemaan ja kuljin loppumatkan - tai oikeastaan koko matkan ja vähän enemmänkin - väärään suuntaan. Aikaa kului ihan liikaa, otti päähän koko metroverkosto. Tällä viikolla on vielä suuri määrä porukkaa lomilla ja nyt jo uusmetroilu tökkii. Kuinka mahtaa käydä ensi viikolla, kun tavallinen työviikko alkaa?

Myöhemmin minun piti vielä käydä kaupassa. Ostosten teko sujui muuten joutuisasti, mutta auta armias, kun kassalle pääsin. Jonot olivat pitkiä ja ihmiset äkäisiä. Lisäksi kassarouvan piti jokaisen asiakkaan kanssa vaihtaa kuulumisia. Sen vielä jotenkin ymmärsin, mutta miksi niitä kuulumisia piti vaihtaa työkavereittenkin kanssa ja antaa asiakkaiden puhista jonossa. Läheltä piti, etten jättänyt ostoksiani hihnalle ja lähtenyt ulos koko putiikista, kun kesken kaiken kassarouva ryhtyi vielä seteleitä laskemaan ja luovuttamaan niitä viereen tulleelle myymälän hoitajalle.

Pitäisi varmaan asua ihan työpaikan vieressä, ettei tarvitsisi joka päivä jossain jonottaa. Miten se tänään tuntuikin niin kamalan rasittavalta, vaikka yleensä suhtaudun kaiken maailman ruuhkiin ihan leppoisasti.

Kadonnut karderobi

Etsin ja etsin, kaivoin kaikki laatikot enkä mitään löytänyt. Tai jotain sentään, yhdet punaiset sortsit. Mihin omituiseen paikkaan olen mahtanut kesävaatteeni viime syksynä säilöä?

Meillä ei ole kiinteitä vaatekaappeja tai vaatehuonetta vaan irtokomeroita, jotka täyttyvät liian nopeasti. Olen yrittänyt syksyisin siirtää kesävaatteet vinttiin ja keväällä takaisin samalla kun olen raahannut talvivaatteet komeroista yläkertaan. Eilen yritin aloittaa vaatteiden siirtourakkaa, mutta eihän se onnistunut. Kaivoin kaikki mahdolliset laatikot ja löysinkin vaatteita, mutta en niitä, mitä etsin. Laatikot olivat täynnä vanhoja, pois heitettäviä tai kierrätykseen annettavia vaatekappaleita, mutta mitään viime vuotisia hepeneitä ei käsiini sattunut.

Muistan ihan varmasti, että minulla on ainakin kahdet käyttökelpoiset, valkoiset pitkät housut ja muutama tunikan tapainen, jotka viime kesänä ostin. En tajua ollenkaan, mihin ne ovat kadonneet.

Jotain t-paitoja ja muita trikoorättejä kyllä osui silmiini, mutta niitä näytti aika kohdelleen kaltoin. Meillä taitaa vintin kätköissä piileskellä outo kutistamismörkö, koska vaatteet olivat oudosti pienentyneet muutaman kuukauden aikana.

Löytämäni sortsit kyllä sopivat päälle, vaikka ikänsä puolesta kuuluisivatkin museoon. Vedin ne jalkaani ja annoin periksi, aurinkoisessa puutarhassa oli paljon mukavampi touhuta kuin kuumalla vintillä. Jatkan kesävaatteiden etsimistä myöhemmin. Onneksi tälle viikolle ei ole luvattu helteitä ja pärjään vielä talvisissa (lue: tummissa) vaatteissani.

Syntymäpäivä-päivä

"Kyllä se tällä ramppaamisella syntyy", totesi viisivuotias tuleva isosisko, kun kävelimme toista kertaa parin kilometrin matkaa pankkiin. Olin nimittäin ensimmäisellä reissulla unohtanut ottaa lompakon mukaan. Odottelin vauvaa syntyväksi minä hetkenä hyvänsä, laskettu aikakin oli jo mennyt aikoja sitten.

Syntyihän se. Kun seuraavana aamuna heräsin viideltä, tiesin että kohta on lapsia kaksi. Jo kahdeksalta pidin pientä kolme ja puolikiloista poikaani sylissäni. Siinä se oli, vauhdilla maailmaan tullut isosiskon pikkuveli.

Poikani on pikku pojasta lähtien ollut kiinnostunut lentokoneista. Ensin niitä rakennettiin legoista ja myöhemmin hänellä oli kaikki mahdolliset hyllyt ja pöytien pinnat täynnä pienoismalleja. Jos oiken muistan, iso osa pienoismalleista on vieläkin tallella. Kiinnostus johti aikoinaan ammatinvalintaan ja pian poika valmistuu lentokoneinsinööriksi.

Nyt kuitenkin hän on Erasmus-vaihto-oppilaana Brnon teknillisessä yliopistossa, Tšekissä vielä muutaman kuukauden. Hauskaa kuulemma on, ja miksi ei olisi. Opiskelu ei taida olla kovin rankkaa ja vaihto-oppilaille on järjestetty paljon yhteistä ohjelmaa. Ihan omatoimisestikin nuoret saavat aikansa kulumaan. Milloin olen saanut viestin Budapestista, milloin Krakowasta. Junalla liikkuminen on opiskelijoille edullista ja yösija löytyy hostelleista. Tšekin kieltäkin poika on opiskellut, että seurustelu paikallisten kanssa olisi helpompaa.

Isosisko lähti viime viikolla poikaystävänsä kanssa pikkuveljeä moikkaamaan ja juhlimaan syntymäpäivää. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa keväästä!

Paljon onnea rakkaalle lapselleni!

Kukkivaa kevättä

Meillä on viime päivinä ollut niin aurinkoista ja lämmintä, että ihan kesältä on tuntunut. Eilen näytti lämpömittari 24 astetta ja tänään pikkuisen vähemmän. Eipä ole tullut vilu. Puutarhakin rehevöityy ihan silmissä, kun kevät ottaa pitkiä askeleitaan kesää kohti.

Naapurin kirsikkapuu kukkii meidänkin puolella

Varsinaisia kevätsissejä nuo narsissit. Vieläkin
jaksavat kukkia, vaikka aloittivat jo muutama viikko sitten.

Omenapuukin on kasvattanut suuret nuput oksien latvoihin.

Punaherukka on jo täydessä touhussa.

Eipä taida enää kauaa kestää, kun syreeni
levittää tuoksupilvensä puutarhaan.

Tällainenkin kaunotar pihan perältä löytyy.

Wijngaardbergin hedelmäpuutarha-alueella kasvaa omena- ja päärynäpuita hehtaarikaupalla. Tänään kävimme siellä nauttimassa kauniista päivästä ja ihailemassa kukkaloistoa.

Vanhat omenapuut jaksavat kukkia.

On siellä persikkapuitakin. En aikaisemmin olekaan vuorella kevätaikaan käynyt enkä osannut arvata, kuinka voimakkaasti puut tuoksuvat. Siellä sai aromaterapiaa kerrakseen.

Me aletaankin isoina persikoiksi.

Iloista pääsiäistä!

Tänään alkoi viiden päivän pääsiäisloma. Aika kuluu varmaan hujauksessa, kun siivoan ja yritän vähän puutarhassakin möyriä. Taidanpa käydä ostamassa jo kukatkin ruukkuihin, kun aikaa on. Belgiassa on perjantai ihan normaali työpäivä ja kaupat ovat auki.

Happy Easter Joyeuses Pâques
Zalige paasdagen Buona Pasqua
Glad påsk Felices Pascuas Frohe Ostern
God påske A' Chàisg sona
Vesele velikonočne praznike

Vanhat vaivat, uudet konstit

Tällä viikolla olen ravannut lääkärissä. Ensin maanantaina piti käydä nilkkaa näyttämässä ortopedilla ja eilen istuin pitkän tovin omalääkärin juttusilla välilevytyrän takia.

Omalääkärini uutiset eivät kovin positiivisia olleet. Minulla on kuulemma niitä pahuksen tyriä kaksi, yksi pieni ja yksi iso. Se iso on päättänyt puristaa vasemman puolen hermoja lyttyyn ja siksi vasen jalkani on lievästi sanoen outo. Polven alapuoli on koko ajan kuin tulessa ja välillä koko jalka antaa periksi ja menee ihan veteläksi. Tuohon tulisuuteen alan jo tottua vaikka se ei mukavalta tunnukaan, mutta vetelä jalka on minulle liikaa.

Lääkärini ehdotti, että varaisin ajan Aalstin sairaalasta neurokirurgian erikoislääkäriltä. Samalla pitäisi mainita, että asialla on kiire, ettei tarvitse sentään kuukautta odottaa. Varasin tänään ajan ja parin viikon päästä pääsen tohtoria tapaamaan.

Sairaalan neurokirurgian osasto on erikoistunut välilevytyrien hoitoon (leikkauksiin?) ja lääkärit ovat kuulemma maan huippua. Muistin, että hollanninkielen opettajamme arvosteli juuri tuota samaista sairaalaa aika kipakasti. Hänen mukaansa sairaalassa ei käytetä perinteisiä hoitomuotoja vaan etsitään uusia tapoja hoitaa vanhoja vaivoja, mikä opettajan mukaan on puoskarointia. Lääkärini myönsi uudet keinot, mutta oli ehdottomasti sitä mieltä, että puoskarointia se ei ole. Juttelimme juurta jaksain asiasta ja hän kertoi sairaalan tekevän paljon tutkimustyötä ja saaneen mainetta uusista menetelmistään.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että erilaisiin vaivoihin löydetään uusia hoitokeinoja. Eivät mitkään nykyisetkään olisi ilman tutkimusta käytössä. Sitäpaitsi kaikki tutkimus tehdään nykyisin tarkan valvonnan alaisena. Jokainen vähänkin erikoinen koe tai toimenpide käsitellään ensin maan eettisessä toimikunnassa ennen kuin sen tekemiseen annetaan lupaa. Toimenpiteitä ei myöskään tehdä, jos potilas ei niihin lupaa ole antanut. Erikoisesti sairaalan sydäntauteihin erikoistuneet lääkärit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja työstään ja uusista hoitomuodoista. Kuulin töissä, että Belgian kuningaskin on samaisessa sairaalassa leikattu.

Lääkärilläni ei tuntunut olevan mihinkään kiire ja juttelimmekin yli tunnin kaikenlaista. Lääketieteelliset tutkimusprojektit ovat työn puolesta minulle tuttuja ja asiasta on helppo puhua. Ei minulla mitään sen alan koulutusta ole, mutta töissä olen paljon oppinut ja saanut tutustua eri alojen asiantuntijoihin. Minun ei ole ollenkaan vaikea suhtautua myönteisesti hyvin perusteltuun toimenpiteeseen tai hoitomuotoon, kunhan ei ihan kamalan paljon satu ja eiköhän siihenkin apu löydy. Taidan ollakin oivallinen koekaniini.

Töissä olen saanut vaivaani jos jonkinlaista neuvoa ja ohjetta. Joku on sitä mieltä, että pitää jumpata, toinen sanoo, että pitää mennä osteopaatille, joku ehdottaa kiropraktikkoa. Lisäksi asiaa hyvin tuntevat lähteet sanovat, että ainakin kolmella lääkärillä pitää käydä ennen kuin on mahdollista päättää, mikä on paras hoitotapa.

Ja katin kontit, sanon minä! Minun selkääni ei kukaan paatti tai praktikko ala väännellä ja vaivata. Jos kävisin usealla erikoislääkärillä ja kaikki olisivat eri mieltä, kuinka minä tavallinen ihminen pystyisin päättämään, mikä olisi oikein? Minä menen nyt Aalstiin ja annan selkäni sellaisen asiantuntijan hoitoon, joka tietää ja näkee, mitä nikamien välissä on. Jos ilman leikkausta asiaa ei voi hoitaa, sitten leikataan.

(Otin muuten vähän tuttavan kautta selvää noista Aalstin hernia-spesialisteista. Sain kuulla, että ovat parasta A-luokkaa.)

Tunnustus

Kiitos, kiitos ja poskisuukkoja (belgialaiseen tapaan vasen, oikea, vasen - Edit: 7.4. välähti, että väärinpäinhän tuon olin sanonut. Oikeasti se on oikea, vasen, oikea.) Famulle falsetissa. Blogini sai häneltä kauniin tunnustuksen. Tuli hyvä mieli.


Lähetän hienot perhoset edelleen Eevalle, joka kirjoittaa elämänmakuista Suomalaisperhe Siperiassa -blogia. Siellä on positiivinen meininki.

Työmatkatapahtumia

Olipas taas kerran tukkoista tuo töihin tulo. Jouduin seisomaan ikuisuuksia jonossa, joka valui eteenpäin parin metrin minuuttivauhtia. Edessä täytyi olla jotain liikennettä tukkimassa, mutta pitkään aikaan ei selvinnyt, mistä oli kysymys. Mitäs siinä muuta voi tehdä, kuin päästää Rolling Stones irti. Mick Jagger lauloi niin kuin vain Mick Jagger voi ja minä mukana.

Rollareitten musiikin tahdissa ei millään voi olla paikallaan ja nytkin rummutin rattia ja keikuin ja hytkyin musiikin mukana. Itseänikin välillä huvitti, mutta en piitannut mitä muut ajattelivat. Omassa autossani saan käyttäytyä niin kuin haluan - ainakin melkein. Sitä paitsi muillakin näytti olevan omat jonotusharrastuksensa, takanani oleva kuski luki sanomalehteä ja yritti samalla pysyä mukana matelussa.

Sattumalta vilkaisin vieressä ajavaa autoa. Kuskin liikehdinnästä päätellen sielläkin nautittiin musiikista ja liekö jopa ollut sama piisi, ainakin keikuimme samaan tahtiin. Tottakai hänkin sattui juuri silloin katsomaan sivulleen. Purskahdimme kumpikin nauruun, moikkasimme ja jatkoimme yksityisten konserttiemme kuuntelemista.

Matka jatkui ja vähitellen tukkoisuuden syykin selvisi. Mieliristeyksessäni (viiden tien liittymä, silta ja heti perään lisää risteyksiä, useita kaistoja ja autoja ristiin rastiin) oli pitkä autojenkuljetusrekka poikittain ja pitkittäin tukkimassa ainakin neljää kaistaa. Ei ihme, että liikenne takkusi.

Solmukohdasta selvittyäni tuli eteen uusi kummastus. Muotikuvaajat ja valokuvamallit olivat vallanneet pätkän katua ja levittäneet sinne rekvisiittansa. Koiriakin näytti kuvaussessioon osallistuvan. Tottakai sellainen liikennettä hidasti ja jokaisen autoilijan piti lähes pysähtyä ja jäädä seuraamaan, kuinka kuvia oikein otetaan.

Töihin pääsin hyvissä ajoin myöhässä, mutta kun kerran ole puolikkaalla sairauslomalla vielä tämän viikon, voin kompensoidan myöhästymisen pysymällä paikalla vähän kauemmin kuin yleensä.

Onnistunut olo

Tapasin tänään ensimmäistä kertaa uuden osastopäällikkömme. Hän aloitti työnsä jo pari viikkoa sitten, mutta enpä ole onnistunut vielä nuorehkoa naispäällikköä tätä ennen näkemään.
Hän järjestää näin työskentelynsä alussa tutustumistilaisuuksia eri yksiköiden kanssa ja tänään oli meidän vuoromme.

Meidän yksikössämme on käytössä vähän erilainen systeemi projektien valvonnassa kuin muissa ja lupasin pomolle, että kerron, kuinka me asiaa hoidamme. Eilen jo vähän mietin sanojani, mutta pitkälle en päässyt. Tänään kirjoitin muutaman yksityiskohdan paperille ja luotin improvisointitaitoihini. Onneksi minun ei ihan ensimmäisten joukossa tarvinnut suutani avata vaan sain rauhassa kuunnella ja katsella. Seurasin, kuinka päällikkö reagoi ja kommentoi esityksiä ja mikä oli hänestä tärkeätä. Siinä samalla kirjasin paperille omia ajatuksiani ja päätin painottaa erityisesti tehokkuutta. Se tuntuu nyt olevan tärkeääkin tärkeämpää.

Vuoroni tuli tilaisuuden loppupuolella. Aikaa minulla oli kolmisen minuuttia ja hyvin sain asiani kerrotuksi. Siinä ajassa ehdin yleisöä jopa naurattamaankin. Tilaisuuden jälkeen tuli moni kiittelemään ja sanomaan, että olin hyvin onnistunut asian esittämään.

Päällikkö pyysi, että selostaisin systeemiämme yksityiskohtaisemmin joskus kuukauden kuluttua toisille osastopäälliköille. Oma pomoni oli innoissaan ja minäkin vähän, olenhan ollut yhtenä asiaa kehittämässä ja tällä hetkellä toimin homman vastuuhenkilönä. Toivottavasti en selän takia joudu sairauslomalle vaan saan itse kertoa systeemistä. Minusta on kiva puhua ihmisille asioista, jotka osaan ja tunnen tärkeiksi.