Taisi aamulla päästä muutama ärräpäällä vahvistettu sana, kun etsin komerosta vaatteita päälleni. Joka aamu herätessäni tulee ensimmäiseksi mieleeni kysymys, mitä tänään päälleni pistäisin. Illallahan se ongelma pitäisi selvittää, mutta en jaksa ryhtyä rättisulkeisiin väsyneenä. Hyvä, kun saan vaihdetuksi työvaatteet mahdollisimman mukaviin kotirytkyihin.
Ei se vaatesouvi aamulla yhtään helpommalla suju. Kiire painaa päälle vaikka ei meillä niin kovin tarkkoja ollakaan siitä, koska töihin tulee. Olisi kuitenkin kiva ehtiä työpöydän ääreen ennen ruokatuntia.
Sen enempää miettimättä repäisin eilen tuolin karmille jääneet farkkuni jalkaan. Ei nekään ihan ihmisten ilmoille kelpaisi, mutta onneksi on perjantai ja eikä tarvitse näyttää viralliselta. Jaahas, seuraavaksi pusero. Se olikin jo vaikeampaa. En oikein tykkää paitapuseroista enkä pelkässä t-paidassakaan tunne oloani oikeaksi. Kaikki mukavat, valasmaista keskivartaloani peittävät tunikat olivat likapyykkikorissa. Olisihan kaapissa yksi Marimekko-juttu ollut, mutta sitten olisi pitänyt vaihtaa mustat housut jalkaan ja löytää mustat rintsikat. Tietysti nekin kaikki olivat pesussa. Voihan vetelys! Lopulta revin henkarilta inhoruskean paitiksen, joka vielä viimeeksi oli ihan hyvä. No, olkoon, aika hyvä sitten.
Tietysti sille oli tapahtunut jotain outoa kaapissa roikkuessaan. Paita oli lyhentynyt ja muutenkin kutistunut ihan kamalaksi. Kelpaisikohan autotallirätiksi, siis öljytahroja pyyhkimään? Löysin toisenkin paitiksen. Se on jotain joustavaa materiaali ja raidallinen. Onneksi raidat ovat pitkittäin, sellaisethan tunnetusti hoikentavat. En kyllä tajua, mitä apua niistä raidoista on, kun napit kiristävät ja paita joustaa oikein näyttävästi muotojeni yllä.
Sitten sukat. Toinen koiristamme ilmestyy kuin tyjhästä aina auttamaan niiden pukemisessa. Se yrittää kaikkensa, että sukat pysyisivät mahdollisimman kauan muualla kuin jaloissani. Leikki on ihan hauskaa. Paitsi silloin, kun sukat hajoavat ja joudun kaivamaan laarista toisen parin.
Lopulta olin sen verran valmiina lähtöön, että vain takki ja kengät puuttuivat. Takit jätin suosiolla kaappiin, ei kai siellä vielä paitahihasillaan palele. Kenkähyllystä nappasin mukavimmat mahdolliset ja lähdin töihin. Metrolle kävellessäni muistin, miksen käytä usein nyt jalassani olevia kenkiä. Jostain syystä vasemman jalan kengällä on taipumus rullata sukkaa alaspäin jalkapohjan alle mytyksi. Aina muutaman metrin välein pyllistelin, revin sukkaa ylöspäin ja kirosin. Että pitääkin olla ihmisen pukeminen niin vaikeaa!
Taas kerran päätin ryhtyä afrikkalaiseksi. Taidan hakea etnisestä kaupasta pitkän, värikkään halatin päälleni ja kätkeä joka aamuisen murheenkryynipääni turbaanin sisään. Mitähän ne töissä sanoisivat, jos ihan oikeasti toteuttaisin ajatukseni? Varmaan aika paljon. Sitäkin ihmeteltiin, kun kerran kostean kylmänä talvipäivänä olin vetänyt päälleni punaisen ulkoilutakin. Hiihtämäänkö olet menossa?, kysyttiin.
4 kommenttia:
Tuo sukan rullautuminen pois jalasta on minullekin tuttua. Käsittämätön ilmiö.
Yhdet saappaat rullaavat minullakin sukkia saappaan kärkeä kohti, ärsyttävää.
Minun vaatekaapillani on myös sellainen ikävä vaikutus vaatteisiini, että pidemmän aikaa, kun siellä kolttua seisotan, niin kutistunut on, totta vie. :)
Jos on t-paita ihminen pitää ostaa kasa sellaisia hienoksi paidaksi naamioituja t-paitoja, joita sitten tunkee jakun alle. Niitä saa kauluspaidan näköisinäkin ja myös avarilla kaula-aukoilla. Niillä pelastaa monta epätoivoista aamua.
Famu: Rullautuvat sukat ovat kyllä keljuja.
Unelma: Vaatekaapit on varmaan valmisettu jostain kutistavasta lastulevystä. Selvästi vaatekauppiaiden salajuoni.
Jalala: Olen etsinyt sellaisia paitoja, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain makkarakuorimaisia. Tai sitten ne roikkuvat päällä. Kun löytäisinkin hyvän mallisia, ostaisin varmaan tusinan. :)
Lähetä kommentti