3.9.2009

Kuuluuko Suomi Euroopan Unioniin?

Edit. maanantai 7.9: Taidanpa jatkaa kisaa vielä parisen päivää, kun kilpailu taisi osoittautua niin vaikeaksi, että vastauksia joutuu etsimään useita päiviä. Ei yhtään tarvitse arastella, jos vastaus menee väärin. Kaikki pääsevät arvontaan mukaan. Kuten aikaisemmin kerroin, voittajalle lähtee EU-tietopaketti, jossa on mm. lapsillekin jotain. Eikä voittopaketti pelkkää kuivaa tietoa sisällä, kyllä näin vaikean kisan palkinnossa täytyy jotain paikallista makuelämystäkin olla.

Näin syyskuun alkajaisiksi päätin järjestää lukijoilleni helpon EU-pitoisen tieto- ja/tai arvauskilpailun. Ta-daa, nyt se alkaa!

Kysymys 1: Kuuluuko Suomi Euroopan Unioniin?
Tätä kysyttiin minulta tänään postissa, kun olin lähettämässä kummitytön synttärilahjaa Suomeen (anteeksi L, kun tulee vähän myöhässä). Kysyjän rinnassa oli student-tarra, joten varmasti poika oli kouluja jo vähän aikaa käynyt. Opiskelijaparka joutui yhteiskuntaopin pikakurssille ja oli vilpittömästi pahoillaan, kun ei tuntenut kaikkia EU-maita.

Kysymys 2: Mikä maa liittyi tämän vuoden alussa euroalueeseen?
Huomasin viikko sitten, että minulla oli aukkoja tiedossa. Nyt tiedän jopa viime vuonna liittyneet.

Kysymys 3: Mitkä kaksi maata ovat viimeeksi liittyneet EU:hun ja koska?
Ha, haa, tämä on helppo!

Kysymys 4: Mitkä maat seuraavaksi liittyvät yhteiseen unioniimme, tai paremminkin, luettele maat, joiden kanssa käydään laajentumisneuvotteluja.

Kysyn näitä siksi, että aloin aamulla postissa ajatella, kuinka vähän oikeastaan tiedämme Euroopan Unionista. Ymmärrän kyllä, että vuonna 1996, kun lähetin postia Porista Brysseliin, minulta kysyttiin, oliko Brysseli Saksassa, tai vuonna 1999 jossain Brysselin virastossa väitettiin, ettei Suomi ollut EU:n jäsenmaa, mutta että vielä vuonna 2009 ihmetellään samaa asiaa! Olin oikeasti kuin puulla päähän lyöty.

Annanpa muutaman päivän aikaa etsiä vastauksia, jos ihan suoralta kädeltä ette muista. Joskus maanantai-iltana 7.9. asettelen kommenttilooraan vastaukset epämääräiseen, mutta ehdottomasti tasa-arvoiseen läjään ja avoimin silmin poimin joukosta voittajan. Palkintona haasteellisessa kisassa on EU-tietopaketti, josta saattaa jollekin olla jopa iloa. Lisäbonuksena annan arvonnassa pärjänneelle mahdollisuuden valita paketin kielen. EU:n virallisia kieliä on 23, joista on helppo valita.

Nyt kaikki oikeita (tai vääriä) vastauksia etsimään, sillä juuri Sinä saatat pian olla onnellinen EU-paketin omistaja!

EU-symboli täältä.

9 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Eihän tämmösiä tartte tietää, kun asuu EU:n ulkopuolella..?

Heli kirjoitti...

Kauheeta, hävettävää, mä en osaa vastata kuin tuohon ensimmäiseen! Täytyy opiskella ja palata asiaan myöhemmin, tottahan haluan osallistua noin mielenkiintoisen palkinnon arvontaan.

L ei muuten vieläkään osaa miettiä kuka on synttärit muistanut ja kuka mahdollisesti ei, onneksi. Yllätys onkin sitten suuri ja iloinen jos postilaatikosta jotain löytyy!

Eeva kirjoitti...

Juu, mä asun kanssa ihan liian kaukana....

Lisäksi mua ei kyllä yhtään kiinnosta. Ihan turha koko EU. No joo, muutamia hyviä asioita on tullut, mutta monta idioottimaista mm. surullisen kuuluisat banaanit ja käyrät kurkut. Hah hah sanon minä.

Anonyymi kirjoitti...

1. Kuuluu - toki!
2. Slovakia
3. Bulgaria ja Romania 1.1.2007
4. Kroatia, Makedonia ja Turkki

Minä varmaan voitan palkinnon, kun muita osallistujia ei näytä olevan :)
Liisa

Tuija kirjoitti...

Anne: Hih, hih, ei tietenkään tarvitse tietää, mutta tietämättäkin voit osallistua.

Heli: Älä yhtään häpeä, äkkiä sinä vastaukset löydät. Reippaasti vaan mukaan.

Eeva: Eihän kaikki voi kaikesta olla kiinnostunut, tylsäähän sellainen olisi. Kyllä täältä posti sinnekin kulkee, jos osallistut ja voitat arvonnassa.

Liisa: Kiitos osallistumisesta. Katsotaan nyt, miten käy, kun pidensin hieman kilpailuaikaa. Eikös banaanivaltioissakin niin tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

OK! Belgiahan luetaan banaanivaltioihin - ainakin viimeksi, kun tarkistin :)
Liisa

Heli kirjoitti...

Ihan oikeasti nyt etsin nämä vastaukset enkä kopsannnut kaverilta.

1. Jep
2. Slovakia
3. Romania ja Bulgaria
4. Lähestymisneuvottelut aloittaneet
Bosnia-Herzegovina, Serbia,
Albania, Montenegro

Heli kirjoitti...

Vielä tuohon neloskohtaan:
Jäsenyysneuvottelut on aloitettu Kroatian ja Turkin kanssa. En oikein hiffannut kumpaa tarkoitit

Eeva kirjoitti...

No hitsi, pakko vastata:

1) kuuluu
2) Slovakia (wikipedia tietää kaiken)
3) 2007 Bulgaria ja Romania
4) Turkin ja Kroatian kanssa aloitettu jäsenyysneuvottelut 10/05, Makedonialle annettu ehdokasmaan asema 12/05 ja Islanti päätti hakea jäsenyyttä tänä vuonna

Siinä! Enkä luntannut yhtään muutakuin kuukkelista :)