Jaahas, minusta on tehty pitkästä aikaa helsinkiläinen vaikka olen luullut olevani täällä Belgiassa kirjoilla. Sain nimittäin eilen postia pääkaupunkiseudun verotoimistosta. Muistivat minua jokavuotisella veroilmoituksella. No, eipä tämä helsinkiläisyys nyt niin outoa ole. Tietoni mukaan kaikkien ulkomaille muuttavien suomalaisten veroasiat hoidetaan keskitetysti Helsingin verotoimistossa. Hassua kuitenkin on se, että tämä oli ensimmäinen kerta muuttoni jälkeen, kun veroilmoitus tuli pääkaupungista. Tähän mennessä, lähes kymmenen vuotta, se on aina tullut kaupungista, jossa olin kirjoilla ennen muuttoani. Viime vuonna tosin oli jotain muutoksia nähtävissä, sillä sain kaksi veroilmoitusta. Toinen viimeisimmältä asuinpaikaltani ja toinen sitä edeltävältä.
En minä veroilmoituksiani kummemmin ole pohtinut, eihän niissä mitään täytettävää ole. Ainoat summat, jotka lomakkeessa näkyvät, ovat tiedot asuntolainastani. Minulla on toiseksi viimeisimmässä kotikaupungissani pieni osakehuoneisto, josta on vielä vähän lainaa jäljellä. Siksi varmaan se ilmoituskin sieltä viime vuonna tuli.
Kohta postiluukkuun kolahtaa myös belgialainen veroilmoitus. Siinä olisi sivukaupalla täytettävää ja oikein kunnolla pohdittavaakin, jos olisin belgialaisen yrityksen palveluksessa. Nyt riittää, kun liitän ilmoitukseen työnantajalta saamani todistuksen, ruksaan pari kohtaa ja lisään allekirjoitukseni. Helppo homma, mutta silti tuntuu aina jäävän viime tippaan.
Aloin eilen pohtia muutenkin näitä veroasioita, kun luin Hesarin uutisen ehdotetusta mediamaksusta. Perittäisikö se koko vuodelta myös ulkomailla asuvilta suomalaisilta, joilla on esimerkiksi kesämökki tai asunto Suomessa, mutta käytössä vain lomien aikana? Jos maksan mediamaksun koko vuodelta, saanko sitten katsoa suomalaisten TV-kanavien kaikkia ohjelmia tietokoneeltani myös Suomen rajojen ulkopuolella? Nyt vain osa esimerkiksi YLE Areenan ohjelmista on ulkomailla nähtävissä.
Entäs sitten kotitaloudet, joissa ei ole televisiota eikä internettiä. Pitäisikö heidänkin maksaa muiden television katselusta? Onkohan tässä on taas yksi suunnitelma, jota ei ole ihan loppuun asti ajateltu?
Kyllähän minä mediamaksun maksan niin kuin olen maksanut TV-lupamaksunkin, mutta hyvä olisi jos kummatkin voisi maksaa vaikkapa vain kuukaudeksi tai pariksi. Voisinhan Suomessa olevan autonkin siirtää halutessani seisontavakuutukseen, miksen sitten telkkaria.
2 kommenttia:
Tuo suunnutteilla oleva mediamaksu on mielestäni veroluontoinen, ilman progressiota. Jos se on pienempi kuin nykyinen TV-lupamaksu maksan sen mielelläni, mutta se ei ole oikein niitä kohtaan joilla ei ole televisiota tai jotka käyttävät sitä vain osan vuodesta kuten sinä.
Tuon mediamaksu olisi pikkuisen halvempi (175€) kuin nykyinen TV-lupa, joka on muistaakseni jotain 220€. Sen puoleen siis hyvä, mutta kun sen joutuu maksamaan nekin, joilla ei kyseistä vempainta tai mitään muutakaan ole, niin mielestäni on väärin. Mitä tuolla maksulla siis saa ne, joilla ei ole TV:tä tai radiota??? Rahastusta taas kerran!
Lähetä kommentti