14.4.2009

Kyynärpäätaktiikkaa ja mielen hallintaa

Brysselin metrolinjat ovat muuttuneet. En vielä tiedä, kuinka paljon uudet linjat auttavat työmatkaajia, mutta ainakin minä pääsin aamulla töihin paljon nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ei enää tarpeettomia metron vaihtoja, yhdellä junalla saan körötellä koko matkan. Istumapaikkakin löytyi helposti.

Ilalla asia olikin aivan toisin. Odottelin parin tuhannen muun matkalaisen kanssa laiturilla metroa saapuvaksi. Valotaulun mukaan tulossa oli kaksi junaa, ensin se, jolla minä pääsisin perille ja seuraava juna olisi muita varten. Harmi vain, että kumpikin metrojuna ajaa samaa linjaa aika pitkän matkan ja lähes kaikki työmatkailijat työntyivät tietysti siihen. Kyynärpäitä käyttämällä pääsin minäkin mukaan rattoisaan matkantekoon. Aikani siinä ahtaudessa seistyäni, juna pysähtyi taas asemalle ja lisää väkeä yritti änkeä sisään. Hetken päästä kuljettaja ilmoitti teknisestä ongelmasta ja ajoi kaikki ulos. Siinä taas seisoskeltiin ja odoteltiin seuraavaa mahdollista kulkuneuvoa. Minä sain tarpeekseni, menin toiselle puolelle odottelemaan ja kuljin loppumatkan - tai oikeastaan koko matkan ja vähän enemmänkin - väärään suuntaan. Aikaa kului ihan liikaa, otti päähän koko metroverkosto. Tällä viikolla on vielä suuri määrä porukkaa lomilla ja nyt jo uusmetroilu tökkii. Kuinka mahtaa käydä ensi viikolla, kun tavallinen työviikko alkaa?

Myöhemmin minun piti vielä käydä kaupassa. Ostosten teko sujui muuten joutuisasti, mutta auta armias, kun kassalle pääsin. Jonot olivat pitkiä ja ihmiset äkäisiä. Lisäksi kassarouvan piti jokaisen asiakkaan kanssa vaihtaa kuulumisia. Sen vielä jotenkin ymmärsin, mutta miksi niitä kuulumisia piti vaihtaa työkavereittenkin kanssa ja antaa asiakkaiden puhista jonossa. Läheltä piti, etten jättänyt ostoksiani hihnalle ja lähtenyt ulos koko putiikista, kun kesken kaiken kassarouva ryhtyi vielä seteleitä laskemaan ja luovuttamaan niitä viereen tulleelle myymälän hoitajalle.

Pitäisi varmaan asua ihan työpaikan vieressä, ettei tarvitsisi joka päivä jossain jonottaa. Miten se tänään tuntuikin niin kamalan rasittavalta, vaikka yleensä suhtaudun kaiken maailman ruuhkiin ihan leppoisasti.

4 kommenttia:

Marjukka kirjoitti...

Kyllä kassajonossa (tai missä jonossa vaan) rupeaa ärsyttämään, jos kassahenkilö tekee kaikkea muuta, kuin varsinaista työtään. Ruuhka-aikana varsinkin!
Omista asioista ei missään nimessä kuulu keskustella asiakkaiden aikana.

Tuija kirjoitti...

Kassoilla jonottaminen on täällä kyllä ihan oma taiteenlajinsa. Parasta olisi työntää tyhjä kärry kassajonoon ja juosta hakemassa siihen ostoksensa samalla kun jonottaa. Niin tekevät jotkut, minä en vielä ole oppinut.

annnim kirjoitti...

Hei, eksyinpä juuri blogiisi ja lueskelin näitä Belgiaan liittyviä kohtia innolla, kun täällä itsekin asustelen!

Tiedän niin tuon tunteen jonottamisesta - belgialaiset tuntuvat yksinkertaisesti rakastavan jonottamista!! Mihin tahansa menetkin, aina pitää jonottaa. Joukkoliikennelippuja jonotetaan monta tuntia, kaupunkiin rekistöidyttäessa sain jonottaa monta tuntia - mutta nuo nyt ymmärtäisi, kun miettii, että ne on byrokraattisempia juttuja. Kun taas tuo kaupan kassalla jonottaminen - hohhoijaa. Kassat ovat ensinnäkin uskomattoman hitaita, höpisevät omiaan ja mitään ei tapahdu. Brysselin keskustassa kauppajonossa voi hyvin joutua seisomaan 20-30 minuuttia niin Delhaizella kuin Carrefourillakin! Ihan mahdotonta. Kyllä oli Suomessa käydessä Citymarketin kassalla hyvä fiilis, kun monta kassaa oli auki ja jono eteni todella sutjakkaasti!

Tuija kirjoitti...

Hei annnim! Kiva kun kävit täällä. Tuo jonottaminen taitaa kyllä olla oikein paikallista huvia. Eilenkin taas jonotin vain kahden ihmisen takana kaupan kassalla. Elleivät ostokseni olisi jo olleet hihnalla, olisin varmaan lähtenyt ulos. Niin rattoisan hitaasti kävi kassaneidin ja asiakkaiden seurustelu.