Vanhat vaivat, uudet konstit

Tällä viikolla olen ravannut lääkärissä. Ensin maanantaina piti käydä nilkkaa näyttämässä ortopedilla ja eilen istuin pitkän tovin omalääkärin juttusilla välilevytyrän takia.

Omalääkärini uutiset eivät kovin positiivisia olleet. Minulla on kuulemma niitä pahuksen tyriä kaksi, yksi pieni ja yksi iso. Se iso on päättänyt puristaa vasemman puolen hermoja lyttyyn ja siksi vasen jalkani on lievästi sanoen outo. Polven alapuoli on koko ajan kuin tulessa ja välillä koko jalka antaa periksi ja menee ihan veteläksi. Tuohon tulisuuteen alan jo tottua vaikka se ei mukavalta tunnukaan, mutta vetelä jalka on minulle liikaa.

Lääkärini ehdotti, että varaisin ajan Aalstin sairaalasta neurokirurgian erikoislääkäriltä. Samalla pitäisi mainita, että asialla on kiire, ettei tarvitse sentään kuukautta odottaa. Varasin tänään ajan ja parin viikon päästä pääsen tohtoria tapaamaan.

Sairaalan neurokirurgian osasto on erikoistunut välilevytyrien hoitoon (leikkauksiin?) ja lääkärit ovat kuulemma maan huippua. Muistin, että hollanninkielen opettajamme arvosteli juuri tuota samaista sairaalaa aika kipakasti. Hänen mukaansa sairaalassa ei käytetä perinteisiä hoitomuotoja vaan etsitään uusia tapoja hoitaa vanhoja vaivoja, mikä opettajan mukaan on puoskarointia. Lääkärini myönsi uudet keinot, mutta oli ehdottomasti sitä mieltä, että puoskarointia se ei ole. Juttelimme juurta jaksain asiasta ja hän kertoi sairaalan tekevän paljon tutkimustyötä ja saaneen mainetta uusista menetelmistään.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että erilaisiin vaivoihin löydetään uusia hoitokeinoja. Eivät mitkään nykyisetkään olisi ilman tutkimusta käytössä. Sitäpaitsi kaikki tutkimus tehdään nykyisin tarkan valvonnan alaisena. Jokainen vähänkin erikoinen koe tai toimenpide käsitellään ensin maan eettisessä toimikunnassa ennen kuin sen tekemiseen annetaan lupaa. Toimenpiteitä ei myöskään tehdä, jos potilas ei niihin lupaa ole antanut. Erikoisesti sairaalan sydäntauteihin erikoistuneet lääkärit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja työstään ja uusista hoitomuodoista. Kuulin töissä, että Belgian kuningaskin on samaisessa sairaalassa leikattu.

Lääkärilläni ei tuntunut olevan mihinkään kiire ja juttelimmekin yli tunnin kaikenlaista. Lääketieteelliset tutkimusprojektit ovat työn puolesta minulle tuttuja ja asiasta on helppo puhua. Ei minulla mitään sen alan koulutusta ole, mutta töissä olen paljon oppinut ja saanut tutustua eri alojen asiantuntijoihin. Minun ei ole ollenkaan vaikea suhtautua myönteisesti hyvin perusteltuun toimenpiteeseen tai hoitomuotoon, kunhan ei ihan kamalan paljon satu ja eiköhän siihenkin apu löydy. Taidan ollakin oivallinen koekaniini.

Töissä olen saanut vaivaani jos jonkinlaista neuvoa ja ohjetta. Joku on sitä mieltä, että pitää jumpata, toinen sanoo, että pitää mennä osteopaatille, joku ehdottaa kiropraktikkoa. Lisäksi asiaa hyvin tuntevat lähteet sanovat, että ainakin kolmella lääkärillä pitää käydä ennen kuin on mahdollista päättää, mikä on paras hoitotapa.

Ja katin kontit, sanon minä! Minun selkääni ei kukaan paatti tai praktikko ala väännellä ja vaivata. Jos kävisin usealla erikoislääkärillä ja kaikki olisivat eri mieltä, kuinka minä tavallinen ihminen pystyisin päättämään, mikä olisi oikein? Minä menen nyt Aalstiin ja annan selkäni sellaisen asiantuntijan hoitoon, joka tietää ja näkee, mitä nikamien välissä on. Jos ilman leikkausta asiaa ei voi hoitaa, sitten leikataan.

(Otin muuten vähän tuttavan kautta selvää noista Aalstin hernia-spesialisteista. Sain kuulla, että ovat parasta A-luokkaa.)