Tapasin tänään ensimmäistä kertaa uuden osastopäällikkömme. Hän aloitti työnsä jo pari viikkoa sitten, mutta enpä ole onnistunut vielä nuorehkoa naispäällikköä tätä ennen näkemään.
Hän järjestää näin työskentelynsä alussa tutustumistilaisuuksia eri yksiköiden kanssa ja tänään oli meidän vuoromme.
Meidän yksikössämme on käytössä vähän erilainen systeemi projektien valvonnassa kuin muissa ja lupasin pomolle, että kerron, kuinka me asiaa hoidamme. Eilen jo vähän mietin sanojani, mutta pitkälle en päässyt. Tänään kirjoitin muutaman yksityiskohdan paperille ja luotin improvisointitaitoihini. Onneksi minun ei ihan ensimmäisten joukossa tarvinnut suutani avata vaan sain rauhassa kuunnella ja katsella. Seurasin, kuinka päällikkö reagoi ja kommentoi esityksiä ja mikä oli hänestä tärkeätä. Siinä samalla kirjasin paperille omia ajatuksiani ja päätin painottaa erityisesti tehokkuutta. Se tuntuu nyt olevan tärkeääkin tärkeämpää.
Vuoroni tuli tilaisuuden loppupuolella. Aikaa minulla oli kolmisen minuuttia ja hyvin sain asiani kerrotuksi. Siinä ajassa ehdin yleisöä jopa naurattamaankin. Tilaisuuden jälkeen tuli moni kiittelemään ja sanomaan, että olin hyvin onnistunut asian esittämään.
Päällikkö pyysi, että selostaisin systeemiämme yksityiskohtaisemmin joskus kuukauden kuluttua toisille osastopäälliköille. Oma pomoni oli innoissaan ja minäkin vähän, olenhan ollut yhtenä asiaa kehittämässä ja tällä hetkellä toimin homman vastuuhenkilönä. Toivottavasti en selän takia joudu sairauslomalle vaan saan itse kertoa systeemistä. Minusta on kiva puhua ihmisille asioista, jotka osaan ja tunnen tärkeiksi.
2 kommenttia:
Hienosti homman hoidit, kun saat vielä esitellä asiaasi muillekin! Hienoa tuntea itsensä arvostetuksi!
Ei se taannoinen arviointiraportti ollut tuulesta temmattu!
Joo, vielä tänäänkin piti vähän hymistellä.
Lähetä kommentti