Kävin eilen töissä. Hyvä työkaveri siirtyi virkaoksalla ylemmälle ja piti perinteiset läksiäiset. Täällä ei juoda läksiäiskahvia vaan tarjotaan shampanjaa ja viiniä sekä pieniä ja miksei suurempiakin makupaloja. Puheita pidetään, musiikkia soitetaan, nauretaan ja joskus lauletaankin. Hauskaa oli tälläkin kertaa vaikka haikealta aina tuntuu, kun joku porukasta lähtee.
Läksiäislahjan ostaminen ei nyt ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin yleensä. Työkaveri on suuri Led Zeppelinin ihailija ja lisäksi hän on juuri muuttanut ja alkanut sisustaa uutta kotia. Päädyimme ostamaan bändistä kertovan kirjan ja lopun kerätyn rahan käytimme Habitatin lahjakorttiin. Kukkiakin tietysti ostimme, mutta ei kimppua, sillä "ei miehelle saa kukkakimppua antaa", minulle sanottiin. Kirjan olin hommannut jo ennen sairauslomaani ja eilen piipahdin Habitatissa ennen kuin ajoin töihin.
Jäin läksiäisten jälkeen vielä joksikin aikaa töihin, kun en parin viinilasillisen jälkeen heti arvannut autonrattiin mennä. Työkaverit pistäytyivät huoneessani yksi toisensa jälkeen utelemassa, mikä minua oikein vaivaa. Sympatiapisteitä kerääntyi roppakaupalla ja jokaisella tuntui olevan takataskussaan parannuskeino. Jostain syystä vain otti päähän ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot. Olen nyt viikon yrittänyt parannella itseäni ja mitään muutosta ei ole tapahtunut. Lupasin, että menen maanantaina töihin, mutta jos yhtään en viikonlopun aikana parane, taitaa työnteko jäädä vieläkin haaveeksi. Harmittaa tämä olotila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti