Edessä uusi vuosi

Kuvan on taatusti ottanut joku muu kuin minä.

Mitä kellot sanovat
yönä uuden vuoden?
Uudet ajat tulevat
uuden toivon tuoden.
Uudet tunnit juoksevat,
uudet nopsat jalat,
kenties sujuu paremmin,
kaikki minkä alat.
Uudet teot tulevat,
ajatukset uudet.
Lähemmäksi liukuvat
uudet salaisuudet.
- Aale Tynni

OIKEIN MAHDOTTOMAN HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!

Sataa, paistaa ja pakastaa

Nyt on reissu reissuttu ja kiva joulu takana. Ehdin saunoa neljässä eri saunassa ja nukkua viidessä eri sängyssä. Sain syödä jouluherkkuja useassa ruokapöydässä vielä useampaan kertaan. Tapasin vanhoja sukulaisia ja ystäviä ja tutustuin uusiin. Ja ennen kaikkea sain viettää aikaa rakkaitten lapsieni kanssa. Kiitos kaikille minua kestinneille ja hyvänä pitäneille!
Suomen matkani aikana ehdin ajaa satoja kilometrejä autolla, istua bussissa ja junissa ja taksillakin taisin ajella. Kunnon talvi ja lumimyräkät toivat oman jännityksensä matkustamiseeni. Paluu Belgiaan oli kuin olisin toiselle planeetalle laskeutunut. Pellot ovat vihreinä eikä lunta ole kuin pieninä, likaisina läjinä siellä täällä. Eilen paistoi vähän aurinko, mutta nyt taas sataa vettä. Tämä mikään talvi ole, toista se oli Suomessa.

Onneksi minulla on vielä vähän lomaa jäljellä. Jospa pakkaisimme koirat autoon ja lähtisimme pariksi päiväksi tutkimaan, miltä maailma näyttää Brysselin ulkopuolella.

Hauskaa joulua!

Hauskaa, iloista, rauhallista, maistuvaa, lämmintä, lumista, aurinkoista joulua kaikille!

Täällä on talvi!

Meillä on oikea talvi. Eilen paistoi aurinko ja ulkona oli pakkasta -7 astetta. Tänään tulee lunta lisää ja pakkanen on vähän lauhtunut, mutta vieläkin ollaan miinuksilla.

Lauantaina ostosreissulla

Hetki sitten omalla pihalla. Kottikärryt ovat valmiina jo kevättä odottamassa.

Eilen ihmettelimme, kun kadulle, talomme eteen alkoi pysähdellä autoja ja ihmisiä ramppasi edes takaisin naapuriin tavaroita kantaen. Hetken kuluttua naapuritalon eteen parkkeerasi muuttoauto ja huonekaluja alettiin kantaa remontin keskelle. Uudet naapurimme muuttivat!

Perheen piti muuttaa jo pari viikkoa sitten, mutta remontti viivästyi niin kuin yleensä täällä käy. Kaksi viikkoa on vielä lyhyt aika, usein remontit viivästyvät kuukausikaupalla. Naapurin kadunpuoleinen alakerran olohuone näyttää vielä olevan täynnä telineitä ja maalipurkkeja, mutta varmaan tärkeimmät huoneet ovat jo kunnossa. Saa nähdä, koska päästään tutustumaan uusittuun taloon. Kovin valoisalta se jo nyt ulospäin näyttää, kun seinät on maalattu vaaleiksi. Entisen naapurin, vanhan papan aikaan värit olivat tummia ja lattioita peitti kukalliset kokolattiamatot. Tuskinpa nuori pari niitä jätti paikoilleen.

Viikolla oli postilaatikkoomme tullut uusilta naapureilta valokuvallinen joulukortti. Äiti, isä ja kaksi tytärtä poseerasivat puiston puiden keskellä. Tiesin, että heillä on kaksi lasta, mutta vain yhden olen toistaiseksi nähnyt. Remontin aikana tyttäret eivät kertaakaan käyneet talolla. Äiti sanoi, ettei halua lasten pelästyvän hajotettuja huoneita. Tosin uudet naapurimme ovat ns. uusioperhe, joten voivathan lapset olla toisen vanhemman luona.

No, nyt alkaa tuntua siltä, että olen liian utelias. Mitä se minulle kuuluu, kuinka naapuriperhe elämäänsä järjestää. Kiva vain, kun tulee taas elämää seinän taakse.

Viho viimeinen

Miksi muuten sanotaan viho viimeinen? Onko viho lyhennys sanasta vihdoinkin? Oli miten oli, tänään olen viimeistä päivää töissä ennen lomia. Aamupäivällä ehdin vielä vähän tehdä töitä ja sitten olikin vuorossa osaston joululounasjuhlatilaisuus. Kyllä meillä olikin hauskaa!

Yli 150-päinen porukka oli kokannut, leiponut ja ostanut ruokia jos jonkinlaisia. Oli italialaisia antipastoja, espanjalaista paellaa, aasialaista kanankoipia ja vihanneswokkia, juustoja, lihapullia, suomalaisia karjalanpiirakoita ja salaatteja jos jonkinlaisia. Paistamani lihapaisteijat sopivat hyvin seuraan eivätkä ainakaan huonoja olleet, kun kaksi suurta tarjoiluvadillista tyhjentyi tuota pikaa. Juomiakin oli kaikenlaisia, mutta runsaasta tarjonnasta huolimatta ihmiset näyttivät pysyvän selvin päin.

Joulujuhlallamme oli korkeatasoinen alku kun yksi kollegani lauloi ooppera-aarian sisäpihan tasanteella. Naisen kaunis ja vahva ääni pysäytti ohikulkijatkin. Suurin osa työkavereistani tiesi naisen taidot, mutta monet silti yllättyivät. Minullakin kiipesivät vilunväreet selkäpiitä pitkin laulua kuunnellessani. Onneksi pohjoismainen yhteistyökuoromme pääsi hetken päästä keventämään tunnelmaa. Kaikki me osastomme (laulutaidottomat) skandinaavit esitimme reippaasti Hej, tomtegubbar ja sen jälkeen piirissä pyörien vielä Nu är det jul igen. Laadukkaan ohjelmanumeromme kruunasi Kulkuset monikielisesti laulettuna. En tiedä, miltä kakofoninen hoilaamisemme kuulosti, mutta aplodit olivat valtavat.

Yksi porukka oli nähnyt oikein kunnolla vaivaa ohjelmansa kanssa. Lavalle nousi tusinan verran punaisiin pukeutuneita virkanaisia ja yksi -mies kitaroineen. Oikein oli koreografiakin rakennettu elokuvasta tuttuun kappaleeseen eikä hetken päästä yleisöä pidätellyt mikään. Huusimme, vihelsimme, tömistimme jalkoja ja hakkasimme käsiä yhteen, kun laulutaidoiltaan ei-mitenkään-erinomainen kuoro esitti vanhan Wet Wet Wet -biisin uudelleen sanoitettuna.



Nyt on lahjat töissä jaettu ja juhlat juhlittu ja minulla on edessä parin viikon loma. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Belgiassa on valkoinen joulu, mutta täkäläisestä säästä ei koskaan tiedä. Lumi voi olla sulanut jo huomenna.

Joulutornado

Nyt on tornado lähtenyt liikkeelle! Eilen vietin ruokatunnin ryntäillen kaupasta toiseen ja löysinkin melkein kaikki lahjat. Tänään on kuitenkin pakko jatkaa, ettei pääse tunnelma latistumaan. Sitä paitsi on parempi viettää ruokis kävellen kuin raskaan peruna-liha-soossi-lautasen ääressä. Tosin eilen pikapalaksi ostamani täytetty patongin pätkä ei tainnut olla yhtään ruoka-annosta kevyempi. Hyvä puoli sen syönnissä oli kuitenkin se, että sain samalla olla liikkeellä.

Illalla paketoin lahjoja yhden postipaketillisen verran. Toivottavasti ehtivät vielä jouluksi perille. Lisäksi väsäsin parin tunnin ajan pieniä tuikkukynttilä-minttusuklaa-paketteja lähimmille työkavereille. Minulla on erittäin mukavia ja aina auttavaisia työkavereita ja jotenkin haluan heitä muistaa. Loput lahjat taidankin ahtaa matkalaukkuun ja raahata mukanani.

Tänään vietän iltaa lihapasteijoita paistaen. Meillä on huomenna lounasaikaan osaston joulujuhla ja sinne on jokaisen tarkoitus tuoda syömistä. En tiedä, mitä pasteijoista tulee, kun en moneen vuoteen sellaisia ole paistanut, mutta kokeillaan nyt. Ovatpahan ainakin omatekoisia.

Lisäksi aion paistaa Suomesta tuodusta lanttusurvoksesta laatikkoa. Survospötkö on ihan uusi tuttavuus minulle. Pari kertaa olen täkäläisistä lantuista jotain yrittänyt, mutta ei se laatikko miltään maistu. Kerran kylvimme suomalaisia lantunsiemeniä toiveena saada taatusti oikeanmakuista laatikkoa. Ei siitäkään mitään tullut. Lantut kasvoivat ja etanat söivät. Syksyllä satoa oli muutaman kuivan kikkareen verran, ei niistä mitään laatikkoa saanut. Taidettiin syödä raakoina sen verran kuin madonsyömistä juureksista jotain sai irti.

Saa nähdä, riittääkö tornadossa energiaa vielä siivoamiseen.

Brysseliläisessä suklaapuodissa. (Kuva ei ole minun ottamani.)

Edit. 17.12. iltapäivällä: Ruokatuntipoukkoilu kaduilla oli haasteellista. Satanut lumi oli tehnyt jalkakäytävät sohjoisiksi ja erittäin liukkaiksi. Kohta pääsen ihailemaan takkuuntunutta liikennettä. Kyllä lumi on kivaa!

Kaukaisessa kylässä

Kohta on kuulemma joulu, mutta joulutunnelmasta en vielä ole saanut kiinni. En ole käynyt joululahjaostoksilla, en leiponut pipareita, en koristellut puita ja pensaita jouluvaloilla, en edes siivonnut. Taitaa tulla kiire.

Tultiinko me oikeaan paikkaa? Eihän täällä näy ketään vai onko vielä liian aikaista? Hei, katsopas, tuolla näkyy pari tyyppiä.

Hei, ketä te ootte? Hu-huu, tulkaa kaikki katsomaan, täällä on jotain outoa meneillään! Miks meille ei koskaan kukaan kerro mitään? Oottakaa, mä tuun kans! Älä töni! Äitii, mä en nää mitään, nosta! Mitä tuolla oikein tapahtuu, tulepas nyt vaari, mennään mekin katsomaan. Älkää nyt kaikki rynnätkö samaan aikaan! Kato vähän, mihin sä astut! Hysss... hiljaa siellä! Pontus puhuu.

Öhöm, tuota, (mitä mun piti sanoa?), ai niin... Tervetuloa tutustumaan pieneen kyläämme. Olemme erittäin ylpeitä, kun tänä vuonna päätitte lähteä etsimään joulutunnelmaa täältä länsirannikolta. Toivomme täydestä sydämestämme, että löydätte etsimänne. Avuksi ja pieneksi muistoksi haluamme luovuttaa teille kokoelman kylämme tunnuksia, joulusydämiä. Joten vielä kerran: Tervetuloa koko kylän puolesta! Hip-hip-hurraa!! Hip-hip-hurraa!!

Mimmille, tyttärelleen ja tämän poikaystävälle lämmin kiitos valokuvista sekä pipareiden ja possujen valmistamisesta.

Joulumielinen tunnustus

Poimin Siperiassa asuvan Eevan blogista tämän suloisen enkelin. Hän halusi antaa sen blogissaan vieraileville ulkosuomalaisille, joten Belgiassa kiitetään.


Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä Hyvää Joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluaisin antaa enkelin edelleen monelle ihanalle ihmiselle, mutta valitettavasti yksikään heistä ei blogia pidä.

Yhden enkelin saa siskoni, joka on vuosien mittaan tehnyt niin paljon äitimme hyväksi. Suuri kiitos Lelde.
Toinen tunnustuksen ansaitsija on tyttäreni. Reipas, ahkera ja rohkea nainen, joka ei kuvia kumarra. Olen kovin ylpeä hänestä.
Tietysti myös hyvä ystäväni Mimmi on enkelin saajien listalla. Aito satakuntalainen nainen, joka puhuu ja ajattelee suoraan sydämestä.
Yksi enkeli menee nuorelle pohjalaiselle ison perheen äidille. Kuinka joku pystyykin pyörittämään perhettä ja omaa yritystä niin rennosti ja levollisena?
Hyvä ystäväni täällä Belgiassa saakoon viidennen enkelin. Kaukana asuvan lapsen äiti hänkin.

Lämmin joulunalun toivotus teille kaikille!

Läppäri-telkkari-ilta

Tälläsin itseni eilen olohuoneen sohvalle ja aloin seurata kannettavan tietokoneeni kautta YLEn areenasta Linnan juhlia. Yllätys, yllätys, areena ei toiminutkaan. "Pahoittelemme ja yritämme korjata tilannetta", ilmoitti YLE usean tunnin ajan ja areena vain heitteli palloja.

Onneksi Arttu Silvast alkoi näyttää nettikameralla kuvattua telkkaria jostain takahuoneesta ja niinpä sain täälläkin seurata juhlaväen hidasta valumista Linnan saliin. Artulle tulleista kommenteista päätellen meitä ulkomaaneläviä tuntui olevan linjoilla runsaasti ja joka puolelta maailmaa. Kaikki manasivat YLEä ja kiittivät Arttua.

Siinä sohvalla huonossa asennossa istuessani pohdin, että kyllä ihminen on yksinkertainen. Minäkin katsoin pienestä läppäristä vielä pienempää telkkariruutua ja luulin, että hauskaa on. No ei kyllä varmaan ollut hauskaa! Selkä tuli kipeäksi ja silmät väsyivät. Ohjelmaankaan ei ole tullut juonimuutoksia vuosikausiin.

Illan riemuisin tilanne oli, kun vuoden professoriksi valittu Howard T. Jacobs tuli kättelyvuoroon ja kommentoija totesi professorin pukeutuneen skottiruutuun ja frakkiin! Oli tainnut jäädä asuasiantuntijalta rillit kotiin. Professorin asu kenkiä lukuun ottamatta oli ihan aito skottilainen juhlapuku, joka ei ollut frakkia nähnytkään. Joku Artun takahuoneessa olevista totesi: "Meiän entinen proffa!"

Nyt katson jalkapalloa

Aamutuimaan moottoritiellä

Eilen alkoi kurkkukipu ja päänsärky ja tänään tuntuu vaiva jatkuvan. Ei ole auttaneet lääkkeet, kuuma tee, villasukat eikä pipo. Ensi viikolla on edessä vuoden kiireisimmät työpäivät enkä silloin voisi sairastella. Tosin tämä tauti on varmaan vain tavallista vilustumista eikä mitään sänkyyn kaatavaa A(H1N1):tä. Sitä vastaan hain maanantaina työnantajan tarjoaman rokotuksen, joka varmaan alkaa vaikuttaa vasta vähän myöhemmin.

Tänään olisi pitänyt siivota, pestä pyykkiä, ulkoilla koirien kanssa ja viettää muutenkin reipas ja kiireinen lauantai. Suunnitelmat menivät uusiksi, mutta ei haittaa, kunhan pääsen lähikaupasta vähän ruokaa hakemaan.

Mitäs aamurusko lupailikaan?

Onneksi ulkona sataa kaatamalla. Voin hyvällä omalla tunnolla olla vaan ja tuijottaa telkkarista jalkapalloa ja muita kiinnostavia urheilutapahtumia (hah!). Taidan napata kirjahyllystä jonkun lukemattomista kirjoista, kaivautua peiton alle ja nukahtaa rillit vinossa, kirja naaman päällä.

Metsäkukkia

Mitä, mitä? Nousin metrosta ylös ja koko aseman täytti tuttu musiikki. Jostain soi Metsäkukkia ja minulla kääntyili pää kuin pöllöllä. Selvisihän asia lopulta, soiton aiheuttaja oli kulman takana. Tällä kertaa asialla ei ollutkaan vain yksi soittaja, vaan kaukaa tulleet miehet olivat saaneet oikein bändin aikaan. Metrokäytävän nurkalla veteli yksi haitaria, toinen rämpytti kitaraa ja oli siinä vielä rumpalikin asialla. Edessään heillä oli iso pahvilaatikko, johon bändin ihailijat saivat rahansa heittää.

Minua nauratti, kun kävelin ohi. Olisin kyllä kolikon laatikkoon viskannut, jos taskussa sellainen olisi ollut. En miesten soittotaidon takia, mutta hyvästä yrityksestä. Ihmispaljoudessa en kuitenkaan arvannut ruveta laukustani lompakkoa kaivamaan. Siinä kuljeskellessani tuli mieleeni, että tässähän voisi vaikka tanssia. Olisipa vierellä kävellyt valssitaitoinen mies, niin olisin napannut kädestä kiinni ja vienyt tanssiin. Mitähän kanssakulkijat olisivat sanoneet? Jäinpä kuitenkin taas yhtä kokemusta köyhemmäksi.

Metron portaissa vastaani tuli epäsiististi pukeutunut mies hyvin käyttäytyvän koiransa kanssa. Koiralla ei ollut hihnaa eikä kaulapantaa ja sen naamakarvat olivat harmaantuneet. Pari oli varmaan jo pitkään kulkenut yhtä matkaa. Ehkäpä mies ja koira etsivät paikkaa, jossa viettäisivät taas tovin rahaa kerjäten. Tuskin kuitenkaan orkesterin kanssa samalle nurkalle jäivät. Sitä meteliä ei koiran korvat kestäisi.



Tässä teille joulunalusmusiikka, Metsäkukkia suomalaisittain.

SING

Olen jo usean kuukauden ajan seurannut Facebookissa Annie Lennoxin perustamaa SING-kampanjaa. Tänään, kansainvälisenä aids-päivänä, on kampanjan vuosipäivä, SING täyttää kaksi vuotta.

Ihailemani muusikko ja laulaja, Annie Lennox oli useita vuosia sitten kuulemassa, kuinka Nelson Mandela ilmoitti kansainväliselle lehdistölle, että hänen mielestään hiv/aids on naisiin ja lapsiin kohdistuva kansanmurha. Siitä lähtien muusikko on tehnyt töitä saadakseen ihmiset tiedostamaan valtavan ongelman. Tiesitkö, että päivittäin Etelä-Afrikassa kuolee yli 1000 ihmistä aidsiin tai siihen liittyviin tauteihin? Tai että maan raskaana olevista äideistä noin 30 % on HI-viruksen kantaja?

En tiedä, kuinka paljon yksi ihminen pystyy tekemään maailman hyväksi, mutta siitä olen varma, että Annie Lennox on lisännyt aids-tietoisuutta ja saanut ihmisiä liikkeelle hyvän asian puolesta. Minusta on suurenmoista, että musiikillaan ja levyillään miljoonia tienanneelle henkilölle ei riitä pelkkä julkisuus, vaan hän tekee konkreettisesti jotain naisten, lasten ja koko maailman hyväksi.



Minulla oli tänään punainen nauha takin kauluksessa, oliko sinulla?

THE SING CAMPAIGN

Melkein kuin uusi

Tehtiin kylppäriin remonttia. Seinät maalattiin valkoisiksi ja katto eristettiin ja peitettiin bambumatolla. Ei siitä ihan älytön tullut. Katsokaa vaikka.

Katto on tehty puutarha-aidaksi tarkoitetusta bambumatosta.

Vielä pitää maalata nyt puunväriset, öljytyt puolipaneelit. Varmaan niistäkin valkoiset tulee.

Tässä vanhassa talossa on kylpyhuonekin vanha. Aikoinaan, kun tänne muutettiin, halusin seinät niin vaalean sinisiksi kuin mahdollista. Sekoitin itse maalin, että siitä tulisi juuri sellaista kuin halusin, mutta pieleenhän se meni. Usean vuoden ajan olemme nyt katselleet lähinnä taivaansinisiä tai vaihtoehtoisesti Välimeren sinisiä seiniä. Aluksi ajattelin, että olkoon, mitä nyt yhdellä kylppärillä on väliä. Väri alkoi kuitenkin kyllästyttää aika pian ja kun edellinen katto (ei ihan bambua, mutta jotain ruokoa kuitenkin) alkoi irtoilla, päätimme korjata koko huoneen.

Jos talo olisi oma, kylpyhuoneen paikalla saattaisi olla vain suihkuhuone ja kellarissa vaikka sauna. Vaan ei ole. Vuokra-asuntoon ei kauheasti voi muutoksia tehdä, vaikka meillä onkin belgialaisittain erittäin vapaat kädet korjailla taloa ja muuttaa sitä mieleiseksemme. Aika paljon olemmekin tehneet, mm. olohuoneessa on nyt öljytty puulattia kokolattiamaton sijaan ja pihanpuoleisen seinän mineriittilevyt pääsivät kunnan ongelmajätekonttiin. Tilalle rakensimme lautaverhoilun. Lisäksi olemme eristäneet taloa kaikkialta, mistä vain on ollut mahdollista. Talon rakentamisaikaan, vuonna 1930 ei eristyksistä taidettu paljon ymmärtää. Kun tuuli osuu sopivasti, tuntuu kuin se puhaltaisi suoraan seinien läpi.

Voitto kotiin, eikun töihin

Tällainen magnum-pullonen lepäilee nyt työhuoneeni kaapissa. Yksikkömme virus-ryhmä nimittäin voitti paras ryhmäasu ja teema -äänestyksen. Naamiaiset olivat jo lokakuussa, mutta palkinnot jaettiin vasta tänään.

Hyvä kun jaettiin. Saatiinpa tähänkin pitkään kokouspäivään vähän hauskuutta. Nyt täytyy miettiä, koska saamme koko ryhmän kokoon, että voimme palkintoa maistella.

Talo talon perään

Jätin ruoan tänään uuniin hautumaan ja lähdin koirien kanssa lenkille. Kameraa en kahden riekkujan kanssa viitsi kantaa vaan näppäilin kuvia vain kännykällä. Miksihän muuten jotkut kännykkäkuvat onnistuvat ja joistakin tulee ihan kamalia? Koittakaa kuitenkin kestää.

Käveltiin aika pitkä matka ja samalla tutkailin kylän taloja. Silloin tällöin haaveilen oman belgialaisen talon ostamisesta, mutta ainakin toistaiseksi asia on jäänyt. Nykyinen kotimme on ihan hyvä meille, on tilaa riittävästi, iso puutarha ja vuokrakin ihan siedettävä.

Tällainen myyntikyltti on ihan kotimme lähellä. Taitaisi 800 neliön siivoaminen olla vähän liikaa eli jääköön ostamatta. Sitä paitsi talon hankkimiseen tarvitsisi ainakin yhden lottovoiton verran rahaa.

Kurkkasin aidan taakse ja tämä se on. Arvatkaapa mitä maksaa? Ihan oikein, 1.750.000 euroa! (Kuva täältä)

Jatkettiin matkaa ja nähtiin talo tyhjillään, postilaatikosta pursuavat mainokset ja pihalla Porsche. Jäin pohtimaan, mitä talossa on tapahtunut.

Tämä kaunis, iso asuintalo oli vielä muutama vuosi sitten lähes romahtamaisillaan oleva navetta ja hevostalli.

Yksinäinen ja tyhjä. Tässä talossa ei ole koskaan asuttu sinä aikana kuin minä olen näillä seuduilla kuljeskellut. Joskus olen käynyt ikkunoista kurkkimassa sisään ja miettinyt, mistä saisin selville, kuka tämän omistaa.

Harjakattotaloja kylän reunamilla.

Ennen polku kulki suoraan, mutta nyt pitää kiertää tämä rakennelma. Omakotitalo siitä varmaan on tulossa. Saa nähdä, koska valmistuu vai valmistuuko koskaan.

Lopulta päästiin kotiin ja syötiin. Jälkiruoaksi tein sitruunamarenki-piirakan. En tiedä maistuisko sullekin, mutta mulle kyllä maistuu, liiankin hyvin.

Lauantaina aurinkoista ja lämmintä

Lupaan, että tämä on viho viimeinen kerta, kun ihmettelen tätä syksyä ja julkaisen tämänvuotisia puutarhakuvia. Tänään on kuitenkin ollut niin lämmintä ja kaunista, että en voi olla kertomatta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja 18-asteen lämmössä tarkeni pihalla oikein mainiosti.

Tämä on se sama ruusu, jonka en enää tänä vuonna uskonut kukkivan. Olin väärässä.

Talven kestävät valkosipulit kylvettiin noin kuukausi sitten. Saa nähdä, kuinka suuriksi kasvavat, jos lämmintä riittää.

Vadelmapensas kuivuu, mutta marjat vain kypsyvät. Tänäänkin olen taas kourallisen niitä syönyt.

Peruna parka on eksynyt. Saadaankohan vielä tänä vuonna uusia perunoita?

Marraskuu

Tämä marraskuu on ollut kyllä tosi outo. Päivisin on ollut niin lämmintä, että ilman takkia on tarjennut ulkona kävellä. Aamut ovat aurinkoisia ja taivas sininen. Tavallista Belgian sateista syyskeliä on saatu odotella jo monta viikkoa.


Jos säätiedotusta on uskominen, kyllä me sen oikeankin sään saamme pian. Sataa ja tuulee ja on harmaata aamusta iltaan. Hyvä kuitenkin, kun näinkin kauan on pysynyt poissa. Aurinkoinen syksy on paljon iloisempi kuin sateinen harmaus.

Jos viikonloppuna ei hirveästi sada, taidan lopultakin siirtää kesäkukat kellariin tai kompostiin. Eikös näihin aikoihin jo pitäisi ripustella jouluvaloja huurtuneiden puiden oksille?

Kuvat nappasin aamulla töihin mennessäni.

Palkkio melkein hyvästä tuloksesta

Niin kuin täällä taisin mainita, minulla oli vielä tässä kuussa yksi käynti sairaalassa. Eilen kävin kuulemassa tutkimustuloksia ja taas opin vähän lisää itsestäni.

Tuloksista selvisi, että en ole sairas ja sydänkin lyö ihan tavalliseen tahtiin. Painoa tietenkin pitäisi pudottaa, mutta senhän tiesin jo etukäteen. Sitä en kyllä tiennyt, että olin kasvanut alaspäin eikä pääni enää keiku 1,65 metrin korkeuksissa. Harmi, kun en voi korkokengilläkään asiaa korjata. Jotkut veriarvot olivat vähän vinksin-vonksin, mutta eihän meistä kukaan ole täydellinen.

Lähes hyvien tulosten kirvoittamana ajelin lähikylään katsomaan, josko löytäisin itselleni palkkioksi uudet kengät. En löytänyt, mutta kenkien sijaan ostin farkut naapurikaupasta. Sellaiset ihan oikeat, jotka eivät lökötä mistään. Tällä hetkellä niitä varmaan lyhennetään reippaasti, mutta viikonloppuna haen farkkuni kotiin koirien ihmeteltäväksi.

Ruokakuvittelua

Viime viikolla kuljeskelin ruokatunnilla työpaikan lähikaduilla ja näpsin kännykällä kuvia. Afrikkalaisten pikku kauppojen juurekset ja vihannekset olivat kadulla tarjolla, mutta lihakauppa ei sentään tuotteitaan liikenteen sekaan tuonut. Ikkunan läpi piti makkaroita sihdata niin kuin viereisen kaupan juustojakin. Muutamaan puotiin menin oikein sisälle asti.

Kyllä näistä aterian pystyisi kasaan saamaan, onhan siinä lihan lisäksi ainakin okraa ja ruokabanaaneja. Enää ei tarvita kuin kourallinen mausteita ja hiven mielikuvitusta.

Ruokajuomaksi olisi tällä kertaa tarjolla olutta, maitoa tai viiniä.

Jälkiruoaksi yksikertaisesti juustoja ja hyvää leipää tai patonkia. Riittäisikö se vai tekisinkö sittenkin omenapiirakan?

Näistä voisi valita pöytäliinakankaan, jos romanttinen tyyli miellyttää.

Nyt tuli ongelma. Sopisivatko jääkarhut, valkoiset maljakot vai kiiltävät kynttilänjalat pöydän koristeiksi?

Syksyinen paikallistilannepäivitys

Pihan rönsyilevä ruusupuska ei taida tietää, että nyt on marraskuu. Tuskinpa nuo nuput enää kukiksi ehtivät.

Kehäkukkien tilanne ei ole paljon parempi. On nuppua, kukkaa, kuivuneita siemeniä. Eivät muuten putoile kauas ja ensi vuonna rinkeplumma kukkii taas samalla paikalla.

Lobelioista ei ensi vuonna kukkijoiksi ole. En ole niitä poiskaan vielä raaskinut heittää, mutta ensimmäisen pakkasen jälkeen niin varmaan täytyy tehdä.

Uskokaa vain silmiänne, nämä ovat vadelmia! Niitä on vielä kypsynyt muutama päivittäin. Makunsa se tosin on unohtanut kesään.

Käytiin sunnuntaina puistossa kodin lähellä. Sisään sinne pääsee näin kauniin portin alta.

Puistossa on jotain belgialaisittain perin harvinaista. Vinkiksi voin sanoa, että se ei ole tuo kyltti. Siinä muuten kielletään myrskyllä puistoon menemästä. Ei sinne saa autolla, pyörällä tai hevosellakaan mennä paitsi, jos ne ovat sairauskuljetus- tai palonsammutusasioilla. Koirat täytyy pitää taluttimissa.

Oudon näköinen puu ja penkki. Puuta on varmaan joskus pienenä yritetty muokata oikein kunnolla, kun on tuollaiseksi kasvanut. Penkki on joutunut vihanpidon kohteeksi tai ehkä vaan vanhuuttaan rapistunut.

Lampaille oli puistossa oma aidattu alueensa. Nämä kuusi (kyllä, kuusi niitä on, katso tarkkaan) tietävät, kuinka jonotetaan, yksikään ei etuillut, vaikka jono ei mihinkään liikkunutkaan pitkään aikaan.

Kierrettiin lampi. Näillä kohdin toisen koiran talutin pääsi kädestä irti, kun se (siis koira, ei käsi eikä talutin) halusi käydä tervehtimässä perässämme tullutta vierasta koiraa ja kiskaisi napakasti. Koiran omistaja moitti minua, kun annoin omani juosta vapaana. Kävimme vähän aikaa keskustelua siitä, pureeko irti oleva koira hanakammin kuin taluttimessa oleva. Neuvottelu ei johtanut konsensukseen, mutta se ei haittaa, tuskinpa koirammekaan enää kohtaavat.

Vielä vähän matkaa ja sitten ollaan taas portilla.