2.2.2009

Sardiineja ja sitruunoita

Täten poistun *arvokkaasti* vanhasta, murtuneen nilkan ympärillä pyörineestä blogistani ja aloitan uuden ajan ilman rajoituksia. Tämä blogi on kaikkia juttuja varten ja kirjoitan ihan mistä huvittaa, vaikka ruoasta.

Lauantaisin, ja sunnuntaisinkin, on kiva asioida torilla ruokaostoksilla. Eilen ostin Vilvoorden torilta kaksi kiloa sardiineja, savoijin kaalin, kuivattuja tomaatteja ja pari kiloa omenoita. En ole ikinä tuoreita sardiineja valmistanut ja ihan ensimmäiseksi piti jostain löytää ohje ennen kuin jatkoin viikonlopun kauppakierrosta. Netistähän se apu löytyi.

Sardiinit perataan ja paistetaan uunissa grillivastuksen alla. Öljystä, sitruunamehusta, tomaateista, sipulista ja valkosipulista keitetään raikas kastike, johon lisätään reilusti tuoretta, pieneksi hakattua basilikaa, rakuunaa ja tilliä. Vielä mukaan vähän suolaa ja mustapippuria ja soossi on valmis.

Kalojen perkaaminen sujui joutuisasti, mutta suomuja sain huuhdella pois aika kauan. Sillä aikaa kun sardiinit paistuivat, valmistin kastikkeen. Samalla minulla oli uunissa rosmariiniperunat paistumassa. Lisukkeeksi tein sekasalaatin erilaisista salaatinlehdistä ja joukkoon pilkoin kuivattuja tomaatteja. Kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Aika maukasta tuli, lounasvieraskin kiitteli. Sardiinien ruodot kyllä häiritsivät ainakin minua. Yritin niitä poistaa jo kaloja peratessani, mutta tulos oli niin sotkuinen, että lopetin homman heti alkuunsa.

Ruokailun jälkeen sekoitin loput kalat ja kastikkeen keskenään ja jätin marinoitumaan jääkaappiin. Saa nähdä, miltä maistuvat kylminä.

Jälkiruoaksi oli omatekoista sitruuna-marenki-piirasta. Siitä tuli maultaan kerrassaan mainiota, mutta sitruunakiisseli oli liian paksua ja marenki liian makeaa ja sitä oli turhan paljon. Pitää seuraavalla kerralla lukea ohje huolellisemmin.

Savoijinkaali sai vielä jäädä odottamaan. Siitä tehdään myöhemmin viikolla luultavasti perinteinen kaalikeitto.

2 kommenttia:

miss anjelina kirjoitti...

olipa kiva ruokalista:) täällä ruotsissa reseptit ja syömiset on usein jotenkin aika neutraaleja ja ympäripyöreitä..

Tuija kirjoitti...

Anjelina: Mä olen ihan koukussa ruokaohjeisiin. En kuitenkaan niitä kirjaimellisesti seuraa vaan aina sovellan oman mielen mukaan.