Meidän kylässä on tänään purkkipäivä. Jäteauto kiertää katuja aikaisin aamulla ja poimii kyytiinsä purkkipussit ja jätepaperipinot. Eilen oli yleis- ja kompostijätteen päivä. Se on aina maanantaisin.
Purkkeja, muovi- ja kartonkijätettä ja muuta sallittua roinaa kerätään joka toinen tiistai. Pakkaamme jätteen parin viikon ajan vaaleansinisiin, läpikuultaviin säkkeihin ja maanantaina ne saa jättää tienvarteen kuljetusta odottamaan. Meillä yleensä asia huomataan vasta aamulla ja joskus ihan liian myöhään. Muovijäteauto on liikkeellä liian aikaisin. Silloin tällöin on ollut pakko raahata jätesäkki tien toiselle puolelle, kun auto on jo meidän puolelta roskat kerännyt. Pahimmassa tapauksessa säkki on jäänyt pariksi viikoksi haisemaan kellariin.
Täällä on kovin tarkkaa se, mitä säkkiin pistetään. Sinne ei saa laittaa esimerkiksi jugurttipurkkeja, muovikasseja eikä foliopaperia. Ne kuuluvat yleisjätteen joukkoon. Jos roskakuski näkee pussissa väärää muovia tai metallia, iskee hän siihen kirkkaan punaisen huomiotarran ja jättää pussin niille sijoilleen. Silloin ei auta muu kuin kaivaa rikollinen roska pois säkistä ja yrittää parin viikon päästä taas uudestaan.
Maanantaisin viemme tienvarteen yleisjätteen tummanruskeissa säkeissä. Kaikki jätesäkit ostamme lähikaupasta ja tummanruskeat ovat aika kalliita. Lajittelemalla jätteet kunnolla ei meillä yleisjätettä yleensä onneksi kerry kuin yksi säkillinen viikossa.
Kompostiroskapussi on valkoista muovia, jonka kyljessä valmistaja ilmoittaa myös pussin kompostoituvan. Vähän epäilen asiaa. Kyllä se varmaan hajoaa, kun on niin höttöistä, mutta että ihan kompostoituisi? Aikaisemmin keräsimme ruokajätteet omaan pihakompostiimme, mutta kun puutarha alkoi vilistä tappajaetanoita, päätimme lopettaa touhun. Etanat lähtivätkin muualle, kun meiltä ei enää löytynyt niille lämmintä majaa. Nyt on kissojen ja lintujen vuoro repiä säkit auki ja tutkia, mitä ruokalistalla on viikon aikana ollut. Joissakin Flanderin kunnissa asukkaille toimitetaan omat kompostijäteastiat, etteivät elukat levittele pussien sisältöä pitkin katuja. Se olisi tarpeen täälläkin.
Pulloja voi meillä palauttaa vain murto-osan siitä, mitä Suomessa. Suurimman osan lasijätteestä heittelemme keräyskontteihin, joissa on erikseen aukot värilliselle ja kirkkaalle lasille. Kontissa sirpaleet sekoittuvat iloisesti keskenään. Kauppaan voi palauttaa olutpullot ja yksi kauppaketju ottaa vastaan heiltä ostetut viini- ja maitopullot.
Viime vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa ison talousjätteen keräyspäivä. Toivottavasti kokeilu jatkuu. Voimme toki kuljettaa suuret jätteet kunnan keräyspisteeseen, mutta sitä varten täytyy vuokrata peräkärry, lajitella kaikki materiaalin mukaan ja heitellä omiin kontteihinsa. Ei siinä järjestelyssä mitään vikaa ole, mutta yleensä hommaan tuhrautuu ainakin yksi kokonainen päivä. Pensasaitojen leikkaamisesta jääneet risutkin voisi viedä kunnalliseen keräyspisteeseen. Pitäisiköhän tulevalle viikonlopulle suunnitella jäte- ja kierrätyskeskuspäivää, niin pääsisi eroon puutarhan risukasoista ja muista nurkkiin kertyneistä roinista? Mistäs se kärry tilattiinkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti