22.2.2009

Harmaa päivä

On ollut niin harmaa sunnuntai, ettei mitään oikein jaksa tehdä. Vähän olen telkkaria tuijottanut ja seurannut hiihdon MM-kisoja toisella silmällä. Toinen on tainnut nukkua.

Sentään omenapiirakan paistoin, kun meille oli omenoita kerääntynyt aika läjä eikä niitäkään kukaan tunnu jaksavan syödä. Ei sitä piirakkaakaan varmaan söisi muut kuin koirat eli pakasteeseen taitaa joutua. Onpahan jotain kahvin kanssa, jos joku tulee kylään.

Puutarhassa olisi kiva myllätä ja siivota, mutta sielläkin on märkää. Ruohikko vain litisee jalkojen alla ja sumusade kastelee kaiken läpikotaisin. Ensimmäiset siemenet ja sipulit on jo ostettuina ja istuttamaan pitäisi päästä. Siemenet taidan kyllä idättää ensin sisällä, ettei itäminen ihan loppukesään mene.

Tästä se alkaa!

Jalkineiden puolesta kyllä märkään puutarhaan voisin mennäkin, sillä minulla on nyt saappaat! Ostin Londerzeelin Kantoff Design Shopista Marimekon Parput-kumisaappaat. Ne tilattiin minulle ihan varta vasten ja hinta oli ihan sama kuin Suomessa. Kantoff on kiva kauppa ja tässä aika lähellä. Käyn siellä usein lahjaostoksilla varsinkin, jos jotain suomalaista haluan lahjaksi antaa. Sieltä löytyy tosi hyvät valikoimat pohjoismaisia tuotteita. (Ja kyllä, tämä oli mainos)

Raaskiikohan näitä ulos viedäkään?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo Marimekon kumpparit. Täällä ei ihan vielä puutarhaan ole asiaa istutuksille ;D

Famu falsetissa kirjoitti...

Hienot saappaat. Voi kunpa puutarhassani olisikin vain märkää, mutta kun siellä on lunta. Onneksi sääennuste lupaa vähintäänkin nollakeliä jo ylihuomenna. Odotus on pitkää.