Muistin tänään, miksi mieluummin kuljen työmatkani julkisilla kulkuneuvoilla kuin omalla autolla. Sain aamulla kumman älynväläyksen enkä jättänytkään autoa metroasemalle vaan ajelin töihin asti. Vaikka ei sitä kyllä ajamiseksi voinut sanoa. Noin tunti kului parin kymmenen kilometrin matkaan, mutta ehdinpä kunnolla kuunnella Axelle Redin uusinta Sisters & Empathy -albumia.
Kotimatkaan meni ainakin saman verran aikaa kuin töihin matkatessa. Silti ei täällä auta hermostua vaikka tie tuntuisi olevan täysin tukossa ja autojono ei liiku mihinkään. Hetken päästä letka lähtee kävelyvauhtia liikkeelle ja kaistanvaihtajille annetaan rauhallisesti tietä. Ei täällä kyllä ajamisesta mitään tulisikaan, jos vain kohteliaasti odottaisi vuoroaan. Minäkin opin hyvin nopeasti yhden täkäläisen perussäännön: vilkku päälle ja auton nokka käännetään vinottain viereiselle kaistalle. Takana tulija ei ole moksiskaan ja antaa aina tietä.
Tupla-CD:n toinen kiekko soi kotimatkan ajan ja nyt osaan jo vähän laulaa - no, hyvä on, hyräillä - mukana. Taidanpa jatkaa Axellen kuuntelua, mukavan rauhallista musiikkia minun korvilleni.
2 kommenttia:
Ai Axellelta on tullut uusi..? Täytyypä etsiä. Nimestä päätelleen siinä lauletaan englanniksi, höh, mä tykkään enemmän ranskoista.
On siinä niitä ranskojakin. ;)
Lähetä kommentti