15.3.2009

Liikkeellä lauantaina

Sain eilen vieraita. Tai tuttuhan tuo oli, entinen työkaveri, nykyinen ystävä. Minun oli tarkoitus tavata Evaa viikolla, mutta tämän onnettoman lonkan takia jouduin lounastapaamisemme peruuttamaan. Evalle välähti, että tuleekin tänne maalle ulkoiluttamaan koiriani ja hoitamaan kauppa-asiani. Kyllä ystävät ovat kivoja.

Kyselin perjantaina, että mitenkähän hän ajatteli tulevansa, kun en vielä tiennyt, pääsisinkö metrolta hakemaan. Sanoi tulevansa autolla. Evalla on Cambio-sopimus ja tarvittaessa hän varaa sieltä itselleen auton muutamaksi tunniksi. Se on aika käytännöllinen tapa "omistaa" auto. Ei tarvitse ostaa omaa, eikä huolehtia vakuutuksista tai polttoaineesta. Kaikki kuuluu hintaan.
Palvelutilille talletetaan aluksi pieni summa, jonka saa takaisin, kun lopettaa jäsenyyden. Lisäksi tulee muutaman kympin rekisteröintimaksu ja auton käytöstä maksetaan parin euron tuntimaksu. Autot haetaan yksityisiltä Cambio-parkkipaikoilta, joille on pääsy vain jäsenillä.

Eva sai eilen kuitenkin todeta, että autoja ei aina olekaan saatavilla juuri sieltä, mistä haluaisi tai niin moneksi tunniksi kuin olisi tarpeen. Lauantait taitavat olla aika suosittuja autonkäyttöpäiviä. Lopulta hän päätti tulla julkisilla kulkuneuvoilla. Kun lähdöstä oli kulunut puolitoista tuntia, aloin ihmetellä, että missä se ihminen oikein viipyi. Oliko jotain tapahtunut? Hetken päästä Eva kuitenkin oli oven takana ja manasi matkan hitautta. Ensin hän oli odottanut metroa 15 minuuttia, sitten linja-autoa puolisen tuntia ja tietysti matkalla oli ollut aikamoinen ruuhka tietöiden takia. Pääsi sentään perille.

Hoidimme kauppa-asiat, kävimme koirien kanssa ulkona, söimme ja rupattelimme. Illalla päätin viedä Evan kotiin saakka, ettei hänen tarvitse raskaita kauppatavaroitaan raahata busseissa ja metroissa. Olin unohtanut, että lauantai-ilta Brysselin kaduilla on aikamoinen seikkailu. Kaikenlaisia kaahareita ja koukkaajia oli tälläkin kertaa liikenteessä. Silmät piti olla auki joka suuntaan, että ehdin ajoissa reagoida nuoria täynnä olevien autojen hurjaan menoon. Onneksi ei tullut kuin pari läheltä piti -tapausta.

Liikennesääntöjä ei täällä yleensäkään oteta kovin kirjaimellisesti, mutta tuntuu, että viikonloppuisin ne saa täydellisesti unohtaa. Aika villiä meininkiä.

2 kommenttia:

Marjukka kirjoitti...

En taitaisi siellä uskaltaa auton rattiin lainkaan!

Tuija kirjoitti...

Minäkin alussa luulin, etteihän täällä uskalla ollenkaan ajaa, mutta nyt suhailen jo kuin alkuasukkaat. No, ehkä en ihan kuitenkaan.