13.3.2009

Kuinka pääsen- tai sitten en - kivusta eroon

Jos kivun valitus ei kiinnosta, lukeminen kannattaa lopettaa tähän.

Eilisestä lääkärin käynnistä oli hyötyä iltaan asti, sitten se loppui. Kipu valtasi illan mittaan riemuissaan koko vasemman jalan. Yön nukuin parin tunnin pätkissä. Kun yritin sängyssä kääntyä, siitä ei tullut mitään ellen noussut ensin istumaan. Toimintaa vauhditin äänekkäillä manauksilla. Onneksi ei ole seinänaapureita.

Nappailin aina herätessäni Dafalgania (paracetamolum), mikä tuntuu olevan yleisimmin määrätty särkylääke täällä. Särkyyn se ei kyllä tehoa, mutta muuten varmaan ihan hyvä. Aamulla muistin, että lähes käden ulottuvilla on jotain lihaskipuun tarkoitettua suihketta. Löysin pullon ja levitin litkua koko jalkaan. Ei se mitään auttanut. Muistin myös pakastimessa odottavat kylmäpakkaukset ja taiteilin niistä paketit jalkani ympärille. Kipu vain paheni.

Nousin lopulta kunnolla ylös, otin lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä tyhjään mahaan (ei niin saa tehdä!). Yhtäkkiä minulla välähti! Muistin, että viimeisimmän nilkkaleikkauksen jälkeen minulle oli määrätty voimakasta särkylääkettä, jota en silloin kuitenkaan tarvinnut. Löysin lääkepaketin ja imeskelin heti yhden pillerin. Tramadolia saa ottaa neljä tablettia päivässä ja nyt odotan, että kello tulisi äkkiä yksi ja saisin imeskellä toisen.

Ennen lääkkeen ottoa tutkin Wikipediasta ja muiltakin sivustoilta, kuinka vaarallisesta aineesta on kysymys ja voinko ottaa sitä minulle määrätyn tulehduskipulääkkeen kanssa. Yllätyin iloisesti, Tramadol sopii oikein hyvin kivuliaaseen vaivaani. Tosin se on ns. kolmiolääke ja minun pitäisi mennä tänään apteekkiin hakemaan lisää tulehduslääkettä. Autolla sinne olisi ajettava, kun kävelemään en pitkää matkaa pysty. Onneksi tässä on apteekki ihan lähellä, eikä ajomatkasta tulisi pitkä. Uskaltaisinkohan lähteä muutaman tunnin kuluttua liikenteeseen?

6 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Minulle määrättiin Tramadolia, kun minulla oli iskias.
Kokeilu jäi yhteen pilleriin, koska menin siitä melkein tajuttomaksi.
Lääkkeet vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin.
Toivon, että paranet pian ja pääset eroon kivusta!

Tuija kirjoitti...

Famu falsetissa: Kiitos toivotuksista, eiköhän tämä tästä. Minuun nuo lääkkeet vaikuttavat aika oudosti. Yleensä ei mitenkään. Tramadol tuntuu kyllä pikkuisen helppaavan, mutta pää on vähän paksunoloinen. En ole vielä uskaltautunut auton rattiin.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen, ettet mene autonrattiin koska tuo lääke on morfiinijohdannainen, siis vaikuttaa todellakin nuppiin. Minulle se ei sovi lainkaan, kun käsienmurtumien takia olisin tarvinnut vahvaa lääkettä, niin antoivat juuri tuota. No sillä seurauksella, että muutaman tunnin kuluttua sitten yökkäsin kaikki ylös. Olen saanut paljon tuon tyyppisiä ja minulle onkin sitten tullut ihan luonnon antabusta. Toivon, että tulehduksesi paranee nopeasti. :)

Tuija kirjoitti...

Leena, kiitos neuvosta. Aamulla ottamani pillerin jälkeen odotin pitkälle iltapäivään ennen kuin lähdin apteekkiin. Pakko oli autolla mennä, kun kävelemällä olisin päässyt vain muutaman metrin. Ihan hyvin reissu meni ja lonkka alkaa olla jo parempi.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi autamatkasi sujui hyvin, täällä jos joutuu tuon lääkkeen kanssa ratsiaan, niin tulee herkästi syyte rattijuopumuksesta näkyy nimittäin verenkuvassa päihdyttävänä aineena. Ihanaa alkavaa kevätpäivää sinulle, joko kirsikkapuut kukkii siellä? :)

Tuija kirjoitti...

Ei kuki kirsikkapuut vielä, mutta krookukset ja narsissit kyllä. Luin lehdestä, että kevät on tänä vuonna 50 päivää myöhässä. Saisi vähän kiirehtiä ja ottaa myöhästymistä takaisin.