12.3.2009

Lääkäri kävi kotikäynnillä

Sain eilen kaksi päivää sairaslomaa pahasti tulehtuneen lonkkaniveleni takia. Olen aina luullut, että minulla on korkea kipukynnys, mutta nyt kyllä kiivettiin kunnolla kynnyksen yli. Vasen lonkkani tuli viikko sitten kipeäksi pitkän kävelylenkin päätteeksi ja päivä päivältä se on ollut pahempi. Eilen oli jo tosi vaikea kävellä ja illalla minulla oli vaikeuksia kulkea sadan metrin matka lääkärin vastaanotolta autolle. Aamulla pääsin nippa nappa sängystä ylös. Ilman kunnon karjumista ja pillitystä siitä ei olisi tullut mitään. Vasen jalka ei kestänyt yhtään astumista. Lääkärin määräämistä pillereistä ei ollut mitään apua ja tiesin, että jotakin vahvempaa tarvitaan.

Aikani pidin meteliä itselleni ja koirille ja sitten soitin lääkärille ja tilasin hänet kotikäynnille. Täällä Belgiassa ollaan vielä niin vanhanaikaisia, että lääkäritkin tulevat tarvittaessa kotiin. Minusta se on erinomaista palvelua. En olisi millään pystynyt istumaan lääkärin odotushuoneessa, tuskin olisin edes sinne päässyt.

Puolen päivän jälkeen aloin tohtoria odottaa ja kahden maissa hän ilmestyi oven taakse. Kerroin, kuinka hankala oloni oli ja asiaan löytyi heti ratkaisu. Pistetään vahva tulehduskipupiikki kankkuun. Koirat vastustivat äänekkäästi, mutta onneksi lääkäri ei niitä uskonut. Sain piikkini ja määräyksen pitää itseni lämpimänä ja pysyä mahdollisimman paljon paikallani. Käynti maksoi 34 euroa, josta sairauskassa korvaa suurimman osan. Muistinko jo sanoa, että tällainen kotikäyntisysteemi on mahdottoman hyvää palvelua?

Lääkärini kertoi, että suurin osa hänen kotipotilaistaan on joko vanhuksia, jotka eivät jaksa vastaanotolle lähteä, tai sitten samanlaisia tapauksia kuin minä. Joka toisen aamupäivän ja illan hän on vastaanotolla ja iltapäivät ajelee pitkin poikin potilaiden luona lähikunnissa. Aika liikkuvainen ammatti, sanoisin.

Tämä minun omalääkärini on oikein mukava mies. Koskaan hänellä ei ole kiire vaikka potilaita olisi kuinka paljon odottamassa. Hän on aina ystävällinen ja erittäin kohtelias, saattaa potilaansakin ulko-ovelle asti. Jos ja kun vaiva iskee, nopeimmin vastaanotolle pääsen, kun odottelen muiden potilaiden kanssa ilman ajanvarausta. Joskus toki täytyy odottaa pari tuntiakin, mutta se ei haittaa yhtään. Voi hänelle varata ajankin, mutta sitä harvoin saa samalle päivälle, samalle viikolle aina kuitenkin.

Nyt on jo paljon parempi olo, nivelkipu lähes häipyi tätä kirjoittaessani. Toivottavasti tulehdus nyt on paranemaan päin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä on siellä hienosti tuo lääkärijuttu järjestetty.
Täällähän lääkärit eivät tee kotikäyntejä ja vielä tuollaiseen hintaan, josta saa vielä takaisinkin. Ilman ajanvarausta ei voi lääkäriin mennä ja ajanvarauksellakin joudut odottelemaan monta tuntia (juuri miniäni odotti kuusi tuntia).
Hienoa, kun sait avun!

Tuija kirjoitti...

Marjukka: Vaikka tässä maassa monet asiat eivät suju niin kuin toivoisi, sairaanhoito kuitenkin toimii hyvin.
Eipä tuo lonkka taidakaan vielä kunnossa olla, mutta eiköhän se vähitellen parane. Huomenna pitää yrittää päästä apteekkiin hakemaan lisää lääkkeitä.

Famu falsetissa kirjoitti...

Onpa mainiota, kun saa lääkärin kotiin.
Täällä se ei onnistu. Saa olla hyvillään, jos saa ajanvarauksesta lääkärille ajan kohtuuajan kuluessa.