Näyttää tänään olevan Belgian - tai ainakin Flanderin - ykkösuutisena Kim Clijstersin palaaminen tenniskentille. Kummalliselta hänen päätöksensä lopettamisesta tuntuikin parisen vuotta sitten. Eipä tainnut kotiäidin elämä kuitenkaan riittää ihmiselle, joka on koko pienen elämänsä viettänyt maailman tenniskentillä. Tiedotustilaisuudessa hän sanoikin, että on liian nuori istumaan vain kotona. Kiva, kun saadaan taas jännittää belgialaisen menestystä.
Uutisiin oli myös päässyt Brysselin kehän iltaruuhka. Tunnelissa oli rekka hajonnut ja ns. ulkokehä oli tuntikausia täysin seisahduksissa sen takia. Sisäpuoliset kaistat taas tukkeutuivat kolarin takia. Autot eivät päässyt tuntikausiin mihinkään suuntaan. Ei varmaan ollut hauskaa istua ja ihmetellä, koska matka sattuisi jatkumaan. Onneksi en ollut illalla liikenteessä.
Positiivisena uutisena kerrottiin, että 15- ja 16-vuotiaat eivät enää tupakoi, ryyppää tai polta pilveä yhtä paljon kuin saman ikäiset neljä vuotta sitten. Eurooppalaisen ESPAD-tutkimuksen mukaan noin puolet täkäläisistä nuorista tupakoi. Neljännes polttaa noin askillisen kuukaudessa ja niitäkin on, jotka sauhuttelevat askillisen verran päivässä.
Alkoholijuomista parhaiten nuorille maistuu olut. Noin 70 prosenttia 15-16-vuotiaista juo ainakin kerran kuussa ja kymmenisen prosenttia tunnusti olleensa joskus humalassa. Tutkimuksen mukaan vain itävaltalaiset ja tanskalaiset nuoret juovat enemmän kuin belgialaiset. Suomalaisten nuorten sijoituksesta uutinen ei kertonut mitään.
Pilven polttaminen on täällä yleistä. Neljännes nuorista on ainakin kerran kokeillut kannabista ja runsas kymmenen prosenttia polttaa noin kerran kuukaudessa, todettiin uutisissa. Kovat huumeet eivät sentään ole nuorten suosiossa.
Miten noitakin kommentoisi. Hyvä kuitenkin, että nuoret ovat vähän viisastuneet, jos kerran neljän vuoden aikana polttelu ja pössyttely on vähentynyt.
3 kommenttia:
Täälläkin on uutisissa tuota tutkimusta käsitelty ja nuoria haastateltu sen tiimoilta. Suomessakin tutkimuksen mukaan tupakointi ja alkoholin käyttö vähentynyt, vaikka nuoret itse olivat sitä mieltä, että olisi lisääntynyt.
Varmaan huippu-urheilijan on vaikea jääda "vain kotiin",urheilu kilpailumatkoineen ja harjoittelemisineen vie niin täysipainoisesti urheilijan ajan, että siitä luopuminen ei olekaan ihan helppoa! Minullakin penkkiurheilijana on vieroitusoireita aina jääkiekkokauden päätyttyä vähän aikaa ;D
Meilläkin jo lopettanut Janne Ahonen palaa ensi kaudella taas hyppäämään mäkeä! Saas nähdä, miten paluu onnistuu!
Ei ihme, jos urheilijoilla on vieroitusoireita, kun kerran penkkiurheilijoillakin. Joskus pitkän työurakan jälkeenkin jopa tuntuu, että kroppa on ihan tyhjä.
Onnittelut toiselle synttärisankarille!
Lähetä kommentti