Kun seuraavan kerran olet yksin kotona pidemmän aikaa, muista ettet tee etukäteen mitään työ- tai toimintasuunnitelmia!
Älä varsinkaan suunnittele raivaavasi leikatuista pensaista ja puskista jääneitä risukasoja pihan perälle ja tekeväsi niistä viihtyisää pesimisrisuaitaa pikkulinnuille. Muista lisäksi, että kaikki puutarhatyöt kannattaa aloittaa impulsiivisesti ilman mitään etukäteispohdintaa. Kun mieleesi juolahtaa esimerkiksi gladioluksien istuttaminen, hae kaupasta mukulat ja kaiva ne maahan saman tien. Älä odota, että tulee viikonloppu tai valoisa ilta.
Älä myöskään tee siivoussuunnitelmaa. Siivoa silloin, kun pystyt ja vain niin paljon kuin jaksat. Älä suunnittele siirtäväsi kaikkia olohuoneen huonekaluja paikoiltaan ja puunaavasi öljyttyä puulattiaa niin kauan, että se taas kiiltää. Et jaksa kuitenkaan. Älä edes yritä pohtia mattojen tamppaamista. Eihän sinulla ole siihen telinettäkään. Tuskin pystyisit edes raahaamaan mattoja ulos saatikka hakkaamaan niitä pölyttömiksi. Käytä pölynimuria.
Muista, että kaikkia ikkunoita ei tarvitse pestä samana päivänä. Jätä varsinkin tienpuoleiset ikkunat sellaiselle päivälle, kun joku toinenkin on paikalla. Saat ainakin heti apua, jos putoat joko autotallin luiskaan tai auton päälle, kun otteesi ikkunanpielestä on irronnut.
Jos kuitenkin teet suunnitelmia, tiedä että aivan varmasti sairastut jollain lailla ja suunnitelmasi menevät myttyyn. Niin on aina tapahtunut ja niin epäilemättä tapahtuu edelleen.
MUISTA: ÄLÄ SUUNNITTELE, TEE VAIN SITÄ MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA!
2 kommenttia:
Ne päivät, jolloin tekee vain sitä mitä mieleen juolahtaa, ovat mielestäni niitä parhaita.
Näin olen tehnyt jo pitkään, ja ai että on mukavaa ;D
Lähetä kommentti